Blogit

Kylmää kyytiä Brysselin suunnalta

Kuva Jonatan Svensson Glad / Flickr / CC BY-SA 2.0

Nimimerkki “Savon satakieli” kirjoittaa EU-johtajavalinnoista ja Suomen odotuksista  Lue.fi -kirjakaupan blogisivustolla.

Pakko myöntää, että olen vahingoniloinen. Joskus on nimittäin niin, että mikään tietomäärä tai varoitusten tulvat eivät riitä, jos ideologia ja aate sumentaa silmät ja tukkii korvat. Niin kävi Suomen poliitikoille ja vallan kulisseissa kärvisteleville EU:n suhteen.

Kevään EU-parlamenttivaalien tuoksinassa ehdokkaat niin vasemmalla, oikealla kuin keskelläkin kehuivat kilvan EU:ta lipevin sanankääntein, vailla kritiikin häivää ja kävelivät ylimielisellä retoriikallaan kansan huolten yli.

Kerrataanpa väitteitä: EU on Suomelle pelkkää plussaa, demokratiaa, rauhanprojekti, Suomen etu, vastustajat ovat impivaaralaisia, ollaan yhtä suurta Eurooppa-perhettä, Suomi- kokoaan suurempi, ollaan kaikissa ytimissä, kärkiehdokkaaksi meidän Stubbimme, kansallismielisyys on torpattava jne.

Valistuneiden kansalaisten huolestuneet havainnot siitä, että Brysselin hallintomalli muistuttaa Neuvostoliittoa puuttuvine oppositioineen sai monet eurofriikit, kokoomuksen edustajat etunenässä, suorastaan suuttumaan.

Fasisteja ja kansallismielisiä natseja, jotka vastustavat kehitystä, alkoi näkyä vähän joka puolella. Rasismia nähtiin ja nähdään edelleen, koska suomalainen on luontojaan hieman rasistinen ja vastustaa kansainvälisyyttä ihan periaatteesta, kuultiin. Suomalaisuudesta ja kansallisesta edusta tuli kirosanoja ja ne nähtiin esteinä kehitykselle. Meidän pitää olla eurooppalaisia eikä käpertyä, toisteltiin päivittäin. Rajoja piti edelleen pitää auki, vaikka nähtävissä oli jo, mitä siitä seuraa – koska yhteinen projekti, taakanjako, Bryssel, virka, kv-sopimukset, emmekä saa käpertyä jne.

Alkoi ihan kuumottaa uutiset, kun meidän Erkistämme tai ainakin Ollistamme piti tulla EU-pankin johtaja ja valintaa pidettiin, jos ei ihan varmana, niin ainakin erittäin todennäköisenä. Ei tullutkaan virkaa. Eikä tullut muitakaan virkoja. Saksa ja Ranska pihan isojen poikien tapaan jakoivat virat, vastuun ja vallan ja muut tyytykööt jämiin. No, aina on tilaa vielä yhdelle nettomaksajalle.

Kärkiehdokasasettelu, Orpon isännöimä teatteri, Stubbin palopuhe ”aidon demokratian ja kilpailun hengessä”, Weberin ”valinta” ja Yle, joka seurasi sekunnilleen äänestystä halutaan nyt unohtaa.

Ensimmäisen kerran vuosiin näen nyt sellaisia ilmeitä meidän piirikunnallisten sulle-mulle-poliitikkojen naamoilla, joita olisin halunnut nähdä jo kauan sitten. Mutta kun on haluttu uskoa sitä, mikä kuulostaa mukavalta eikä kuulla ikäviä totuuksia.

Visegrad-maita on urakalla haukuttu ja käyty kimppuun. Meppi Petri Sarvamaa nimitytti itsensä EU:n oikeusvaltioperiaatteen ylimmäksi äänitorveksi ja alkoi kiristää Puolaa ja Unkaria. Kokoomuksen Orpo kirjelmöi henkilökohtaisesti ja hyvin julkisin maneerein Unkarin Orbanille näytösluonteisesti. Kaikki muut säestivät haukkukuorona taustalla. Olisi mukava kuulla nyt heiltä itseltään, miten meni noin niin kuin omasta mielestä.

Hävettääkö ketään? Miltäpä nyt kuulostavat sanat ”oikeusvaltioperiaate” ja ”avoin demokratia”??

Minä olen vahingoniloinen, sillä kuvittelen ja toivon, että ainakin joillain saattavat silmät ja korvat nyt vihdoinkin avautua.

Tästä on tie ainoastaan ylöspäin.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa