JUHLAPUHEENI SUOMEN SISUN HAKKAPELIITTAIN PÄIVÄN JUHLASSA 14.11.2020:
Hyvää iltaa Suomen Sisu, olen saanut kunnian toivottaa teidät tervetulleiksi Tampereelle.
Olemme paikassa, jossa reilut sata vuotta sitten käytiin verinen taistelu osana Tampereen taistelua, jota on sanottu vapaussodan käännekohdaksi. Tätä ennen suomalainen kansakunta oli jakautunut sosiaalisesti ja taloudellisesti kahtia, molempien muodostaessa oman aseistetun valtakeskuksensa. Toiset olivat punaisia, toiset valkoisia. Molemmat olivat suomalaisia.
Tuohon aikaan oli laillisen hallituksen armeijan ylipäällikkönä Carl Gustaf Mannerheim. Hän on kirjoittanut myöhemmin muistelmissaan paljon siteeratut sanat: “Se opetus minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevan sukupolven tietoisuuteen, on tämä: eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka, ja sisäiset riidat aukaisevat ovet ulkoa tulevalle tungettelijalle.”
Opetus ei ole painunut tietoisuuteen.
Mannerheim ei varmasti tuota kirjoittaessaan osannut edes kuvitella millainen maamme on vain vähän yli puolen vuosisadan kuluttua. Että hänen oma kansansa on avannut ovet selälleen vieraille, joiden aikeet eivät ole kunnialliset. Että hänen oma kansansa on valinnut johtajat, jotka antavat vastaanpanematta maamme ja uhraavat jälkipolvemme vieraille valloille. Että hänen oma kansansa hylkää vapaaehtoisesti kulttuurinsa ja juurensa antaen – tai jopa toivoen – kansakunnan kuolevan sukupuuttoon. Että se sallii vieraanvaraisuutta hyväkseen käyttävien muukalaisten tuhota, raiskata, ryöstää ja murhata kansaansa vainoten samaan aikaan ihmisiä, jotka eivät voi tätä hyväksyä.
Toinen siteeraus samasta teoksesta:
”Jos pysymme uskollisina itsellemme ja kaikissa kohtalon vaiheissa yksimielisesti ja järkkymättä pidämme kiinni niistä arvoista, jotka tähän päivään asti ovat olleet Suomen vapauden perustuksena, – isiltä peritystä uskosta, isänmaan rakkaudesta, päättäväisestä ja uhrivalmiista puolustustahdosta -, niin Suomen kansa voi lujasti luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.”
Onko näistä vapauden perustuksista pidetty kiinni? Isiltä peritty usko on mädätetty, vieras uskontokunta on kutsuttu ylistämään profeettaansa, jonka nimissä murhataan kansalaisiamme. Isänmaan rakkautta kutsutaan rasismiksi ja muukalaisvihaksi. Entä päättäväinen ja uhrivalmis puolustustahto? Pelottavaa ajatella, ettei sellaista ole, tai että se tukahdutetaan häpeällä omasta syntyperästä ja juurista.
On kauheaa katsoa miten Suomen kansa jatkaa kahtia jakaantumistaan nopeaa tahtia. Eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka. Jakaantuminen ei tapahdu valkoisiin ja punaisiin, ei oikeistoon ja vasemmistoon eikä köyhiin ja rikkaisiin. Jakolinja ei ole selkeä, mutta se on vääjäämätön.
“Hakkaa päälle!” oli Ruotsin armeijassa 30-vuotisessa sodassa omissa kansallisissa joukko-osastoissaan omaa kieltä puhuen taistelevan suomalaisen ratsuväen, Hakkapeliittain kannustushuuto. Vieraan vallan alla ylpeästi suomalaisuuttaan korostaen. Niinkuin suomalaiset ovat sen jälkeenkin toimineet – itsenäisyyden puolesta taistellen, omasta kansasta huolta pitäen, isänmaata rakentaen – veljet ja sisaret rinta rinnan, ylpeinä suomalaisuudestaan. Aina viime vuosiin asti. Milloin suomalaiset huomaavat olevansa sisäisessä sodassa jälleen?
Vihervasemmistosta kumpuava äärimoniarvoinen liberaali monikultturismi on hionut vähintään vuosikymmenen verran terävimpiä kärkiään saaden aikaan pelon ilmapiirin. Tämä ei ole mielensäpahoittamisviihdettä, ihmisoikeusmittarointia tai vihapuhekäräjöintiä, vaan kulttuurisotaa, jota vastustaja ei käy puhtain asein. Meidät on haastettu taisteluun suomalaisesta identiteetistä, arvoista ja kulttuuriperinnöstä, joita murentamalla suomalaiset yritetään tässä sodassa nujertaa.
Uskon, että nämä ovat meille kaikille tärkeitä asioita ja että me kaikki haluamme niiden puolesta taistella. Siis Hakkapeliittain hengessä: hakkaa päälle Suomen Sisu!
Erittäin hyvää Hakkapeliittain päivän juhlaa kaikille!
