Blogit

Intermarium Suomenkin vaihtoehtona

Intermarium on käsite, jonka synnytti puolalainen valtiomies Józef Piłsudski 1900-luvun alussa. Se perustui Itä- ja itäisen Keski-Euroopan maiden yhteistyöhön vastapainona Venäjän ja lännen valtablokeille. Sanana se tarkoittaa ”merten välistä”, viitaten Itämeren ja Mustanmeren väliseen alueeseen. Myös Suomi kuului Piłsudskin suunnitelmissa Intermarium-liittoon, ja meillä aihe tunnettiin ”reunavaltiopolitiikan” termillä. Kuten Suomessa, myöskään Baltian maissa, Puolassa tai Unkarissa ei samaistuttu sen enempää Venäjän kuin Saksan kulttuuriin, vaan mailla oli ja on aivan oma kansallinen identiteettinsä.

Tänä päivänä osa Itä-Euroopan maista on jäämässä oman aikamme valtablokkien, EU:n ja suurvaltapolitiikkaa harjoittavan Venäjän, väliseen tyhjiöön. Välttääkseen Venäjän puskurivaltion asemaan joutumisen, ovat monet näistä maista pyrkineet aktiivisesti länsiliittoutumien, EU:n ja Naton piiriin. Tämä ei kuitenkaan ole osoittautunut ongelmattomaksi, sillä EU:n sanelupolitiikka ei nauti kansan suosiota sellaisissa maissa kuten Unkarissa tai Puolassa. Kuten tiedetään, tämä on johtanut vakaviin ristiriitoihin näiden valtioiden ja EU:n välillä. Katsottaessa EU:n tilannetta, on rehellisesti myönnettävä sen olevan poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä. Kyvyttömyys hallita ulkorajojen turvallisuutta, jäsenvaltioiden yhä pahenevat talousvaikeudet sekä Ison-Britannian ero jäsenyydestä ovat osoituksia tästä. Yhä useammat näkevät EU:n yhtä suurena uhkana valtioiden itsemääräämisoikeudelle ja turvallisuudelle kuin Venäjän. Euroopan komission esitys turvapaikanhakijoiden pakkojakamisesta jäsenvaltioille on osoitus siitä, kuinka jäsenvaltioiden kansalaisten turvallisuus yritetään asettaa EU:n toimesta vaaraan hyväntahtoisuuden ja humanitarismin nimissä. Oulun tapahtumat ja Turun terrori-isku ovat konkreettisia todisteita näiden riskien toteutumisesta Suomessa.

Venäjä yrittää luonnollisesti hyödyntää tätä tilannetta esiintymällä jonkinlaisena konservatiivisten ja nationalististen arvojen puolustajana, pyrkien siten saamaan ymmärrystä omalle suurvaltapolitiikalleen. Itä-Euroopassa tämä narratiivi ei ole Georgian ja Ukrainan tapahtumien vuoksi kuitenkaan toiminut. Myöskin maiden kivulias historia neuvostoajoilta estää tietynlaisen hyväuskoisuuden muodostumista suhtautumisessa Venäjään. Näistä syistä johtuen vanha ajatus Intermarium-liitosta on herätetty uudelleen henkiin. Ajatusta elvyteltiin jo 1990-luvun alkuvuosina Neuvostoliiton romahdettua. Visegrád-ryhmää, CEFTAa ja Kolmen meren aloitetta voidaan myös pitää jonkinlaisina avauksina uudelle Itä- ja itäisen Keski-Euroopan maiden liitolle. Mutta näihin taloudellisen ja energiapoliittisen yhteistyön hankkeisiin verrattuna Intermariumin agenda on historiallisen esikuvansa mukaisesti nimenomaan turvallisuus- ja geopoliittinen. Mm. Puolan presidentti Andrzej Dudaj on ollut asian suhteen aloitteellinen, ja Puola on nähty jopa jonkinlaisena hankkeen kulmakivimaana. Muita aiheen suhteen aktiivisia maita ovat olleet Liettua sekä viime vuosina ymmärrettävistä syistä erityisesti Ukraina. Vuonna 2014 nämä kolme maata perustivat yhteisen, 4500:n sotilaan vahvuisen prikaatin. Tämä on merkittävä askel, sillä toisin kuin Puola ja Liettua, Ukraina ei ole sen paremmin EU:n kuin Natonkaan jäsenmaa.

Ajatuksena Intermarium on kiinnostava, koska se ei ole sidoksissa mutta ei myöskään ristiriidassa EU:n tai Naton kanssa. Siten tie on avoimena syvemmän yhteistyön syntymiselle. Mutkiakin matkassa on, kuten mm. Turkin tai Serbian suhde mahdolliseen liittoutumaan. Edelleen jännitteisellä Balkanin alueella mm. Kroatian aktiivisuus Intermarium-hankkeessa saattaa aiheuttaa suhteiden kiristymistä Venäjästä liittolaista hakeviin maihin nähden. Toisaalta mm. Kroatia ja Albania ovat olleet Naton jäseniä jo vuodesta 2009 alkaen, Turkki puolestaan 1950-luvulta. Lisäksi mahdollinen Valko-Venäjän kiinnostuminen hankkeesta saattaisi muodostua merkittäväksi ongelmaksi Venäjälle. Krimin tapahtumien jälkeen moni saattaa nähdä Ukrainan maana, jolla on vain saatavaa hyötyä Intermarium-hankkeesta, mutta toisaalta maassa on käyty vakavaa keskustelua paluusta ydinasevaltojen joukkoon, mikä antaisi uudelle koalitiolle myös ydinpelotteen sateenvarjon. Kuten tunnettua, Ukraina luopui 1990-luvulla ydinaseistaan vastineena Budapestin sopimukselle, jonka sekä Venäjä että USA rikkoivat vuonna 2014. Aikoinaan Ukraina oli maailman kolmanneksi suurin ydinasevalta, ja osaaminen ydin- ja ohjusteknologian osalta on maassa edelleen vahvaa.

Tilanne Euroopassa muuttuu tällä hetkellä todella nopeasti: vanhat valtarakenteet sortuvat ja uusia syntyy, kun maat yksi toisensa jälkeen ottavat askelta kohti kansallisen itsetunnon heräämistä pitkän globalisaatio- ja kansainvälisyyshuuman jälkeen. Koska USA:n halukkuus toimia Naton taustavoimana näyttää epävarmalta, joudutaan monessa sotilasliiton jäsenyyttä pohtivassa maassa miettimään aihetta uudelleen. Myöskään EU-maiden yhteisen armeijan rakentaminen ei ole edennyt, joten keskustelua Intermarium-hankkeesta on käyty ympäri Eurooppaa jo parin vuoden ajan. Suomeen tämä keskustelu ei ole rantautunut, eivätkä Naton kannattajat sitä varmasti toivo jatkossakaan. Suomessa Natolla ei kuitenkaan ole laajaa kansan kannatusta, mutta toisaalta sen paremmin EU:ta kuin Natoa vastustavat eivät ole esittäneet näille instituutioille mitään vaihtoehtoa. Nykymaailman tilanteessa mikään valtio ei nimittäin pärjää yksin ja omillaan. Tästä syystä Intermarium on aihe, jonka esille tuominen on erityisen tärkeää juuri Suomen kaltaisessa maassa. Suomi voisikin toimia koalition ”pohjoisena ulottuvuutena” toisen Natoon kuulumattoman maan, eli Ruotsin kanssa.

Hankkeen edistämisen ympärillä toimiva Intermarium Support Group on viimeisten vuosien aikana järjestänyt useita kokouksia aiheeseen liittyen. Viime syksyn konferenssiin osallistui edustajia useista maista, ja useat puhujat olivat eri yliopistojen tohtoreita. Minkään marginaaliryhmän puuhastelusta hankkeessa ei siten ole kyse. Järjestöä edustava, Ukrainan National Corps -joukkojen kansainvälisten suhteiden sihteeri Olena Semenyaka on tänä keväänä puhumassa myös Suomen Awakening II -seminaarissa. Ajatuksena uusi Intermarium voidaan kiteyttää kansallisen identiteetin ja itsemääräämisoikeuden periaatteille rakentuvaksi kansainväliseksi, turvallisuus- ja geopoliittiseksi yhteistyöverkostoksi. On vielä liian aikaista sanoa, tuleeko siitä muodostumaan tulevien vuosikymmenten aikana korvaajaa sen paremmin Natolle kuin EU:lle, tai mikä ylipäätään tulee olemaan näiden instituutioiden tulevaisuus. Siitä huolimatta hanke on jo käynnissä, ja myös Suomen tulee olla mukana niissä keskustelupöydissä, joissa luodaan uusia mahdollisuuksia Euroopan tulevaisuudelle.

Tietoa julkaisijasta

Avatar

M. A. Meretvuo

M.A. Meretvuo on tamperelainen kirjailija, esseisti ja kulttuurivaikuttaja. Bloggaajana hän kirjoittaa erityisesti turvallisuus- ja geopolitiikkaan liittyvistä aiheista. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmassa.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa