Olin aiemmin tänä vuonna seminaarissa, jossa akatemiatutkija Oula Silvennoinen teki suuren paljastuksen. Noin tunnin kestänyt luento, joka käsitteli enimmäkseen häneen Twitterissä kohdistettua kritiikkiä, huipentui siihen, kun hän paljasti perussuomalaisen puolueen todellisen tavoitteen. Silvennoisen mukaan tavoite ei nimittäin ole poliittisen vallan saaminen, vaan kulttuurisodan käynnistäminen. Olin hämmentynyt, mutta päätin jäädä odottamaan, toisiko vuosi tullessaan merkkejä tällaisesta kulttuurisodasta. Tulisiko esimerkiksi vaatimuksia historian uudelleenkirjoittamisesta, historiallisten monumenttien poistamisesta, katujen, yliopistojen ja lentokenttien uudelleennimeämisestä, sillä juuri tällaisilla keinoillahan kulttuurisotaa käydään. Ja tulihan niitä.
Tässä kohtaa jokainen toki tietää, mistä on kyse. Ei, kulttuurisotaa eivät aloittaneet perussuomalaiset, patsaita eivät työntäneet mereen kansallismieliset, poliisitaloja vastaan eivät hyökänneet uusnatsit. Tällä kertaa menneisyyttä tuhoamassa eivät olleet edes islamistiterroristit.
George Floydin kuolemasta alkaneet kansalaislevottomuudet ja ns. BLM-liike ovat ilmiselvästi vain pintakerros jostakin paljon syvemmästä ilmiöstä. Jo mielenosoitusten ensimmäisinä päivinä alkoi näyttää siltä, että äärivasemmistolaiset anarkistiryhmät olivat agitoimassa kaduilla mellakoineita mustia. Ilta toisensa jälkeen rauhanomaisina alkaneet mielenosoitukset muuttuivat väkivallaksi, ilkivallaksi ja kauppojen ryöstelyksi. Kansainvälinen media ei ainoastaan yrittänyt vaieta tapahtumien todellisesta luonteesta, vaan lisäsi väkivaltaa luomalla avoimesti vastakkainasettelua poliisin ja mielenosoittajien välille. Väkivaltaisia mellakoita lopettamaan lähetetyt liittovaltion joukot esitetään tälläkin hetkellä kyseenalaisessa valossa kaikissa päämedioissa niin ulkomailla kuin Suomessa, aivan kuin kyseiset poliisit olisivat jonkinlainen “Trumpin rasistiarmeija” joka käy kaduilla pamputtamassa sorrettuja mustaihoisia. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, on erilaisia oikeistoryhmiä tähän asti syytetty luottamuksen murentamisesta virkavaltaa kohtaan leimaamalla poliisi poliittisin motiivein toimivaksi. Ehkä olen ymmärtänyt jotakin väärin.
Siinä vaiheessa, kun patsaita alettiin tuhota tai niiden poistamista vaatia myös Euroopassa, oli selvää, että ns. BLM-liikkeellä ei ollut enää mitään tekemistä mustien kohtaaman poliisiväkivallan kanssa. Pitkin kesää olemme kohdanneet ennennäkemättömän ilmiön, jossa länsimaisen sivilisaation menneisyyden ja nykyisyyden välille on luotu vastakkainasettelu. Historiamme ei enää ole arvokas, tai edes jotakin, jonka virheistä tulisi oppia. Historia itsessään yritetään muuttaa pyyhkimällä pois siihen viittaavat kulttuuriset artefaktit. Tämän lisäksi kulttuurinen uudelleenkoulutus pyritään ulottamaan kielelliselle tasolle, sillä puhutun ja kirjoitetun kielen kautta pystytään kaikkein helpoiten muuttamaan ihmisten ajattelua. Tällaista on ehdottanut mm. Rutgers Universityn englanninlaitoksen johtaja Rebecca Walkowitz, joka on päättänyt ottaa ns. kriittisen kieliopin laitoksensa käyttöön. Koska puhuttu kieli on historiallisen kehityksen tulosta, ja koska historia on “vääränlainen”, on puhuttu kielikin siten “paha” ja sisältää syrjiviä kieliopillisia rakenteita ja sanoja. Walkowitzin lausunto on kulttuurimarxismia par exellence. Puhutun kielen lisäksi kätkettyjä valtarakenteita on löydetty myös tietokoneiden ohjelmointikielestä, jossa ihmisiin millään tavalla liittymättömiä termejä “orjakoodi” ja “blacklist” on poistettu käytöstä. Historian uudelleenkirjoittajilta ovat tainneet jäädä historiantunnit väliin, sillä kun orjuutta tarkastellaan muinaisesta maailmasta ja antiikista asti, on suurin osa läntisen maailman orjuutta kohdanneista ihmisistä ollut valkoisia.
Kesän kuluessa kulttuurisota sai myös huvittavia piirteitä, kun mm. CNN uutisoi etusivullaan, kuinka joku pariskunta löysi pizzastaan metvursteista tehdyn hakaristin, tai kuinka Suomessa pelästyttiin kännykän verkkovirtaa esittävän salamasymbolin yhdenmukaisuutta SS-joukkojen tunnuksen kanssa. Joulusta on varmasti tulossa vaikea meille suomalaisille, sillä perinteinen joulutorttumme muistuttaa aika paljon hakaristiä. Yksi jos toinenkin tuotemerkki on muuttanut tuotteen nimeä tai pakkauksen ulkoasua kulttuuristen tunnusmerkkien poispyyhkimiseksi. Vasemmistonuoret tekivät myös odotetun pohjanoteerauksensa vaatimalla Mannerheimin patsaan viemistä pois Helsingin keskustasta. Vaikka suurempia katumellakoita ei meillä ole BLM-liikkeen tiimoilta nähty, on tämä “vihan kesäksi” ristitty aika koskettanut myös meitä kahden väkivaltatapauksen muodossa, joiden selvittely on tätä kirjoittaessa vielä kesken. Toinen on perussuomalaisten Pekka Katajan raaka murhayritys, ja toinen Helsingin Kaivohuoneella sattunut surmatyö, jossa joukko tummaihoisia potki suomalaismiehen kuoliaaksi. En lähde spekuloimaan sillä, kuinka nämä tapaukset saattaisivat vastata äärivasemmiston ihannetta siitä “taktisesta väkivallasta”, jota mm. opetusministeri Andersson erityisavustaja Dan Koivulaakso on peräänkuuluttanut. Varmaa on se, että kesän tapahtumat ovat pirstoneet yhteiskuntien eheyttä ja heikentäneet yleistä turvallisuutta niin meillä kuin maailmalla.
