Yle televisioi eilen matkapuhelinyhtiö Nokian noususta ja tuhosta kertovan dokkarin. Kertomuksista onnistuttiin mielestäni poimimaan olennainen sekä menestykseen että tuhoon johtaneista syistä. Nokia oli tietysti suomalainen menestystarina vailla vertaa, joten reseptiä yritetään lähes epätoivon vimmalla toistaa. Ikävä kyllä, Suomea on johdettu siitä lähtien samoilla opeilla, jotka tuhosivat Nokian syöpäkasvaimen lailla sisältä käsin, eikä niillä, millä se saatiin nousuun.
Alkuaikojen Nokia syntyi ja kasvoi ilmeisen humaanin yhteistyön hedelmistä. Niin kasvuun kuin teknologian nopeaan kehitykseen etsittiin ja löydettiin ratkaisut ruohonjuuritason tekijöiden parista. Organisaatio kehittyi ja kehitettiin palvelemaan niin tekijöiden kuin asiakkaiden toivomuksia. Menestys alkoi tietysti houkutella myös henkilöitä, jotka kokivat syntyneensä ja kouluttautuneensa menestyjiksi. Oppi ei ollut osaamisen tae kuin teorian ja fläppitaulun ääressä, mutta itsevarmuus ja suulaus tasoittivat tien johtoryhmiin ja avokätisten optioiden äärelle. Vauhtisokeudesta varoitellut yhtiön pääjuristi lytättiin maan rakoon häiritsemästä ahneuden auvoisaa syleilyä.
Tuotekehitys jäi organisaatiouudistusten jalkoihin ja lopulta jäljellä ei oikeastaan ollut muuta kuin jatkuvasti uudistuva organisaatiomalli. Yritysjohdon patsastellessa oman ylimielisyytensä ja markkinajohtajuuden sädekehässä, roskakoriin lipsahti myös alihankkijan kehittelemä kosketusnäyttöpuhelin, jonka ideat kuitenkin kelpasivat Applen Steve Jobsille. Ensimmäisen iPhonen julkaisu syöksi Nokian kierteeseen, josta ei ollut paluuta. Koska muinaisluurien kysyntä romahti, oli kiire hankkiutua kehittäjistä ja osaajista eroon alihankkijat etunenässä. Lakkauttamisten ja pilkkomisten rippeet myytiin lopulta Microsoftille, eikä menestyjien hukkaaman omaisuuden tai lopulta kuittaamien optioiden perään juuri huudeltu.
Poliitikot tietysti nappasivat osan Nokian menestyksen kunniasta itselleen ja massiiviset verokertymät myytiin avokätisinä etuuksina äänestäjille tuleviksi vaalivoitoiksi. Nokian mentyä menivät tulot ja jäivät vain suuret menot. Myös politiikkaan oli tullut menestyjien sukupolvi ja ketä he ahnaammin olisivatkaan kuunnelleet, kuin Nokian kustannuksella menestyneitä johtajia, konsultteja ja asiantuntijoita?
Niinpä tämän päivän Suomi on yhtä Suomiareenaa ja organisaatiouudistusta (yritystukia, sotea, aktiivimallia jne.). Vitut asiakkaista, vitut tekijöistä ja vitut osaajista, kun tarvitaan menestyjiä! Omaisuus pilkotaan osiksi, myydään sijoittajille ja järjestelyistä korjataan muhkeat palkkiot varta vasten avattuihin (eli suljettuihin) veroparasiittijärjestelmiin.
Järjestelyistä ylitse jääneet ihmiset huutokaupataan eri järjestelmille. Parhaat päätyvät suoraan uusille omistajille ja heikompi aines kilpailutetaan työvoima- ja maahanmuuttoviranomaisten kesken niihin hommiin, joita kukaan muu ei halua tehdä. Järjestelmä tuottaa tietysti paljon pahoinvointia, sairauksia ja muita ongelmia, mutta kaikki sellainen kelpaa lääke- ja hoitobisneksille, joista leivotaankin uutta Nokiaa. Mistään muusta sellaista ei voi tullakaan, koska järjestelmän kustannukset ovat täysin päättömät, jatkuvista leikkauksista huolimatta. Uusi organisaatiomalli, jolle kenelläkään ei ole käyttöä.
Taloudellisin mittarein Suomella menee kuitenkin hyvin, mikä on ihan luonnollista niin kauan, kun EKPn tuella menestyjäverkosto jakaa toisilleen nollakorkoista rahaa ja köyhemmille korkeakorkoista. Uudet kuluttajat on sekä tärkein tuontiartikkeli että ihmiskauppaan perustuvan bisnesmallin ydinosaamisaluetta. Vapaaksi liikkuvuudeksi kutsuttu ilmiö toimii kuitenkin kahteen suuntaan ja maasta poistuu yhä useampi riistoon ja kiskontaan kyllästynyt pienyrittäjä tai keskiluokkainen palkansaaja.
Suomi on silti vertailussa maailman onnellisin maa, enkä epäile lainkaan. Mittarit on kehitetty seuraamaan syöpäkasvaimen onnellisuutta ja Suomessa kasvaa maailman onnellisin syöpä. Niin kauan kun tervettä tai lainattua kudosta on mässäiltäväksi, eikä isäntä kuole, sen asiat ovat mallillaan.
