Onko asioita ja ilmiöitä hyödyllistä analysoida vai keskittyä käytännölliseen toimintaan? Kysymys johon ei ole helppoa löytää kaikkia miellyttävää vastausta.
Olettaisin, että isohko osa Kansalaisen lukijoista on joko valmiiksi tietoisia maahanmuuton ja pakolaisvyöryjen tuomista ongelmista, tai kenties niitä, jotka syystä tai toisesta seuraavat niitä, jotka allekirjoittavat kyseiset ongelmat.
Mitä tulee poliittiseen ja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen, olen lähtökohtaisesti asioihin positiivisesti suhtautuva. Jokaisesta maahanmuuttajien tekemästä raiskauksesta, katuryöstöstä ja muista epäkohdista kannattaa pitää ääntä. Jokainen kirjoitus sosiaalisessa mediassa voi aina muuttaa jonkun mielipiteen ja taistelua pitää jatkaa.
Toisaalta taistelu on kaikkea muuta kuin helppo. Puhutaan sitten maailman yleisestä muutoksesta tai sen yhdestä näkyvimmästä asiasta, eli väestönsiirrosta ja maahanmuutosta, kansallismielisillä ei ole yhtä valttikorttia jolla asioita voitaisiin muuttaa. Keskustelu aiheesta on käytännössä kaikkien tiedossa. Tietty määrä ihmisiä on vannoutuneesti jompaa kumpaa päätyä, rajatonta monikulttuurisuutta vastaan tai sen puolesta, osa on oletettavasti välimaastoa johon kumpikin pääty haluaa vaikuttaa. Jatkuva keskustelu asiasta tuo tietyn turruttavan vaikutuksen ja otsikoiden kohuarvo laskee, vaikka otsikot olivatkin rajumpia kuin muutama vuosi sitten. Useampikin poliitikko ja muu päättävässä asemassa oleva henkilö on sanonut jotain sen suuntaista, että esimerkiksi katujengi-ilmiötä vastaan ”Tulee taistella yhdessä.”
Ja tarkalleen ottaen miten? Puhutaan sitten ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajista, hyvin monien taustat ovat maissa jotka ovat joko suorassa sotatilassa, tai kynnys käyttää kovaa väkivaltaa on muuten alhainen. Monissa länsimaissa, Suomi tässä suhteessa edistyksen kärjessä, jopa verbaalinen voimankäyttö voi johtaa rikostuomioon, fyysisestä puhumattakaan. Jos poliisin ja yhteiskunnan ohjeita seurataan, niin katujengejä vastaan ei saa olla aggressiivinen, siis missään tapauksessa edes sanallisesti.
Etninen profilointi on kiellettyä, jokainen Suomen rajojen sisäpuolelle päätynyt on kuulemma yhtä suomalainen. Katujengeissä keppostelee ensisijaisesti nuorempi maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, mutta tämän toteaminen on kiellettyä. ”Kaikkien apua tarvitaan.” mutta ainoa sallittu keino auttaa on ymmärtää, että omat syrjivät asenteemme ovat se todellinen ongelma. Meillä on katujengejä, koska SINÄ olet rasisti.
Sarkasmi on hankala laji nykypäivänä. Osa ihmisistä on erilaisten aatevirtauksien aivopesemiä, osa muuten vain hulluja. Tämä toimikoon välttävänä aasinsiltana sekä ideologioihin, että hulluuteen. On tärkeä muistaa, että rajoittamattoman monikulttuurisuuden puolustaminen, kansojen ja rotujen erojen pitäminen epätieteenä, tai ajatus, että länsimaisten hyvinvointivaltioiden pitäisi toimia sosiaalitoimistona lukemattomille miljoonille pakolaisille ovat kaikki ilmentymää erilaisista nykypäivän ideologioista. Haluaako joku tuhota yhteiskunnan mahdollisimman perusteellisesti, vai tuottaako hullu aikakausi yleisesti hulluja ideologioita, en ota vahvaa kantaa tässä yhteydessä. Vaikka filosofiaa on jokunen kurssi yliopistolla luettu, en lähde myöskään kertomaan kuinka Foucalt (nimiä mainitsematta) tai muut olisivat olleet erityisen keskeisessä roolissa syventämään nykypäivän epäkohtia, tai mainitsemaan tarkkoja vuosilukuja jolloin syöksykierre kiihtyi.
Kannustan kuitenkin ajattelemaan asioita pintaa syvemmältä. Rotuja ei ole, paitsi silloin kun valkoisia syyllistetään. Kaikki rodut saman arvoisia, paitsi valkoiset syyllisiä kaikkeen pahaan. Suomalaisia ei ole, paitsi silloin kun syyllistetään tai nähdään negatiivisessa valossa. Sukupuolia ei ole, jokainen voi olla mitä kokee olevansa. Ja tarina jatkuu. On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että mikään nykypäivän hullulta kuulostava idea ei ole vakiintunut yhdessä yössä. Näitä asioita on rummutettu vuosia ja vuosikymmeniä niin akateemisissa artikkeleissa kuin populaarikulttuurissa. Kun asioista pidetään tarpeeksi kauan ääntä, ne muuttuvat ”totuudeksi.”
Kansalaisen kommenttikenttä usein aktiivinen 😉 jätetään tarkemmat kirjasuositukset sinne. Kansallismielisten, antimodernien tai mitä termiä käytetäänkään, kirjailijoiden lukeminen voi auttaa sinua tulemaan astetta vakuuttuneemmaksi nykypäivän epäkohdista. Löydätkö jonkun joka kuuntelee pidempiä perusteluita ja hyväksyy ne? Et välttämättä. Lukeminen kannattaa kuitenkin, kunhan välttää epätoivoa. Vaikea taistelu, jossa vihollinen on JO riisunut sinut aseista, yrittää tällä hetkellä riisua sinua lopullisesti oikeudesta käyttää tiettyjä sanoja. Mutta oikeutta ajatella on vaikea viedä. Niin kauan kun on ajatuksia, on toivoa.
– Miro
”Päättäjät” ovat hallintansa menettämisen pelossa päättäneet hoitaa ongelmaa, jonka ovat saamansa lahjonnan takia itse luoneet . ( Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljooneine rahavirrat puolueille).
Suomessa; kuten suurimmassa osassa maita on lahjatut ”päättäjät”, joiden valtansa säilyttääkseen on pitänyt itse lahjoa ja ostaa ”media”: Suomen hallituksen 2005 tilaama tutkimus: ”Media ja demokratia / kriittinen näkökulma.”
Tästä tutkimuksesta poimittua: ”Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE.” ”Tärkeää on myös pienten, mutta merkittävien lehdistötukien käyttö”.
Suomen ”perustuslain” 118 § 3 momentti : Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.
Näistä kaiken takana vaikuttavista todellisista ongelmista ei puhuta