Blogit

Vapaassa pudotuksessa

Nimimerkki “Savon satakieli” kirjoittaa suomalaisen politiikan ylilyönneistä Lue.fi -kirjakaupan blogisivustolla.

Neuvostoliiton perustaja V. I. Lenin on tokaissut, että maata voi johtaa, vaikka olisi kokki. Meillä tätä on kokeiltu ja kokeilu jatkuu edelleen, vaikka itänaapurin katastrofi kaatui nurin jo neljännesvuosisata sitten. Meillä suomessa on monenlaista kokkia koettu ja soppaa syöty!

Aika-ajoin on ehdotettu äänestysalaikärajan laskua 16 ikävuoteen. Sillä saataisiin lisää keskenkasvuista vaalikarjaa, jota on helppo manipuloida uskomaan aivan mitä tahansa.

Kun katsoo puolueiden ehdokaslistoja ja useiden kansanedustajien ja ministerien osaamistaustaa tai elämänkokemusta, ei voi hirveästi hurrata. Leninin oppeja mukaellen maata johtamaan poimitaan mahdollisimman nuori, vailla kokemusta oleva henkilö, yliopiston humanistisen tiedekunnan opiskelija parin kurssin jälkeen, nahkaremmeihin sonnustautunut, koirana konttaava hahmo Pride-kulkueesta tahi upporikas henkilö, jonka ei ole koskaan tarvinnut ajaa metrolla, käydä töissä, ostaa itse ruokaa kaupasta tai muutoinkaan liikkua rahvaan parissa.

Joskus tuntuu, että me suomalaiset olemme moraalisesti, henkisesti, hengellisesti, sivistyksellisesti, kulttuurisesti, poliittisesti ja taloudellisesti vapaassa pudotuksessa.

Ehkä on tarkoituskin, että kova faktatieto, laaja elämänkokemus, terveet elämäntavat, hyvä itsetunto, sivistyneet käytöstavat, moraali tai muu vastaava eivät häiritse, kun rahvasta koskevia päätöksiä nuijitaan pöytään. Muuten ei olisi selitettävissä taksiuudistus, alakoululaisille suunnattu seksuaalivalistus ja gender-aivopesu, liikennepolitiikka, ilmastomuutoksen varjolla ehdotetut toimenpiteet tai vihapuhetta vastaan suunnatut perustuslakiuudistukset.

Taksiuudistuksella puuhattiin kuluttajasta kuningasta, joka suvereenisti kilpailuttaa takseja. Saatiin ”ruotsalainen malli”. Kyydin lopullinen hinta nykyisin määräytyy sillä, ehtiikö ensiksi paikalle ”taksiyrittäjän” älypuhelimella kutsuma perintätrio vai asiakkaan hätänumerosta hälyttämä poliisi.

Ekaluokkalaisille aloitetaan seksuaalivalistus tarkoittaa, että lapsi itse saa määrittää oman sukupuolensa ja pian varmaan koululääkäri lähettää tämän sukupuolenvaihdosleikkaukseen, mikäli lapsi sitä vaatii. Lapsi saa myös itse päättää, millä nimellä häntä kutsutaan, eikä siihen ole kenellekään mitään sanottavaa – kaikkein vähiten vanhemmilla.

Liikennepolitiikka tarkoittaa ihan kaiken autoiluun liittyvä verotusta. Jos satut kävelemäänkin auton ohitse, putoaa jonkinlainen verolappu luukusta tuotapikaa. Verotuksella ei ole mitään tekemistä autoilijoiden kannalta tärkeiden teiden kunnossapidon kanssa. He saavat edelleen ajaa kuoppaisia teitä niin, että niskanikamat paukkuvat ja tekohampaat kalisevat kastanjetteina vielä tunteja ajoreissun jälkeen.

Ilmastonmuutosta torjutaan koko maapallon edestä. Lopetetaan lämmittäminen, pukeutuminen, syöminen, juominen, liikkuminen, piereskely, peseytyminen ja hengittäminen. Stalin käytti samaa näännyttämismetodia ukrainalaisiin 30-luvulla. Me tehdään sama sillä erotuksella, että hoidetaan itse koko projekti alusta loppuun.

Koska verorahvas ei ymmärrä omaa parastaan ja alkaa nurista, on tietysti säädettävä lait ja metodit, joilla sen suu tukitaan. Kierros poliittisesti motivoiduissa tuomioistuimissa, vuosia kestävät vihapuheoikeudenkäynnit vanhoista somepäivityksistä sekä lopulta varma tappio, satoihintuhansiin euroihin korkoakorolle nousevat oikeudenkäyntikulut, sakot ja parin vuoden ehdollinen tuomio hiljentää suurisuisimmankin valittajan. Pakkohuutokaupassa realisoitu omaisuus taltuttaa lopunkin vastarinnan ja toimii esimerkkinä muille huligaaneille.

Jokaisen poliitikon ja muun julkisen vaikuttajan pitäisi elää kuten itse opettaa, koska kantapää on tehokkain ja usein ainoa opettaja. Jos kannattaa monikulttuurisuutta, muuttakoon asumaan Itä-Keskukseen, Jakomäkeen, Kontulaan tai Vuosaareen pois Etu-Töölöstä, Kulosaaresta tai Espoon rannoilta. Jos kannattaa henkeen ja vereen polkupyöräilyä, polkekoon esimerkkinä ympäri vuoden kaikki matkat ja pysyköön pois taksien ja muiden polttomoottorimenopelien kyydistä. Jos kannattaa nykyistä taksiuudistusta, ajakoon ilman mittaria palveluitaan tarjoavilla täysin vapailla kyydeillä ja neuvotelkoon kyydin ihan itse. Jos kannattaa nykyistä gender- ja monikuttuurisuusvetoista peruskoulua, lähettäköön lapset sinne, eikä hyvämaineisiin kansainvälisiin tai yksityisiin kouluihin.