Käsittelin edellisessä artikkelissani lyhyesti koronavirusta yhteiskunnallisen muutoksen alkuna. Tässä hetkessä, kriisin ollessa päällä, saattaa huomio kiinnittyä tällaisten asioiden sijaan vain akuutista tilanteesta selviytymiseen. On kuitenkin tärkeää, että koronavirusta ei tarkasteltaisi yhteiskunnallisesti ainoastaan terveyskriisin tai mahdollisen talouskriisin näkökulmasta. Olen tunnistanut näiden lisäksi kuusi erilaista “kriisiä”, joilla tulee olemaan – ja on jo nyt – vaikutusta yhteiskuntiin laajalla tasolla. Nämä kriisit voidaan nähdä myös mahdollisuutena oppia aiemmista virheistä ja keinoina huomata yhteiskuntamme systeemisiä heikkouksia.
- Kansainvälisten järjestöjen kriisi. Kansainväliset järjestöt, mukaan lukien EU ja YK, ovat olleet täysin merkityksettömiä koronakriisin ratkaisemisessa. Sen sijaan pandemian hallitseminen sekä taloudellisen kriisin ehkäiseminen on ollut täysin kansallisvaltioiden toimenpiteiden varassa. Koronavirus on tuonut esille kansallisvaltioiden arvon ja osoittanut kansainvälisten järjestöjen kyvyttömyyden tositilanteen edessä.
- Avointen rajojen kriisi. Joidenkin unelmakuva maailmasta ilman valtioiden rajoja on viimeistään nyt haudattu, kun rajat on suljettu puomeilla. Tämä saattaa tietää loppua koko Schengen-alueelle, sillä vapaa liikkuvuus liikuttaa myös mm. tartuntatauteja ja rikollisuutta maasta toiseen.
- Konsumerismin kriisi. Nyt huomataan, että kulutuskulttuurille on vaihtoehto. Aikaa voi viettää kauppakeskusten tai ulkomaanmatkojen sijaan kotona ja luonnossa, jossa hyvinvointi ja uusien asioiden kokeminen ei perustu tavaroiden ja palveluiden ostamiseen. Voisiko urheilukisojen katsomisen sijaan urheilla itse enemmän? Entä haluavatkohan ensimmäistä kertaa kanaalien pohjan veden kirkastumisen seurauksena näkevät venetsialaiset enää turistilaumoja likaamaan kaupunkiaan? En minä ainakaan haluaisi.
- Globaalin markkinatalouden kriisi. Oliko sittenkään viisasta hajauttaa tuotanto ympäri maailmaa vain sen takia, että jonkin osan tuottaminen on jossain muualla hieman halvempaa? Tätä miettivät nyt monet yritykset. Samoin JIT-ajattelu (Just in Time, varastojen minimoiminen) on osoittautunut täysin kestämättömäksi, mikäli raaka-aineiden tai komponenttien saatavuudessa on pientäkään häiriötä. Huoltovarmuusajattelu saattaa jatkossa olla osa myös yritysten toimintaperiaatteita.
- Liberaalin demokratian kriisi. Päätöksenteko valmisteluineen ja lausuntokierroksineen on osoittautunut hitaudessaan ihmishenkiä vaarantavaksi, kun taas autoritaarisemmat valtiot ovat kyenneet nopeisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin. Pitäisikin miettiä, tulisiko demokraattista päätöksentekojärjestelmäämme jatkossa notkeuttaa?
- Ihmisarvo- ja ihmisoikeusutopioiden kriisi. Tappava virus ei tunnista eikä tunnusta ihmisarvoa. Käytännön pakon edessä on huomattu, että siksi myös ihmisoikeusperiaatteissa kiinni roikkuminen vaarantaisi ihmishenkiä. Rajoituksia liikkumiseen ja perusoikeuksiin tehdään, koska on pakko. Nyt on huomattu, että mikään idealistinen hömppä ei käytännössä estä tällaisten päätösten tekemistä.
Kriisi on käsitteenä usein väärin käytetty, sillä se tarkoitti alun perin sairauden ilmenemisen hetkeä, jolloin lääkärin tuli puuttua tilanteeseen potilaan pelastamiseksi. Kriisi ei siten koskaan voi olla triviaali eikä pysyvä olotila. Koronavirus onkin paitsi sairaus, myös oire, joka on systeemisestä näkökulmasta nostanut esiin yhteiskuntien krooniset heikkoudet. Kuka tai mikä taho on se lääkäri, joka puuttuu peliin ja tarjoaa parantavan lääkkeen?
