Presidenttipelin käynnistyminen toi esiin selkeät jakolinjat näiden ehdokkaiden välille ja osoitti muiden ehdokkaiden linjattomuuden. Tosin Niinistön linja vaikuttaa ulkoa sanellulta ja opetellulta, mitä se ilmeisesti onkin.
Niinistön, kuten myös Sipilän hallituksen vetämä linja perustuu ulkoisten uhkakuvien maalaamiseen ja siinä naapurit nähdään ainoastaan joko sotilaallisina liittolaisina tai potentiaalisina vihollisina. Ulkosuhteissa nojataan Euroopan Unioniin, jonka vetämä linja tuskin on selvinnyt kenellekään, jos sellaista on edes olemassa. Uhkakuvilta puolustautuminen taas perustuu ilmeisen laittomasti presidentti Niinistön siunauksella solmittuun isäntämaasopimukseen Naton kanssa. Ulkomaisen määräysvallan alla toimimista kutsutaan vielä erehdyttävästi yhteistyöksi, vaikka sen Suomelle aiheuttamat tappiot ja vahingot ovat jo kiistattomat ja raskaammat kuin taannoiset sotakorvaukset. Diplomaattipiirien mukaan poliittiset suhteet Venäjään rajoittuvat presidenttien kohteliaisuuskäynteihin. Mitään sisältöä niissä ei ole. Ja koska taloudellisesti ja poliittisesti oikein mikään ei ole hallinnassa, se näkyy myös hallitsemattomana maahanmuuttona.
Väyrysen linja poikkeaa Niinistön linjasta jokseenkin täydet 180 astetta. Se korostaa Suomen puolueettomuutta, hyviä naapuruussuhteita kaikkiin suuntiin ja kansainvälistä yhteistyötä ensisijaisesti Suomen edut huomioiden. Ainakin minulle on täysin selvää, että kansainväliselle kaupalle ja siten myös kotimaiselle elinkeinotoiminnalle tällä luotaisiin huikeat mahdollisuudet pelkkien uhkakuvien sijaan. Eurosta erkaantuminen on välttämätön toimenpide talouden ja vaihtotaseen vakauttamiseksi. Samalla annetaan vahvin mahdollinen signaali Euroopan Unionille, että sen on joko muututtava jäsenvaltioiden todelliseksi yhteistyöelimeksi tai sitten lakattava olemasta.
Yhtä selvä periaatteellinen jakolinja ehdokkaiden välille syntyy Suomen sisäisestä hallinnosta, eli Niinistö kannattaa Euroopan keskusjohtoon perustuvaa mallia ja Väyrynen puolestaan kansanvaltaista, jopa suoraa demokratiaa lisäävää mallia. Myös kansanvallan toteutumisen edellytyksenä ovat oma valuutta ja itsenäisen valtion valvotut rajat, joiden yli tehdään kansainvälistä yhteistyötä selvillä pelisäännöillä. Väyrynen kannattaa rajavalvontaa ja Niinistö näyttää sallivan jopa laittoman maassa oleskelun.
Vaikka presidentin valtaoikeudet ovatkin aika rajalliset, kyse on nyt paljon enemmästä kuin presidentin henkilöllisyydestä, sukupuolesta tai toisarvoisista mielipiteistä. Tässä kohtaavat nyt kaksi niin merkittävästi toisistaan poikkeavaa linjausta, että valinnalla on aivan keskeinen merkitys koko Suomen tulevaisuuden kannalta: Otetaanko päätösvalta omiin käsiin, vai jatketaanko muiden armoilla toivoen parasta ja peläten pahinta.
