Blogit

Somalityttö Aman: Ympärileikkaamattomalla naisella on lehmän pimppi

“Silloin näin ensimmäisen kerran naisen jota ei ollut ympärileikattu. Paikka mistä vauva tulee ulos, oli erilainen. Se toi mieleen lehmän vasikoinnin, näytti samalta. Meillä se paikka on pieni ja ommeltu, ajattelin, mutta heillä on lehmän pimppi.” Näin näki asian pienenä tyttönä ulkoiset sukuelimensä ympärileikkauksessa menettänyt Aman ollessaan synnytyssairaalassa potilaana 70-luvun alussa. (Aman – Somalitytön tarina, toim. Virginia Lee Barnes & Janice Boddy, 1994 “Monipuolisena ja luotettavana islamilaisen yhteiskunnan kuvauksena teos on hyväksytty jopa yliopisto-opetukseen.”)

Vahva lukusuositus! Tällä kirjalla pääsee pätemään somalikulttuurin asiantuntijuudella. Oma suhtautumiseni muuttui myönteisemmäksi somalikulttuuria kohtaan, mutta ei tietenkään tänne suuntautuvaa muuttoa kohtaan. Jouduin keskeyttämään kirjan pariin kertaa alkupuolella; ensimmäisen kerran, kun tytön sukuelimet leikeltiin ja toisen kerran pedofiiliseen avioitumiseen liittyen. Ajattelin tuolloin, etten pysty, enkä halua sanoa tästä kulttuurista mitään hyvää, vaikka olinkin ehtinyt innostua, kun olin jo löytänyt yhden hyvän kulttuurisen tavan, jota kaiketi voisi soveltaa jopa Suomessakin.

No, kun kauhukokemusten jälkeen ei enää mitään niihin verrattavaa tapahtunut, niin ehdin lauhtua kirjan loppuun mennessä ja osaan vihdoin kertoa jotain myönteistä somalikulttuurista. Sitä ennen kerrottakoon, että Aman, jonka elämästä tositarina kertoo oli hyvin samaistuttava taistelijaluonne, joka ei alistunut oikeastaan missään kulttuurinsa alistaviin tapoihin – paitsi ympärileikkaukseen hänet harhautettiin lupailemalla, ettei toimitus satu lainkaan ja että siitä saa runsaasti kultaa palkaksi. Seksuaalisen nautinnon menetyksistä tyttö ei tietenkään ymmärtänyt mitään. Aman vaikutti olevan poikkeuksellisen nokkela ja vahva luonne, eikä hänen äitinsäkään halunnut alistua miesten vallankäytölle. Amanin nokkeluus näkyy usein miehille valehteluna, mutta lapsen, jota aikuiset yrittävät hyväksikäyttää ja josta ei huolehdita on käytettävä myös valehtelua keinona selvitäkseen. Ikävää, että tällaisesta nokkeluudesta voi tulla jopa osa identiteettiä.

Toki myös se vaikutti alistumiselta, kun Aman meni naimisiin 13-vuotiaana yli viisikymppisen äijän kanssa. Aman halusi avioitumalla saada rahaa rikkaalta ukolta ja auttaa näin rahahuolissa kamppailevaa yksinhuoltajaäitiään, sekä toisaalta myös turvaa ja muutosta elämäänsä, koska oli yhteisönsä hyljeksimä. Tyttö ei kuitenkaan pystynyt suostumaan seksiin tuon vanhan, isomahaisen ukon kanssa, joka onneksi oli impotentti. Tällaiset pedofiiliset avioliitot ovat ainakin olleet Somaliassa sallittuja. Pedofiili ei luonnollisesti meinannut millään suostua luopumaan lapsimorsiamestaan, vaan jahtasi tätä lopulta jopa käsirautojen ja veitsen kanssa voidakseen leikata tytön alapään arven auki ja onnistuakseen raiskaamaan tämän. Kuinka paljon ovelampi pieni tyttö olikaan tuota ukkoa, mutta samalla tuli ajatelleeksi, miten moni tavallinen tyttö onkaan joutunut tuollaisten hirviöiden uhreiksi ja täysin laillisesti. Aman olisi saanut eron miehestään, jos olisi todistanut miehen impotenttiuden. Somaliassa tämä tuli lain mukaan todistaa yrittämällä harrastaa seksiä huoneessa, jota viranomaiset tarkkailevat seinien reijistä, eikä Aman suostunut sellaiseen.

Koulussa Aman oli luokkansa paras oppilas. Häntä kuitenkin kiusattiin jatkuvasti koulussa sairastetun tuberkuloosin sekä köyhyyden vuoksi, eikä hän pitänyt väkivaltaisesta arabiopettajasta. Aman ei alistunut, vaan tappeli vastaan. Kuitenkin hän lopulta jätti koulunkäynnin noiden sopeutumisvaikeuksien vuoksi ja meni töihin. Pahimmat ristiriidat syntyivät, kun Aman rakastui valkoihoisen Anthonyn kanssa ja nämä alkoivat ihan kiltisti ja seksittömästi tapailla. Amanista tuli tällöin huono tyttö yhteisönsä silmissä, mutta toisaalta tyttöjä huoriteltiin maaseudulla jo pelkästään siitä, jos jutteli miehen kanssa kadulla. Samalla kyläläiset kuitenkin kaikesta huolimatta pelkäsivät ja kunnioittivat Amanin vahvuutta ja jättivät tälle pieniä lahjoja.

Mutta mitä hyvää siis somalikulttuurissa? Ei ole se vanhusten kunnioittaminen, sillä vanhusten liika totteleminen pitää yllä perinteisiä brutaaleja käytäntöjä, kuten tyttöjen sukuelinten silpomista. Minua viehätti somalien konseptoitu suruaika. Somalien suruaika on määritelty kestämään runsaat neljä kuukautta. Sukulaisten ja ystävien on velvollisuus huolehtia surevasta ja hemmoteltava häntä. Lisäksi on lohdullisia uskonnollisia rituaaleja. Suruajan jälkeen sureva puetaan tämän lempivärisiin vaatteisiin ja pidetään juhlat, joissa syödään hyvin. Määritelty suruaika takaa, että ihminen käsittelee suruaan riittävästi ja antaa itselleen aikaa, mutta ei niin helposti jää kuitenkaan makaamaan masennukseen mittaamattomaksi ajaksi.

Myös erityisen tiivis yhteisöllisyys on somalikulttuurissa kadehdittavaa. Ruokaa laitetaan iltaisin yhdessä ja toisaalta vuoroja vaihdellen ja kokoonnutaan syömään. Lapset voivat myös mennä koska tahansa kylässään syömään valitsemaansa perheeseen – ovet ovat aina auki heille. Perheryhmillä on velvollisuus huolehtia toisistaan, jos jollain on pulaa rahasta, ruoasta, katosta pään päällä sekä myös kollektiivinen korvausvelvollisuus vahingonkärsijöille. Somalit selvittävät heti uuden somalin tavatessaan, että kuinka läheistä sukua he ovat keskenään. Tämä määrittää eettisten ja aineellisten velvoitteiden tason. Kuitenkin myös verisiteiltään etäisiä somaleja voidaan kohdella kuin lähisukua, jos koetaan henkistä läheisyyttä. Tiivis yhteisöllisyys on toisaalta poissulkevaa. Avioituminen muu kuin somalin kanssa on perinteisesti kiellettyä, eikä muilla kuin somaleilla ole asemaa somalien eettisessä järjestelmässä.

Somalikulttuurissa on ristiriitaista, kuinka kaikki somalit katsovat olevansa samaa sukua ja heillä on yksi kieli ja uskonto. Silti yhteiskunnassa vallitsee klaanijako ja kuppikuntaisuus. Tämä on aiheuttanut, että puolueita on kymmenittäin ja tämä aiheuttaa poliittista hajanaisuutta. Sukuryhmät pyrkivät naittamaan lapsensa nuorina, jotta jälkeläistuotto olisi suuri, koska sukuryhmän koko ja maine määräävät vaikutusvallan ja varallisuuden. Tämä suuri jälkeläistuotto ei ole kovin toivottua somalien muuttaessa turvapaikanhakijoina Eurooppaan elämään pääsääntöisesti sosiaaliturvalla. Kirjasta paljastui sellainen hauska yksityiskohta, että somalit eivät perinteisesti voi hyväksyä taloudellista ja sosiaalista epäitsenäisyyttä. He halveksivat joukossaan eläviä sabeja, entisiä maaorjia, jotka ovat olleet aikoinaan riippuvaisia paimentolaisista. Tämä epäitsenäisyyden haveksiminen selittäneekin myös yleisemmin paimentolaiskulttuureiden vieraanvaraisuuden ainakin osittain. Kirjan mukaan nimittäin vieraanvaraisuudella ansaitaan kunnioitusta, koska sillä saatetaan toiset epäitsenäisiksi.

Somalikulttuurin pahin asia, jota on vaikea kompensoida millään kulttuurisilla hyvillä puolilla on kuitenkin pikkutyttöjen sukupuolielinten silpominen, jossa perinteisesti poistetaan klitoris ja pienet häpyhuulet, sekä ommellaan emätin lähes kokonaan kiinni. Tytöt tyypillisesti petetään suostumaan ympärileikkaukseen valehtelemalla, ettei se satu ja antamalla täysin väärä kuva siitä, mitä tehdään. Omaa traumaattista tietoisuuttani tästä tavasta syvensivät silpomiseen liittyvät yksityiskohdat. Silpoja stimuloi pikkutytön klitorista, jotta se suurenee ja sen saa viilleltyä pois. Katsojat heittelevät ympärillä rahaa tytön päälle. Piikeistä tehtyjä tikkejä poistettaessa silpoja työntää hammastikun kokoisen tikun lähes kiinni ommeltuun emättimeen kokeillakseen, onko aukko varmasti tarpeeksi pieni. Usein vanhemmat tarkastavat iltaisin tytön jalkovälin, ettei tyttö ole kaikesta tuhosta huolimatta pelehtinyt miesten kanssa. Jos toinen lapsi herjaa toista “sharmuutoksi” eli huoraksi, niin herjatut usein vetävät housunsa alas missä paikassa tahansa ja levittävät jalkovälinsä näytille osoittaakseen, että ovat koskemattomia. Huonoista tytöistä ei vain supateta pahaa, vaan lapset heittelevät näitä myös kivillä.

Edellä mainittu kertoo osaltaan, kuinka ihmisen intiimit paikat menettävät merkitystään, kun seksuaalisuus – oleellinen osa ihmistä on tuhottu. Jalkovälin psykofyysinen merkitys ohenee. Hääyön jälkeistä aikaa varten morsiamille järjestetään vanhempi naispalvelija, joka auttaa morsianta hääyön väkivaltaisen aktin jälkeen. Somalimiehen tulee nimittäin repiä morsiamensa ommeltu ympärileikkausarpi pippelillään tuona yönä. Tämän jälkeen morsian ei pysty käymään pissalla, eikä kävelemään.

Seuraavassa katkelma hääyöstä, jossa pieni, laiha Aman-tyttö joutuu taistelemaan vanhaa, isomahaista ukkoa vastaan jonain “epäonnistuneen” hääyön jälkeisenä yönä, ympärileikkauksen avaamisen jälkeen, jonka suoritti silpojanainen:

“Syötyään mieheni vei minut suihkuun ja lepäsi ennen kun tuli vuoteeseen. Hänelle oli yhdentekevää olinko sairas, sillä hän halusi tehdä sen ja hän teki. Itkin, minuun koski, sillä hän suurensi aukkoa sormellaan. En ollut antanut ympärileikkaajan tehdä aukosta suurta, vaan heti kun hän oli avannut vähän, hyppäsin pystyyn ja sanoin, että se koski ja se riitti, ja kielsin häntä jatkamasta. Mieheni siis totesi aukon liian pieneksi. Hän ei jaksanut hommaansa loppuun, joten hän käytti sormeaan ja se koski, kun kynsi raapi. Aloin itkeä ja tapella, ja hän läimäytti minua pariin kertaan, sillä potkin, purin ja raavin. Häneltä tuli kesken tappelun, ja juuri kun tappelimme, hän seki sen. Tällä kertaa hän ei pyyhkinyt sitä pois. Juoksin kylpyhuoneeseen ja pesin pois. Kun olin suihkussa, hän seisoi oven ulkopuolella odottamassa. Olin kuin orja. Kun olin käynyt suihkussa, hän vei minut sisään ja pani vuoteeseen ja lukitsi oven huolellisesti.”

Kulttuurissa näyttäytyvästä sadismista ja naisten alempiarvoisuudesta huolimatta kulttuuri ei ole lainkaan yhtä tiukka kuin arabikulttuurit. Paimentolaisuudessa naiset tekevät raskaimmat työt ja ovat jatkuvasti liikkeellä, joten heitä ei voi haudata elävältä neljän seinän sisälle ja hijab-kaapu vaikeuttaisi liikaa työntekoa.

Nainen voi liikkua yksinkin. Tyttö saattaa jopa yöpyä pojan kanssa, jos he vuokraavat huoneen ja väittävät olevansa serkuksia. Suurissa kaupungeissa he voivat yöpyä miehen luona ja tyttö voi väittää kotona, että on ollut tyttökaverillaan yökylässä. Varsinaisia karkulaistyttöjä on myös paljon ja varmaankin yleensä paossa pedofiilimiehiä, joille heidät halutaan naittaa. Pieni osa näistä myy itseään ja osa lapsista kiertelee jopa ovelta ovelle myymässä pientä ruumistaan. Tässäkin nähdään afrikkalaisen islamin kaksinaismoralismi. Rakkausavioliittoon karkaaminen on kulttuurissa yleistä. Somalikulttuurin ulkopuolisten kanssa ei avioitumista perinteisesti hyväksytä – myöskään miesten kohdalla. Kirjan ehkä tunteisiin vetoavin hahmo Amanin ohella oli kirjassa vilahtava Khamisi. Hän ja hänen vaimonsa auttoivat tapaamaan rakastuneita Amania ja italialaista Anthonyä salaa luonaan, täysin pyyteettömästi. Khamisi jäi kuitenkin kiinni auttamisesta ja Amanin veljet puukottivat tämän kuoliaaksi. Lapsilta riistettiin tässä varmasti maailman paras isä.

Islamilainen kaksinaismoralismi seksuaalisesti hyvin aktiivisessa Afrikassa näkyy monissa asioissa. Aman kertoo, että avioerot Somaliassa ovat yleisiä ja syyt moninaisia. Mies esimerkiksi haluaa mennä uudestaan naimisiin, mutta hänellä on jo liian monta vaimoa, eikä hän pysty elättämään kaikkia. Aman selvittää, että heidän islaminsa mukaan nainen voi erota miehestään vain jos mies ottaa takaapäin, jos hän on impotentti tai jos hän kuristaa. Kulttuurissa ajatellaan, ettei kannata turhaan kärsiä, vaan kannattaa erota, jos ei olla onnellisia. Seksisuhteita saattaa olla vaikka kuinka paljon yhä uusien avioliittojen ja monivaimoisuuden kautta.

Tyttöjen tiukka kontrollointi saattaa ajaa heidät jopa täysin päinvastaiseen suuntaan, mitä on aiottu. Tyttöä pidetään jälleen huonona, jos hän käy töissä, eikä ole samalla naimisissa. Kun rahaa ei ole, he antavat toisinaan vanhojen miesten “sutaista” itseään yhteen puristettujen reisien väliin ja saavat tästä rahaa tai muuta vastinetta. Seksuaalisen siveellisyyden ja kunniallisuuden korostaminen vaikuttaakin somaleilla varsin tekopyhältä.

Somalien deittailukulttuurista puolestaan löytyy jotain hyvää. Samantapaista konservatiivisuutta, mitä meillä on ollut aikoinaan. Luonnollisesti deittailla voivat vain suurten kaupunkien hyväosaiset. Pojan on ensin tutustuttava tyttöön kunnolla, ennen kuin hänen sopii yrittää lähempää kontaktia. Jos poika yrittää jotain muuta, hän saa huonon maineen ja on vaikea löytää enää tyttöystävää. Alkoholin nauttimisen suhteen on oltu suhteellisen vapaamielisiä sosialistihallinnon aikaan; pojat saattoivat tilata viinaksia yökerhoissa ja tarjota sitä tytöille joiden ei kuitenkaan ollut lupa ostaa alkoholia.

Mutta mikä sitten on kielteisyyden alalajeissa naurettavinta perinteisessä somalikulttuurissa? Se, että pikkutyttöjäkin pidetään aikuisina, jos he ovat tai ovat olleet naimissa. Jos heidän perverssi avioliittonsa vanhan miehen kanssa epäonnistuu, heistä supatetaan helposti pahaa ja pidetään vastuullisina avioliiton epäonnistumisesta.

Amaniin oli helppoa samaistua kulttuurinsa tyttöjä ja naisia alistavia käytäntöjä vastaan taistelevana poikkeusyksilönä, jolla tuntui olevan hyvä oikeudenmukaisuudentaju ja aitoa itsekunnioitusta. Olin kuitenkin hyvin pettynyt kirjan lopussa, kun hän on sitä mieltä, että pikkutyttöjen sukuelinten silpominen on osa heidän kulttuuriaan ja uskontoaan, eivätkä ulkopuoliset saisi siihen puuttua. Hän hyväksyy neuvomisen, mutta ei määräilyä. Hänen mielestään se on hyvä muutos, että sukuelimet poistetaan sairaalassa, jolloin toimenpide ei satu.

Amanin asenne on kuitenkin ymmärrettävä hänen taustaansa vasten. Hän oli keskeyttänyt peruskoulun ja menetettyään niin suuren osan itsestään, mitä sukuelimet ovat ja kärsittyään myös fyysisesti järkyttävän paljon tuosta totaalisesta ympärileikkauksesta emättimen ompeluineen, repimisineen ja hyväksikäyttöineen ihmisen selviytymiskeinoksi saattaa muodostua asian hyväksyminen. Mitä enemmän ihminen on joutunut uhraamaan itsestään, sitä vaikeampi on tunnustaa, ettei uhrauksista olisi ollut mitään hyötyä. Aman tuskin tiesi mitään myöskään seksuaalisesta nautinnosta. Lisäksi on huomioitava, että Somalia on ollut pääasiassa Italian siirtomaa ja valkoihoisten määräily nähdään ymmärrettävästi tätä taustaa vasten imperialistisena hyökkäyksenä. Nykytilanteessa on kuitenkin selvää, että jos Somalia on pitkälti ulkomaisen avun varassa, niin avun antajilla on oikeus asettaa avulle myös ehtoja. Somalia on yhteiskunnalliselta kehitykseltään lapsipuolen asemassa ja rajojen asettaminen siellä tapahtuville ihmisoikeusloukkauksille on pidemmälle ehtineen maan osoittamaa rakkautta. Sitä ei pidä nähdä alistamisena.

Eniten meitä kantasuomalaisia kuitenkin varmasti kiinnostaa somalikulttuurissa se, että pystyykö se muuntumaan yhteensopivaksi kansallisvaltioidean kanssa, jotta Suomesta ei ajan saatossa kehity Suomaliaa. Toki tämä ihmisvirta täytyy muutenkin Afrikasta jo pysäyttää. Jotkut somalipoliitikot ovat vaatineet heimojärjestelmän hylkäämistä. Somalikulttuurissa ihmisen tarkka paikka somalien sukupuussa on kuitenkin määritelty jo hänen nimessään. Koko sosiaaliturva perustuu heimojärjestelmään ja koska Somalialla tuskin on varaa viralliseen, riittävään sosiaaliturvaan heimojärjestelmästä on varmasti mahdotonta päästä eroon. Parasta vaan palkata vuokrahallinto eurooppalaisista! Samankaltaista heimojen välistä kilpailua on niin monessa muussakin maassa. Ainakin eräs ghanalainenkin, jonka kanssa vastikään juttelin oli samaa mieltä, että Ghanakin voisi palkata hallinnon täältä Euroopasta, jotta afrikkalaiset saataisiin paremmin viihtymään maanosassaan.

Shares

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Vaikutan 1. varavaltuutettuna Espoossa ja opetuslautakunnan jäsenenä. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa.

Kansalaisen verkkokauppa