Valko-Venäjän tapahtumat ovat viime päivinä edenneet kiinnostavalla tavalla, kun presidentti Lukašenkan vastaiset protestit kiihtyvät. Maan sisäistä tilannetta paljon kiinnostavampi kysymys on se, millä tavalla istuvan presidentin kamppailu vallassa pysymisestä vaikuttaa koko alueen geopoliittiseen tilanteeseen. Vaaran merkit ovat ilmassa siitä yksinkertaisesta syystä, että maa on valtioliitossa Venäjän kanssa, ja on Venäjän ainoa etupiirivaltio alueella. On jopa väläytelty mahdollisuutta “uudesta Krimistä” eli Venäjän tunnuksettomien sotilaiden saapumisesta maahan. Eilen Venäjällä tehtiinkin useita havaintoja tunnuksettomien autokolonnien liikkeistä. Sen lisäksi Venäjä aloitti ison sotaharjoituksen Kaliningradissa, ja Valko-Venäjä on siirtänyt joukkoja Puolan ja Liettuan vastaisille rajoille. Näyttää siltä, että Putin ja Lukašenka varautuvat ainakin vastaamaan, mikäli länsimaat yrittävät puuttua Valko-Venäjän sisäiseen tilanteeseen tukemalla oppositiovoimia jonkinlaisen intervention keinoin.
Tapahtumat etenevät nyt nopeasti, mutta on selvää, että Venäjä ja presidentti Putin on oleellisessa roolissa sen suhteen, miten tilanne lähipäivinä kehittyy. Valko-Venäjän tärkeys Putinille Suwalkin käytävän ja Pohjois-Euroopan alangon geostrategisen merkityksen kautta tekevät mahdottomaksi sen, että Valko-Venäjä ottaisi uuden johtajan myötä askeleen länteen, ehkä jopa EU- tai Natojäsenyyden muodossa. Tätä eivät näytä täysin ymmärtävän lännessä sen paremmin asiasta uutisoivat toimittajat kuin asiantuntijatkaan. Putinilla onkin käytännössä kolme mahdollisuutta edetä tilanteessa: 1, auttaa Lukašenkaa tukahduttamaan oppositio tunnuksettomana toimivien OMON-turvallisuusjoukkojen avulla, 2, vaihtaa Lukašenka johonkin toiseen Venäjälle suopeaan presidenttiin, ja 3, miehittää Valko-Venäjä ja liittää se virallisesti osaksi Venäjää. Pidän ensimmäistä ja toista vaihtoehtoa todennäköisimpinä, missä yhteydessä Venäjä tulisi myös saamaan maasta kauan kaipaamansa lentotukikohdan.
Viimeisen vuoden aikana on oltu sodan kynnyksellä milloin missäkin päin maailmaa. Iran ja USA, USA ja Kiina, Kiina ja Taiwan, Kiina ja Intia, Intia ja Pakistan, Armenia ja Azerbaidzan, Turkki ja Kreikka sekä alati kiristyvä tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä; erilaisia rajakonflikteja on tullut ja mennyt, eikä niitä julkisessa keskustelussa yleensä muisteta enää seuraavalla viikolla, kun huomio siirtyy taas seuraavalle alueelle. Tilanne on kuitenkin sikäli huolestuttava, että vaikka mediahuomio siirtyy aina seuraavaan mahdolliseen konfliktiin, ovat kaikkien näiden jännitteet edelleen olemassa ja odottamassa tilanteen eskaloitumista. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta useatkin merkit viittaavat siihen, että vuoden loppuun mennessä tai ensi vuoden alussa jokin näistä jännitteistä puhkeaa alueelliseksi sodaksi. Erityisesti koronapandemian aiheuttama USA:n taloudellinen heikentyminen tekee tämän todennäköiseksi, sillä “maailmanpoliisina” tunnettu suurvalta saattaa olla entistäkin haluttomampi sitomaan resurssejaan kalliiseen sotaan, varsinkin epävarmana vaalivuoden ja mahdollisen vallanvaihdon aikana. Lisäksi finanssimarkkinoiden vuoden loppua kohti kiihtyvä turbulenssi saattaa edesauttaa asiaa, sillä on ennakoitavissa, että osakkeenomistajat pyrkivät luopumaan sijoituksistaan ennen alkuvuonna tapahtuvia “koronavuoden” tuloskatsausten julkistamisia. Näin erityisesti siinä tilanteessa, että koronan toinen aalto aiheuttaa vielä syksyn aikana merkittävää taloudellisen toimeliaisuuden pienenemistä.
Kuva: Kaliningrad ja Valko-Venäjän raja Natomaiden tiedustelukoneiden ympäröimänä 18.8.2020 klo 10.35
