Useiden vuosien kehittymän tuloksena on ollut, että perinteisiä arvoja halveksitaan. Kehitys on mennyt siihen suuntaan, että liberalismi, individualismi ja esineiden tunkeminen eri ruumiinonkaloihin ovat suurimpina arvoina. Kaikki pyhä ja arvokas on korvattava hedonismilla. Jos kehtaa asettua liberalismia vastaan, on halveksuttava taantumuksellinen setämies. Sillä ei ole väliä, että miten asettuu vastaan, liberaalit osoittavat vihansa joka tapauksessa konservatiiveja kohtaan.
Tämä kehitys näkyi korostetusti Euroopan kansanpuolueen EPP:n kärkiehdokasvaalien myötä viikon takaa, jossa baijerilainen kristillissosiaalinen Manfred Weber voitti suomalaisen liberalisti Alexander Stubbin. Vaikka kyseessä on hyvin eurofederalistinen europuolue, niin konservatiivisten arvojen puolustaminen nyky-Euroopassa lämmittää kaltaiseni traditionalistin sydäntä edes hiukkasen verran. Ja kun kerta tulevan Euroopan komission puheenjohtajana on todennäköisesti mädäntyneen liberalistin sijaan katolilainen konservatiivi, muut liberaalit vähemmän yllättäen ärähtivät.
Muun muassa Kepunuoret otti pian Weberin voiton myötä kantaa, että kuinka konservatiivinen EPP ja sitä myötä Kokoomus on. Ja konservatismi on tässä asiayhteydessä ”huono asia”. Myös Vihreiden suunnalta europarlamentaarikko Heidi Hautala kauhisteli Weberin konservatismia HS:n mielipidepalstalla. Kokoomuslaiset tietysti vastasivat itku kurkussa, että ovat yhä liberaaleja ja jopa liberaalimpia kuin muut. Ja tietenkin syyttivät heitä haukkuneita liberaaleja vastavuoroisesti konservatiiveiksi. Perinteisten arvojen kannattajana on huvittavaa seurata sivusta, että liberalistit ovat toistensa kurkuissa kiinni ja haukkuvat toisiaan konservatiiveiksi. ”Tapelkaa pojat, niin saatte tupakkaa”.
Perinteisten arvojen kannattaminen ja vaaliminen pitäisi olla hieno asia ja yhteiskunnan tavoite itsessään. Ihmisten tulisi tuntea arvoa perheitään ja yhteisöjään kohtaan, ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta omaan ylisukupolviseen historiaan. Ei pidä lähteä hedonistiselle tielle, jossa poliittisena ja yhteiskunnallisena arvona on vain ”minä itse”. Siinä ei ole mitään arvokasta ja kestävää läpi sukupolvien. Individualistit tarjoavat kestävien hyvien arvojen sijaan irstautta. Tältä pohjalta yhteiskunta alkaa rapistua, kun kaikki mikä on ollut hyvää ja kestävää on muuttunut halveksittavaksi edistyksen esteeksi. Se johtaa lopulta kokonaisten sivilisaatioiden tuhoon. Liberalismi on yhteiskunnalle kuin HIV ihmiselle.
Nykyään vaatii rohkeutta olla kristillissosiaalinen, konservatiivi ja traditionalisti. Itseään voisi näinä päivinä kutsua radikaaliksi, mikäli arvostaa sellaisia arvoja, joita osattiin arvostaa vielä joitain vuosia sitten. Yhteiskunnan liberalisointi ja rappeutuminen ei tule koskaan pysähtymään, ellemme nouse sitä kehitystä vastaan. Älkäämme pelätkö varjella perinteitä!
