Blogit

Kun Viktor Orbán totuuden möläytti

Viktor Orbán. Kuva European Council Audiovisual Services.

Suomalaiset eurostoliittolaiset kuvittelivat, että kun Suomen euroeliitti pääsee vetämään suuren osan vaikutusvallastaan menettänyttä EU-puheenjohtajuuttaan, pistetään hommat siihen malliin, että federalistit taputtavat päälaelle ja antavat kenties keksinkin. Toisin kuitenkin kävi. Vastassa oli ugrilainen magyari, joka on jo vuosien ajan tottunut räkyttämiseen suunnasta jos toisesta ja jolle Suomen poliitikot eivät merkitse juuri mitään.

Hurskastelevat suomalaiset eurolaiset julistivat, että nyt pistetään Unkari kuriin. Että siellä kaiken muun kauhistuksen lisäksi on oikeusvaltio uhattuna. Siellä poliitikot ovat sabotoineet oikeuslaitosta mielensä mukaan ja nimittävät tuomareita virkoihinsa. Kaikkea kamalaa. Että nyt sitten tulee Eurostoliiton mallioppilaskaaderi ja pistää moisen tarkkailuluokkalaisen ojennukseen. Tiedättehän, länsimaiset arvomme ja sananvapaus ja muita iskulauseita, joista ei niin väliä kotimaassa.

Mutta mitäs hemmettiä Unkarin pomo tekikään? Hänhän vastasi moisiin puheisiin kertomalla parit tosiasiat Suomen oikeuslaitoksesta. Viktor Orbán sanoi, että eikös ole kummallista, ettei Suomessa ole lainkaan perustuslakituomioistuinta. Onhan se. Ja jos ja kun sellaista on ehdotettu, poliitikot koko kentän laidasta laitaan ovat vastustaneet moista kiivaasti. Syykin on selvä. Heidän perustuslain vastaiset toimensa loppuisivat siihen.

JOS Suomessa olisi ollut perustuslakituomioistuin emme olisi koskaan edes liittyneet Euroopan Unioniin. Se oli vastoin perustuslakiamme. Jos perustuslakituomioistuin olisi perustettu ennen vuotta 2011 se olisi kaatanut EU-jäsenyyden perustuslain vastaisena. Se saattaisi tehdä sen edelleen. Olimme perustuslain vastaisesti Euroopan Unionin jäseniä 16 vuotta. Vasta vuonna 2011 perustuslakiin lisättiin kaikessa hiljaisuudessa yksi lause: ”Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio.” Näin siksi, että ilmeisesti tuolloinen oikeusministeri tajusi tilanteen ja se yritettiin paikata tällä puolisalaisella operaatiolla.

Perustuslakituomioistuin voisi edelleen löytää juridisia syitä EU-jäsenyyden kaatamiseen. Euroopan Unionin parlamentti on ensisijainen parlamentti koko EU:n alueella. Se tarkoittaa sitä, että Suomen eduskunta on toissijainen eli se ei ole korkein lakia säätävä elin EU-Suomessa. Niin kuitenkin oman lakimme mukaan pitäisi olla. Eli tässä suhteessa elämme edelleen maanpetoksen seurauksena laittomasssa tilassa, joka kelpaa oikein hyvin kaikille eduskunnassa rötköttäville syöttiläille ja virkamiehille. Nakkivarkaat toki joutavat linnaan, mutta perustuslakia ja valtiosääntöämme tietoisesti joka päivä rikkovat poliitikot ja virkamiehet ansaitsevat palkankorotuksia ja huimia etuisuuksia vuodesta toiseen.

Euroon liittyminen oli sekin rikos, tahallinen ja tarkoituksen mukainen sellainen, koska jo vuonna 1992 EU oli vastannut Suomen hallitukselle, että markka sitten menee ja tilalle tulee eurovaluutta. Siis KOLME VUOTTA ENNEN KANSANÄÄNESTYSTÄ. Eli kaikki johtavat poliitikkomme tiesivät jo tuolloin, että EU-jäsenyys tarkoitti markasta luopumista, vaikka markka oli perustuslakimme mukaan maan valuutta ja rahayksikkö. Juuri tällä perusteella Lipponen ja Sauli Niinistö eivät koskaan tuoneet asiaa eduskunnan päätettäväksi, vaan ilmoittivat että asia oli päätetty jo kansanäänestyksen yhteydessä. Niin oli, mutta kansa ei tiennyt sitä lainkaan. He tiesivät.

Ja on aika vaikea uskoa ettei juristi Sauli Niinistö muka tiennyt markan vaihtamisen euroon olevan lain vastainen teko. Mutta väliäkös sillä mitä Suomessa on tehty ja tehdään poliitikkojen toimesta. Pääasia on, että Unkarissa oikeusvaltio ja sananvapaus on vaarassa. Meillähän ei ole sensuuria. Kuten eräs YLE:n entinen johtaja sanoi iloisesti, ettei kertomatta jättäminen ole sensuuria.

Eihän?

Kirjoitus on uudelleenjulkaistu Sande Parkkosen luvalla

Kun Viktor Orbán totuuden möläytti

Sande Parkkosen blogi

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa