Blogit

Äärioikeiston hirmuvalta tulevaisuuden Suomessa

Kuva Shutterstock.

Eletään vuotta 2028. Suomalaisen yhteiskunnan hegemonia on vaihtunut: kansallisradikaalit ovat enemmistönä eduskunnassa, muodostavat hallituksen ja istuvat käytännössä kaikkien ministeriöiden ja julkisten instituutioiden virkamieskoneiston merkittävissä tehtävissä. Kansallisuusaatteen äärilaitaa edustava henki kulkee koko yhteiskunnan läpi liike- ja kulttuurielämä mukaan lukien. Poliittinen vasemmisto on huolissaan. Se syyttää äärioikeistoa vakavista ihmisoikeusrikkomuksista ja syrjinnästä. Tässä muutama esimerkki: 

Äärioikeisto oli alkanut kaivaa pohjaa sananvapaudelta tehtailemalla kanteluita ja rikosilmoituksia vasemmistolaisten poliitikkojen nettikirjoituksista ja jopa eduskunnassa pitämistä puheenvuoroista. Juristit keskustelivat vakavissaan siitä, kuinka sananvapaus ei oikeasti tarkoita sanan vapautta, vaan että vääränlaiset lausunnot tulee voida kitkeä julkisesta keskustelusta. Koska ennakkosensuuria oli mahdoton toteuttaa, ratkaistiin asia erilaisilla kivapuhelaeilla, joiden tulkinta etukäteen oli mahdotonta, ja näin ihmiset saatiin tuomion pelossa sensuroimaan itse itseään. Eikä tämäkään riittänyt, vaan totalitaaristen hirmuhallintojen mallin mukaisesti päätettiin, että myös vanhoista, ennen lakien voimassaoloa annetuista lausunnoista saattoi joutua vastuuseen, mikäli mielipide oli vallassa olevan hegemonian vastainen. Tuomiota saattoi lyhentää, mikäli henkilö pyysi anteeksiantoa ja ilmoitti julkisesti sanoutuvansa irti vasemmistolaisesta ajattelusta. Myös mielenosoituksia kiellettiin, poliittisten tapahtumien järjestämistä yritettiin vaikeuttaa ja sosiaalisen median alustat alkoivat perustelematta sensuroimaan palveluistaan pois toimijoita, jotka eivät äärioikeistoa miellyttäneet. 

Eräs vihreiden suosima kirjakustantamo, vaikka ei ollut julkaissut juuri lainkaan poliittista kirjallisuutta, oli suljettu ulos Suomen suurimmilta kirjamessuilta arvomaailman eriäväisyyksiin vedoten. Julkisessa keskustelussa äärioikeistolaiset tyytyivät toteamaan, että tapahtuman järjestäjällä on oikeus valita osallistujat oman mielensä mukaan. Samaa syytä käytettiin, kun eräs yksityinen elinkeinonharjoittaja rajattiin ulos musiikkitapahtumista, joissa hän oli ollut myymässä t-paitoja ja muuta musiikkialakulttuureihin liittyvää tavaraa useina vuosina. Asiaa perusteltiin lisäksi sillä, että kyseessä oleva kaupunki oli linjannut, että ei anna enää tilojaan käytettäväksi rasismia vastustaville järjestöille. Kyseinen elinkeinonharjoittaja oli tapauksesta ihmeissään, sillä hän ei edustanut mitään järjestöä, eikä ollut jäsenenä sellaisessa. Väärien mielipiteiden esittäminen oli syy, joka antoi oikeutuksen hänen elinkeinotoimintansa häiritsemiseen. Kiellon ulottamista Suomen suosituimmaksi nousseeseen, vasemmistolaiseen oppositiopuolueeseen alettiin vihjailla somekeskusteluissa. Näyttikin siltä, että vain lakimuutoksista saataisiin riittävä keino opposition äänen vaimentamiseen kokonaan pois poliittiselta kentältä. 

Mielipidevainon kohteeksi eivät joutuneet ainoastaan poliitikot ja yritykset, vaan se ulotettiin myös yksityishenkilöihin. Eräs henkilö, jonka musiikkiyhtye oli soittanut äärivasemmistolaisessa musiikkitapahtumassa, savustettiin ulos työpaikastaan maalittamalla hänet julkisesti ja asettamalla hänen työnantajansa pakkovalinnan eteen: hyväksyäkö ajatusrikollinen yhtiössään vai joutua yleisen mielipiteen lynkkaamaksi. Sosiaalisessa mediassa arveltiin kyseisen henkilön syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan soittaessaan äärivasemmistolaisessa tapahtumassa, vaikka henkilöä ei ollut tuomittu tai koskaan edes syytetty tällaisesta rikoksesta. Sometuomioistuin oli se, jossa ratkaisut tehtiin oikeuslaitoksen ohi. Väärin ajattelevista muodostettiin laittomia henkilörekistereitä, joita käyttäen heidän työnantajilleen, harrastuseuroilleen ja vuokranantajilleen tehtiin ilmiantoja henkilön väärästä ajatusmaailmasta. Poliittisen väkivallan puolellekin siirryttiin, kun erään ravintolan omistajan autot poltettiin, kun hän ei painostuksesta huolimatta ollut kieltäytynyt antamasta ravintolaansa vasemmistolaisen musiikkitapahtuman käyttöön. Julkinen keskustelu näistä väärinkäytöksistä tukahdutettiin laitaoikeistolaisten toimittajien toimesta, ja esille tulleet tapaukset leimattiin pilkallisesti “uhriutumiseksi”. Kaiken tämän oikeuttamiseksi äärioikeistolaiset totesivat, että “vasemmistolaisuudessa ei ole kyse poliittisesta ideologiasta tai mielipiteistä, vaan yhteiskunnan ja koko ihmisyyden vastustamisesta”. 

Jopa oikeuslaitos oli osallistettu väärien ajatusten karsimiseen pois suomalaisesta kansanruumiista. Oli nimittäin todettu, että anarkistiset ja kommunistiset järjestöt edustivat yhteiskuntajärjestystä uhkaavaa ideologiaa, ja ne oli siten lailla kielletty. Sirppiä ja vasaraa ei saanut mielenosoitusten lipuissa näkyä, ja jos näkyi, tuli poliisin ne välittömästi repiä kantajiltaan. Olihan kyseessä pahuuden symboli, jonka alla oli miljoonia ihmisiä surmattu Neuvostoliitossa ja Kiinassa. Absoluuttisen vallan saamiseksi tuomioistuimissa ja virkamieskoneistossa äärioikeisto oli aloittanut poliittiset virkanimitykset. Myös ministereiden toiminnan laillisuutta oli syytä epäillä, sillä ulkoministerin sanottiin junailleen salaa Transnistriaan taistelemaan lähteneitä uusnatseja perheineen Suomeen, vaikka heidän epäiltiin olleen osallisina alueella tapahtuneisiin kansanmurhiin, ja vaikka Suojelupoliisin mukaan henkilöt muodostaisivat vakavan turvallisuusuhan Suomessa. 

Kaikki tämä katsottiin oikeutetuksi, sillä olihan äärioikeisto mielestään oikeassa ja kaikki muut väärässä. Ja silloin, kun itse tietää olevansa oikeassa, ei toista osapuolta tarvitse kuunnella, ovathan he jo lähtökohtaisesti väärässä. Eikä vain väärässä: koska vain äärioikeiston oma näkemys edusti humaania näkemystä kansasta ja kansan oikeuksista, olivat heidän vastustajansa siten ihmisyyden vastustajia. Ja ihmisyyttähän voisi vastustaa vain sellainen, joka ei itse ole täysin ihminen! Kuka tahansa äärioikeistoa vastustava ei ollut siten ainoastaan tietämätön tai väärässä, vaan paha ihminen. Tämä oli se dehumanisoinnin logiikka, jolla äärioikeisto pyrki hiljentämään ja marginalisoimaan poliittiset vastustajansa. 

Selvennettäköön lopuksi lukijalle, että mainitut tapaukset eivät sijoitu tulevaisuuteen vaan ovat tapahtuneet vuosina 2017-2020, eikä niiden toteuttajana suinkaan ollut äärioikeisto, mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan. 

  • 801
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Avatar

M. A. Meretvuo

M.A. Meretvuo on tamperelainen kirjailija, esseisti ja kulttuurivaikuttaja. Bloggaajana hän kirjoittaa erityisesti turvallisuus- ja geopolitiikkaan liittyvistä aiheista. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmassa.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement