Mikä meitä uhkaa? Tämä on kysymys, jota viime vuosina on pohdittu monissa kirjoissa ja akateemisissa julkaisuissa. Vaalikeväänä monet turvallisuuteen liittyvistä teemoista näkyvät taas myös julkisessa keskustelussa. Keskustelusta käytetään myös termiä ”uhkapuhunta”, eri tahojen tuodessa esiin omaa näkemystään yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavista tekijöistä. Merkittävä osa tämän päivän uhkista muodostuu globaalilla tasolla ja vaikutusmahdollisuutemme niiden syntymiseen ovat pieniä. Ilmastonmuutos – ihmisen toiminnasta johtuvana tai ei, luonnonvarojen ehtyminen, saastuminen, resurssisodat ja kaikista näistä aiheutuvat massiiviset kansainvaellukset juontavat kaikki jollakin tavalla juurensa hallitsemattomaan väestönkasvuun kehitysmaissa. Näistä ongelmista siirtolaisuus olisi kaikkein helpoiten ratkaistavissa, sillä Suomessa ja EU-alueella on toimiva rajavalvonta mikäli vain tahtotila sen käyttämiseen laittoman maahanmuuton estämiseksi löytyisi. Toki ongelman juurisyitä se ei ratkaisisi, vaan ainoastaan suojaisi meitä siihen liittyviltä riskeiltä. Käynnissä oleva ns. neljäs teollinen vallankumous tekoälyineen, nano- ja geeniteknologioineen sekä 3D -tulostimineen tulee muuttamaan elämäämme seuraavien vuosikymmenten aikana ennennäkemättömillä tavoilla, mutta sisältää samalla riskin massatyöttömyydestä. Yhdistettynä globaalin talouden ja rahamarkkinoiden yhä voimakkaampiin laskusuhdanteisiin, saattaa seurauksena olla monien sosiaalisten riskien realisoituminen tuloerojen ja vastakkainasettelun kasvuna, köyhyytenä ja terveydenhuollon ylikuormittumisena. Näiden ns. megatrendien lisäksi meitä uhkaavat teoreettisella tasolla maailmanlaajuiset pandemiat sekä aurinkomyrskyn kaltaiset, maan ulkopuolelta tulevat uhkat. Vaikka niiden todennäköisyys ei ole suuri, ovat ne siitä huolimatta mahdollisia. Luonnonkatastrofien kuten hyökyaaltojen, tulivuorenpurkausten ja maanjäristysten riski on Suomessa olematon, mutta globaalisti verkottuneessa maailmassa niidenkin heijastusvaikutukset esimerkiksi talouteen voivat yltää meille asti.
Perinteisesti organisaatioiden riskienhallinnassa erilaisia riskejä arvioidaan laskennallisesti tutkimalla niiden todennäköisyyksiä ja vaikutuksia. Näitä arvioidaan esimerkiksi viisiportaisella asteikolla epätodennäköisestä jokapäiväiseen ja merkityksettömästä sietämättömään. Puhuttaessa riskeistä yhteiskunnallisella tasolla, käytetään voimakkaampaa termiä ”uhka”. Tällöin laskennallinen arvio uhkan suuruudesta muodostuu kertomalla toteutumisen todennäköisyys vaikutusten vakavuudella ja toteutumisen mahdollistavien tekijöiden arvolla. Vakavan uhkan toteutumista kutsutaan kriisiksi ja yhteiskunnan kriisinsietokykyä resilienssiksi. Käsitteenä se sisältää paitsi varautumisen, myös jatkuvuuden ja toipumisen kriisitilanteesta. Siten esimerkiksi valmiuslaki ja huoltovarmuuslain edellyttämät toimenpiteet ovat tärkeitä resilienssin kannalta. Myös kunnilla on omat valmiussuunnitelmansa erilaisia paikallisia kriisitilanteita varten, veden- tai sähkönjakelun katkeamisesta aina laajojen epidemioiden leviämiseen asti. Nykyajan kompleksinen informaatioympäristö on tuonut myös resilienssin käsitteeseen uusia ulottuvuuksia, jotka esimerkiksi kyberterrorismin tai informaatiovaikuttamisen muodossa saattavat olla osa arkipäiväämme – joskus jopa tietämättämme. Resilienssi ei siten liity ainoastaan kriisiaikoihin. Sen sijaan voidaan todeta, että raja normaalitilan ja kriisin, sodan ja rauhan välillä on hämärtynyt.
Yksilön kannalta resilienssiä ei saavuteta niinkään viranomaistoimien vaan henkilökohtaisen varautumisen kautta. Yksinkertainen kyberhyökkäys saattaa lamauttaa maksujärjestelmät, jolloin pankkikorttien ja muiden sähköisten maksutapojen varassa olevat eivät saa sen enempää ruokaa kaupasta kuin polttoainetta bensa-asemalta. Tässä tilanteessa käteisvarat ovatkin tärkeitä. Huonompi tilanne olisi laaja, koko maata koskeva sähkökatko. On sen syynä sitten aurinkomyrsky, kyberterrorismi tai muutama hyvin suunnattu Iskander-ohjus, ovat selviämiskeinot yksilön tasolla samoja: tarvitsemme lämpöä, juomaa ja ruokaa. Normaalin retkeilyharrastuksen varusteet, makuupussi ja retkikeitin auttavat pitkälle. Vettä voi puhdistaa luonnosta juotavaksi keittämällä tai vedenpuhdistustableteilla, kunhan vesi on ensin esisuodatettu kiinteistä epäpuhtauksista. Retkikeittimessä valmistettavaa ruokaa, esimerkiksi nuudelia, riisiä ja säilykkeitä, tulisi olla varastossa ainakin viikon tarpeeseen koko perheelle. Viikon ajan selviämistä ilman sähköjä voi pitää hyvänä mittapuuna kun katsotaan viime vuosien myrskytuhoihin liittyneiden sähkökatkojen korjausaikoja. Selviytyminen tätä pidemmän ajan edellyttäisi mittavia ruokavarastoja tai vaihtoehtoisesti kykyä hankkia ravintoa suoraan luonnosta kalastamalla, metsästämällä ja keräämällä. Mikäli tällaisia taitoja ei ole, tai asutaan kaupungin keskustassa, joudutaan luottamaan yhteiskunnan varautumisjärjestelyiden onnistumiseen.
Varautuminen yhteiskunnan tukirakenteiden pettämiseen saattaa olla yksilöiden tasolla yksinkertaista, mutta edellyttää jonkin verran harrastuneisuutta asian suhteen. Sen sijaan arkipäiväisemmät uhkat, joita viime aikoina on herätty huomaan mm. Oulun tapahtumien osalta, edellyttävät erilaisia varautumistoimia, kuten kykyä havaita uhkia sosiaalisessa mediassa sekä itsepuolustustaitoja. Aivan omanlaisensa uhka lähitulevaisuudessa on laajamittainen siirtolaisten maahantulo, ja kaikki muistavat, kuinka 2015 suomalaiset yrittivät muodostaa ihmismuurin valtakunnan rajalle Torniossa. Suurta osaa laittomasti maahan tulleista ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista ei olla kyetty ottamaan kiinni ja poistamaan viranomaisten toimesta. Vaikka maamme viranomaiskoneisto on luotettava ja tehokas, sen resurssit eivät ole rajattomia ja jo nyt iso osa rikosilmoituksista joudutaan jättämään tutkimatta. Ratkaisuna tähän tilanteeseen on esitetty mm. täydennyspoliisijärjestelmää mutta asia on edennyt hitaasti eikä ratkaisisi ongelmaa. Joskus viranomaisten reagoimattomuus on myös tietoinen päätös, jolloin tarvitaan rohkeaa kansalaisaktivismia. Emme siis kansalaisina voi ulkoistaa omaa turvallisuuttamme viranomaisille: olemme siitä itse vastuussa. Näistä syistä johtuen maassamme on aina välillä herätelty uudelleen henkiin suojeluskunta-aatetta vapaaehtoiseen ja kansallismieliseen maanpuolustushenkeen perustuen. Tälläkin hetkellä sellainen on käynnissä sosiaalisessa mediassa Suojeluskunta Nyt -hankkeen nimellä. Yhteiskunnan resilienssi ei muodostu ainoastaan viranomaisten varautumisesta ulkoisia uhkia vastaan. Suomeen tarvittaisiinkin uusia toimijoita kouluttamaan ihmisille turvallisuuteen liittyviä kansalaistaitoja sekä arjen että poikkeusolojen osalta. Huomisen turvallisuus luodaan tänään – huomenna se on jo myöhäistä.
