Blogit

Make Finland Great Again – Suomi kaasussa, osa II

Suomen omavaraisuudesta ja jalostusarvon alhaisuudesta ollaan oltu huolissaan niin kauan kuin saatan muistaa. Mitä enemmän ja pidempään asiasta on nillitetty, sitä huonommaksi tilanne on kehittynyt. Oma työurani on kulunut enimmäkseen alkutuotannon ja kotimaisen uusiutuvan energian parissa, joiden oheen olisi parhaat mahdollisuudet kehittää kilpailukykyistä tuottavaa toimintaa. Ellei tämä perusta ole kunnossa, alamäen on helppo ennustaa jatkuvan.

 

Valitettavasti aiemmat käsitykseni järkyttävän huonosti hoidetusta alue- ja energiapolitiikasta saivat masentavaa lisävahvistusta viime vuoden lopulla, kun vierailin suomalaisen biokaasutuotannon uranuurtajana jo viitisentoista vuotta puurtaneen Erkki Kalmarin monialayritykseksi paisuneella tilalla Laukaassa. Erkin oma biokaasuhanke onnistui ainoastaan poikkeuslupamenettelyillä, mutta tänään alueen toista sataa kaasuautoilijaa tuo merkittävän osan yrityksen liikevaihdosta ja katteesta ilman tukiaisia.

Onkin syytä luoda katsaus siihen, millaisen suuruusluokan poliittisista virheistä on kyse. Kalmarin konsepti olisi sellaisenaan kloonattavissa ympäri Suomen ja oheen syntyisi niin teollisuutta kuin tuotekehitystä. Mahdollisuuksista ei olisi puutetta, ellei niitä olisi säädetty mahdottomiksi. Kiitos Kalmarin, sain käyttööni hänen koosteensa Suomessa toistaiseksi tutkittuun tietoon pohjaavat arviot hukatusta potentiaalista.

 

Suomen maaseudulla kasvaa biomassaa elintarviketuotannon ulkopuolisella pinta-alalla (n. 472 000 ha) määrä, joka biokaasuksi (metaani) muutettuna tuottaisi vuosittain energiaa noin 21 TWh. Tällaisen biokaasumäärän korvaamiseen tarvitaan yli 2 miljardia litraa nestemäisiä polttoaineita, jotka jalostetaan nykyisellään tuontiöljystä.

Kalmarin mukaan Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteltu esitystä 800 miljoonan euron kehitysrahoituksen kohdentamisesta erään suuryrityksen jättimäiseen ”biotuotehankkeeseen”. On syytä muistaa, että ”bio” tulisi tässä tapauksessa käytettävästä raaka-aineesta, mutta kyse olisi muuten silkkaan kemianteollisuuteen perustuvasta prosessista. Kaiken kukkuraksi biomassojen kuljettaminen pitkillä etäisyyksillä on mieletöntä tuhlausta, mikä olisi luonnollisesti suuryksikön kohdalla ainoa vaihtoehto. Siksi Kalmari laati vaihtoehtoisen laskelman hajautetusta tuotantomallista, joka kaiken lisäksi perustuu luonnolliseen biologiseen prosessiin, vieläpä naurettavan pienillä investointikustannuksilla.

 

Laskelma lähtee olettamasta, että samainen 800 miljoonaa euroa käytettäisiin 50 %:n suoriin investointitukiin biokaasun tuotantoyksikköä kohden. Tuotantoyksikkö pystyy järkevin kuljetusetäisyyksin hyödyntämään noin 250 – 300 hehtaarin biomassat. Yksikköä kohden investointi on noin 100 000 euroa, joten alkupanos riittäisi 1600 yksikön perustamiseen. Näiden tuottama energiamäärä olisi noin 12 – 14 TWh, mikä vastaa noin 35 % Suomessa vuosittain käytetyistä liikennepolttoaineista. Verollisin hinnoin rahassa laskettuna arvo olisi lähes 3 miljardia euroa. (huom! Periaatteessa investointitukea ei tarvittaisi lainkaan, mikäli lainsäädäntö antaisi riittävästi liikkumatilaa yksityisen rahoituksen hankkimiseen!)

Prosessin ”sivutuotteena” syntyisi lisäksi luomulannoitetta, jolla voitaisiin korvata noin puolet Suomessa vuosittain käytetyistä keinolannoitteista. Maatilat säästäisivät vuosittain 200 – 300 miljoonaa euroa. Hyvin kohtuullisilla tuotekehityspanostuksilla, tai useimmissa tapauksissa jo olemassa olevilla tekniikoilla pystytään hyödyntämään vastaavalla tavalla kaikki elintarviketeollisuuden biojäte, karjanlanta, puhdistamolietteet ja suurin osa metsäteollisuuden jätevirroista. On aivan selvää, että maatilojen kannattavuus kohentuisi olennaisesti.

 

Biokaasun sisältämää energiaa ei tietenkään tarvitse eikä pidäkään käyttää yksinomaan liikenteessä, vaan se voitaisiin paikallisesti muuttaa osittain sähköksi ja lämmöksi olemassa olevilla tekniikoilla. Samalla siis synnytettäisiin säätökelpoinen energiamuoto paikallisen pienteollisuuden käyttöön. Sellainen malli on jo käytössä mm. Jepuan biokaasulaitoksella, jonka prosessi perustuu pääosin karjanlannan käyttöön.

Yksinomaiseksi tulevaisuuden ratkaisuksi tästäkään ei ole, mutta nyt puhutaan kuitenkin niin merkittävistä energiamääristä, että pitkään jatkunut maaseutumme autioitumiskehitys voitaisiin kääntää täysin päinvastaiseen suuntaan. Samalla ratkeaisivat jo jutun avauksessa mainitut omavaraisuus- ja jalostusarvo-ongelmat.

 

On myös syytä tiedostaa, että biokaasun ja sen muuntoenergioiden tuottaminen on jo nykytekniikoilla kustannustehokkainta ja ympäristöystävällisintä. Paljon hehkutettu, mutta vajavaisesti toimiva sähköautotekniikka ei aiokaan tällä hetkellä pärjätä taloudellisesti ja ekologisesti biokaasuautolle. Akkuteknologian kehittämiseen ja sähkön tuotantomuotojen sekä siirtohäviöiden ratkaisuihin tarvitaan vielä runsaasti kehitystä, jotta ottomoottoritekniikkaan perustuvaa kaasuautoa kannattaisi yrittää syrjäyttää ainakaan massojen kulutushyödykkeinä.

 

Ehkä jokunen myös hoksaa, miten valtaisalla fossiilisen tuontienergian ”sponsoroinnilla” joudumme nykyisellään pitämään yllä vähäisenkin jäljellä olevan jalostusarvomme realisoitumista muutamiin kaupunkikeskuksiin. Viennin, tuonnin ja palvelujen keskittäminen niihin ei ole pitkällä tähtäimellä millään tavalla järkevää, vaikkakin niillä on oma merkityksensä joillakin kulttuurin ja kaupan sektoreilla myös tulevaisuudessa.

On myös täyttä puppua väittää, ettemme kykenisi ruokkimaan maailman kasvavaa väestöä enää pitkään. Sikäli se pitää paikkansa, että nykyisillä tuotantomenetelmillä ja kaupungistumisen jatkuessa se onkin absoluuttisen mahdotonta. Siksi asioita on kyettävä tarkastelemaan myös ”laatikon ulkopuolelta”, kun sen sisällä ratkaisuja ei enää löydy. Tässä esitellyllä konseptilla väestön liikakasvuongelma on ratkaistavissa, mutta toki se vaatii paljon aikaa ja fossiilisia energiavaroja tarvittavan infrastruktuurin rakentamiseen. Se tarkoittaa suomeksi kymmeniä tuhansia työpaikkoja.

 

Nyt voidaan tietysti kysyä, miksi emme ole jo aikapäiviä sitten lähteneet tukemaan tällaista kehitystä. Syyt ovat raadollisen poliittisia tai kilpailullisia, eli mitään teknisiä esteitä ei ole. Lähtemättä ruotimaan niitä tässä sen syvällisemmin, luettelen vain keskeiset tiellä olevat tekijät. Ensinnäkään meillä ei ole mahdollisuuksia itsenäiseen alue- ja maatalouspolitiikkaan, joiden muuttamista biokaasuhankkeiden eteneminen edellyttäisi. Toisekseen, keskitetyn energianjakeluverkostomme haltijat eivät halua kilpailua. Ja jotta saisimme koko hankkeesta täyden kansantaloudellisen hyödyn irti, tarvitsisimme myös oman rahapolitiikan, jonka tulimme tyhmyyksissämme luovuttaneeksi pois.

 

Eikö mitään sitten ole tehtävissä? On toki. Hanki kaasuauto, tankkaa biokaasua aina kun mahdollista ja laita oma kansanedustajasi oikeisiin töihin pikkuasioita jylpyttämästä. Samalla kasvaa autokanta, jonka varaan yhä useampi maaseutuyhteisö uskaltaa alkaa investoimaan. Gasumin tolpista saa jo Etelä-Suomessa kattavasti fossiilista metaania siihen saakka, että kunnollinen biokaasuverkosto saadaan aikaiseksi. Kaasuautoilu on todella halpaa, kuten artikkelisarjan ensimmäisestä osasta voi todeta.

 

Tämä kokonaisuus antaa niin mittavat mahdollisuudet, että päädyin lopulta otsikoimaan kirjoituksen Trumpia mukailevalla ”möläytyksellä”. Suuriakin lienee lupa puhella, jos puheille on katetta?

Tietoa julkaisijasta

Avatar

Timo Isosaari

Kirjoittaja on poliittisesti sitoutumaton Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen. Esittämäni mielipiteet ovat omaan työ- ja elämänkokemukseen perustuvia, eivätkä edusta puolueen kantaa.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa