Tämä on viimeinen blogini tästä Pew Internationalin ja Princetonin yliopiston sosiaalitieteilijöiden valtavasta globaalista tutkimuksesta, jossa kartoitettiin muslimien maailmankuvaa ja uskomuksia. Haastateltavia oli siis 39 000 ja haastatteluja tehtiin 80 eri kielellä vuosina 2012-13.
Uskon tehneeni – kuten eräs mainio Facebook-ystäväni totesi – kulttuuriteon pyrkiessäni lisäämään suomalaisten perustietämystä tänne saapuvien islaminuskoisten maailmankuvan rakennuspalikoista.
Valitettavasti valtamedia ei ole näitä tietoja suomalaisille jakanut, vaikka tämä tutkimus on ollut julkaistuna netissä jo muutaman vuoden. Ystäväni oli pahoillaan, ettei näitä tietoja ole julkaistu näyttävästi Helsingin Sanomissa. Minäkin pidän sitä skandaalina.
Tässä viimeisessä blogisarjan osiossa käsittelen kolmea eri jumalanpalveluksen muodon hyväksyttävyyttä islamilaisessa maailmassa: 1) temppeleissä käynti, 2) uskonnollinen runous ja 3) pyhät tanssit.
Poliittisesti tärkein ja myös epäsuorasti suurmoskeijakeskusteluun liittyvä tämän osion tulos liittyy käsityksiin temppeleissä käynnin hyväksyttävyydestä. Käsittelen tätä ensin.
Koraani mainitsee ainoastaan Mekkaan suuntautuvan pyhiinvaelluksen, mutta eräissä haditheissa mainitaan muun muassa käynnit sunneille tärkeässä Jerusalemissa sijaitsevassa al-Aqsan temppelissä ja shiioille tärkeässä imaami Husseinin Karbala-temppelissä Irakissa. Hadithit ovat Muhammedin kautta saatuja jumalallisia ilmoituksia, jotka eivät ole kiistattomia. Sunnit ja shiiat tukeutuvat erilaisiin haditheihin.
Vaikka temppeleissä käynnit yleisesti hyväksytään muslimimaissa, nykyinen sektaarinen jako, jota Suomessa suurmoskeijalla edistetään, ei hyväksy temppeleissä käyntejä osana islamin uskon harjoittamista. Vain aniharva egyptiläisistä tai tunisialaisista hyväksyy tällaisen tavan palvella jumalaa. Jopa palestiinalaisalueilla, joissa uutiskuvissa al-Aqsan temppeliin liittyvät väkivaltaisuudet ovat arkipäivää, enemmistö ei katso temppeleissä käynnin olevan sovelias tapa palvella jumalaa siitäkin huolimatta, että al-Aqsa on nostettu symboliksi Israelin vastaisessa taistelussa. Sen sijaan Libanonissa ja Irakissa pyhissä temppeleissä käynti hyväksytään jumalanpalvelusmuodoksi.
Suuressa osassa muslimimaailmaa hyväksytään uskonnolliset koraaniin pohjaavat runot hartauden harjoittamiseksi, mutta esimerkiksi palestiinalaisalueilla vain puolet ja Tunisiassa vain 38 prosenttia hyväksyy tämän hartauden harjoittamisen muodon. Myös Pakistanissa ja Bangladeshissa vain noin kolmannes hyväksyy koraaniin perustuvan runouden jumalanpalvelukseksi.
Uskonnolliset tanssit ovat kaikkein vähiten hyväksytty tapa palvella jumalaa, joskin Turkki ja siellä yleisen suufilaisuuteen liittyvien hypnoottisten miesten esittämien derviššitanssien merkitys on suuri. Tämä on selkein poikkeus koko islamilaisessa maailmassa.
http://www.pewforum.org/2012/08/09/the-worlds-muslims-unity-and-diversit…
