Tappamisen relativismi

Turun terrori-iskun jälkeisissä kuohuissa on taas bunkkeroiduttu rintamalinjan kahden puolen. Maahanmuuttovastaisella puolella ei oikeastaan ole mitään uutta tarjolla keskusteluun, mutta vastapuolella on virinnyt melko laajalla rintamalla idea siitä, ettei kymmenen ihmisen puukotus keskellä Turkua ole kauhean kummallinen teko verrattuna kantaväestön aikaansaannoksiin. Tuon seuraavaksi esille oman näkemykseni ja sotken soppaa parhaan kykyni mukaan.

Suomen Turussa on tapahtunut kerran aikaisemminkin sarjapuukotus, jossa viattomien sivullisten joutuminen uhriksi oli täysin sattuman kauppaa. Tuolloin 1999 asialla on kantasuomalainen nuorimies, joka vappuhumalassa sai kavereineen idean siitä, että tapellaan kaikkia vastaan. Tekijä itse kuvaili myöhemmin ajatustaan perinteisellä ”Päässä naksahti”-luonnehdinnalla. Näin luultavasti olikin. Muistaakseni tekijällä on hieman ongelmaisempaa taustaakin, joten hän istui perinteisen suomalaisen veriteon tekijän profiiliin siltäkin osin.

Oliko tämä joukkopuukotus terrorismia? No, ei ollut. Teossa huomionarvoista oli juuri se, ettei siinä ollut mitään mieltä tai järkeä. Terroria se oli sikäli, että se herätti hetkellistä kauhua, mutta ei terrorismia, koska teolla ei ollut ideologista kytköstä, eikä suurempaa tavoitetta missään mielessä. Samanlainen älytön useamman henkilön puukotus nähtiin Turussa 2013 ja toinen 2015, jolloin asialla oli ulkomaalaistaustainen henkilö. Nämäkään teot eivät olleet terrorismia, vaan väkivaltarikoksia.

Vantaan Myyrmäessä nuorukainen räjäytti pommin kauppakeskus Myyrmannissa vahingossa, surmaten samalla itsensä. Teko oli suunniteltu, mutta kohde valikoitui viime tingassa, sillä tekijä oli käynyt Itäkeskuksessa ja muuallakin pommilaukku mukanaan. Myyrmanni oli tekijälle tuttu läheisen koulun kautta. Teko oli mieletön, mutta se oli terroritarkoituksessa tehty, koska tekijä olisi luultavasti halunnut tarkkailla jälkiään ja herättämäänsä kauhua räjähdyksen jälkeen. Tekijän tiedettiin ilmestyneen kotinsa lähistöllä kaikille vakaville onnettomuuspaikalle katselemaan, joten hän oli niin sanottu pöpi.

Oliko tämä pommi-isku terrorismia? Ei ollut, koska sillä ei ollut mitään ideologista kytköstä yhtään mihinkään. Lähinnä sellaista muistuttava oli sairaalloinen kiinnostus räjähteisiin hengenheimolaisten nettikeskustelupalstalla, mutta siinä se. Sairas viehtymys onnettomuuksiinkin kertoi, että tekijä oli mielenterveydeltään pahasti metsässä elelevä aikamiespoika, ja teko oli hänen oman sairaan mielensä aikaansaannosta ilman ulkoista ideaa.

Lappeenrannassa tapahtuneesta joukkoampumisesta ei ole tutkinnasta huolimatta saatu selville mitään sellaista, joka viittaisi tekijän osalta mihinkään ideologiseen kytkökseen hänen oman itsensä ulkopuolella. Tekijällä on voinut olla jokin henkilökohtainen kostomotiivi, jokin ajatus siitä ketkä olivat hänen vihollisiaan tai ketkä hän sai tappaa, mutta mitään ideologiaa ei murhien taustalla tutkinnan mukaan ollut.

Porvoossa McDonaldsin noutoluukun autokaistalla kolme ihmistä ampunut oli juuri hiljattain vapautunut edellisestä henkirikoksestaan saamastaan tuomiosta. Ottaen huomioon miehen taustan ja sen, että kolmoissurman käynnistäjänä oli riita autojen moottorien tehokkuudesta, kyse ei ollut mistään terrorismista tai edes terrorista. Kyse oli riidan päätteeksi tapahtuneesta kolmoismurhasta. Sanomattakin on selvää, että tämä tekijä ei voinut olla aivan normaali.

Kauhajoen kouluampuminen oli sekin vailla ideaa ja ajatusta, luultavasti sairas tekijä halusi päteä ja todistaa itselleen jotakin Jokelan kouluampumisen innoittamana. Jo se, että tekijä oli tunnettu nimellä Pikku-Matti iästään huolimatta ja että häntä oli kiusattu koko kouluajan, antaa osviittaa siitä, että kyseessä oli täysin epäpoliittisesti ja aatteettomasti tehty joukkomurha, jossa tekijä mitä todennäköisimmin vain kosti sairaassa päässään maailmalle, joka oli häntä kiusannut.

Jokelan koulusurmassa on puolestaan piirteitä, joiden perusteella tekoa voidaan kutsua terrorismiksi. Tekijä oli omaksunut äidiltään ja Pentti Linkolan teksteistä nihilistisen yli-ihmisajatuksen ja koki elävänsä maailmantuhon aikoja kulman takana olevan ekokatastrofin aattona. Vaikka tekoa voidaan psykologisoida sillä perusteella, että tekijä oli hänkin pienikokoinen ja oli niitä poikia, joka ei saanut kauheasti huomiota tytöiltä, kuten Seinäjoenkin ampuja, hänellä oli kuitenkin jonkinlainen ideologinen selitys ainakin itselleen siitä miksi joukkosurma tapahtuu ja että sillä kenties on jatkoa jossakin muodossa. Se teki tästä koulusurmasta terroristisen teon.

Mitä taas tulee suomalaisiin henkirikoksiin yleensä, olipa uhreja yksi tai useampiakin, yli 80% tapauksista sekä tekijä, että uhri ovat olleet humalassa tai päihteiden vaikutuksen alaisina. Yli 90% tapauksista on sellaisia, joissa joko uhri tai tekijä on ollut humalassa tai päihteiden vaikutuksen alaisina. Näin on perhesurmissa, kaveritapoissa, kostosurmissa, puolison murhissa jne. Suomalaiset tappavat yleensä päihtyneinä ja huomion arvoista on sekin, että yli 70% tapauksista uhri ja tekijä tuntevat toisensa, eli ovat vähintäänkin tuttuja.

Ideologista väkivaltaa on Suomessa ollut ennenkin. Vuosi 1918 oli poliittisen väkivallan mieletön orgia, jossa tuhannet saivat surmansa poliittisen motivaation ja ideologioitten pohjalta. Toki voidaan sanoa, että sisällissodan aikana kaatuneet ja taistelutilanteissa kuolleet olivat sodan uhreja, mutta rintamien takana riehunut punainen terrori ja jo sodan aikana käynnistynyt ja etenkin sen jälkeen raivonnut valkoinen terrori olivat poliittista terrorismia puhtaimmillaan.

Sotia edeltäneen ajan selkein poliittinen terroristijärjestö oli tietenkin Lapuan liike, joka pyrki ajamaan tavoitteitaan avoimella terrorilla, joka ulottui valtakunnan korkeimpia elimiä vastaan. Fasistinen liike kuitenkin tukehtui omaan mahdottomuuteensa yrittäessään käynnistää väkivaltaista vallankaappausta. Suomalaisista ei yksinkertaisesti löytynyt tarpeeksi terroristeja siihen.

Viime aikojen poliittisesta terrorismista voi esiin nostaa ympäristöaktivistien toiminnan, jossa pelottelulla pyrittiin lakkauttamaan turkistarhaus Suomesta. Hieman parahultainen toiminta sai aikaan lähinnä sen, että kaksi itseään ekosotureina pitänyttä aktivistia haavottui tarhaajan haulikon laukauksista. Kettutytöt saivat tuomion käräjillä ja toiminta kuihtui itsestään, koska suomalaisessa kulttuurissa poliittinen terrorismi ei ole koskaan saanut ilmaa siipiensä alle.

Anarkistien ja uusnatsien tappelut, häiriköinnit ja väkivallan teot yrittävät olla jotakin sellaista, mutta jopa noiden ryhmien sisällä tiedetään, etteivät suomalaiset sankoin joukoin suosi terrorismia tai terroristisia tekoja, ja siksi ne ovat suosiolla pysytelleet lestissään. Kaikki niissä mukana olleet eivät ole idiootteja ja käsittävät varsin hyvin, että ensimmäisen terroriteon jälkeen yhteiskunnan koko painolasti kaatuisi niskaan kaikella voimallaan ja toiminta päättyisi siihen.

Turun puukotus 18.8. onkin poikkeus. Sen tekijällä ja teolla on ideologinen taustansa ja kannustimensa. Tekijä on voinut olla psykologisesti heikoissa kantimissa, hänellä on voinut olla teolleen jokin sisäinenkin kannustin, mutta julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella kyse on ideologisesta joukkosurman yrityksestä, jolla on selkeä kytkös muihin Euroopassa tapahtuneisiin terrori-iskuihin. Tekijä toimi aivan samalla tavalla kuin Lontoonkin puukottajat, Pietarin ja Hansi-Mantskin puukottajat Venäjällä.

Huomion arvoista on sekin, että länsi-Kiinan uiguuri-islamistit kävivät varsin laajaa terrorikampanjaansa nimenomaan puukottamalla mahdollisimman suuria määriä kiinalaisia. Uiguurien tapauksessa motiivit olivat sekä uskonnolliset, että vapaustaistelumieliset. Terrorismia kuitenkin ja samalla metodilla kuin Turussakin.

Onkin aivan turha yrittää silotella Turun puukotusta joksikin perinteiseksi väkivaltarikokseksi, koska se argumentti ei kestä tarkastelua. Tekijä voi olla yksinäinen raasu, hän voi olla nuori, mutta jos, kuten ilmeisesti tutkinnassa on tullut esiin, hänen tekonsa on islamistisen ideologian ohjaamaa ja innostamaa, kyse on uskonnollispoliittisesta terrorismista, eikä tavanomaisesta henkirikollisuudesta.

Turun joukkopuukotuksen rinnastaminen niin sanottuun tavalliseen suomalaiseen väkivaltarikollisuuteen ei siis oikein toimi. Sellainen puhe on vain omiaan ärsyttämään jo valmiiksi maahanmuuttovastaista väkeä. Paljon fiksumpaa olisi korostaa sitä, että maahanmuuttajat JA kantasuomalaiset keskeyttivät terroristin ja ajoivat häntä takaa, yhdessä.

Onkin poliittisesti äärettömän typerää yrittää luoda narratiivia maahanmuuttajataustaisten yksinomaisesta sankarillisuudesta ja piirtää rajaa kahden väestöryhmän välillä entistä paksummaksi, varsinkin kun terroristin puuhat keskeyttäneiden ja uhreja auttaneiden joukossa oli kumpiakin.