Blogit

Muukalaisista ja heidän valheistaan

”Näytän vanhemmalta, mutta olen vasta 17-vuotias, voin todistaa sen teille.”

Kuka voisikaan unohtaa tämän lauseen, jonka eräs silminnähden täysi-ikäinen turvapaikanhakija lausui silloiselle pääministerille Juha Sipilälle Oulun vastaanottokeskuksessa syksyllä 2017, tv-kameroiden kuvatessa? Myöhemmin kävi ilmi, että mies valehteli ikänsä ja ties mitä muutakin. Tällaisia tapauksia on ilmaantunut lukemattomia ympäri Eurooppaa. Maahantulijat keksivät mitä tahansa, jopa kokonaan uusia taustatarinoita, saadakseen jäädä länsimaisten sosiaalietuuksien piiriin. Monella heistä on rikollista tai jopa terroristista taustaa. Eikö se ole vähän epäilyttävää, että niin moni on kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan esimerkiksi yhtäkkiä muuttunut homoseksuaaliksi tai kääntynyt kristityksi? Kaiken selville tulleen kepulipelin jälkeen osa eurooppalaisista ja suomalaisistakin on edelleen valmis uskomaan näiden mukamas hädänalaisten muukalaisten jokaisen sanan tuosta vain.

Tarkastellaanpa pikaisesti elokuvien maailmaa ja tulkitaan vähän. Angry Birds -elokuvassa (2016) on aivan selvä maahanmuuttokriittinen viesti. Siinä vihreät possut saapuvat lintujen asuinalueelle näennäisen ystävällisinä, mutta yksi lintu ei heidän tarinoitaan purematta niele. Hän saa asenteestaan moitteita, mutta tarinan edetessä paljastuu hänen olleen oikeassa koko ajan ja muukalaiset osoittautuvat yhteisölle vaarallisiksi. Joskus vieraiden ottaminen avosylin vastaan johtaa ainoastaan huonoihin lopputuloksiin. Onko sattumaa, että elokuvaa tehtiin juuri samaan aikaan, kun Eurooppaa kohtasi siirtolaisvyöry?

Darren Aronofskyn elokuvassa Mother! (2017) taas aivan omiin sfääreihinsä kasvava surkeiden sattumusten lumipalloefekti lähtee liikkeelle siitä, kun pääosapariskunnan syrjäisen talon ovelle kolkuttaa yksittäinen muukalainen. Hänen perässään taloon tulee myöhemmin vaimo ja kaksi poikaa omine, perheen sisäisine ongelmineen. Tilanne äityy yhä uudelleen väkivaltaiseksi ja siinä missä pariskunnan toinen puolisko nauttii vieraista ja myöntyy kaikkeen heidän vuokseen – täysin huonot puolet sivuuttaen – toinen yrittää turhaan päästä heistä eroon ja vain elää rauhassa. Vieraita pukkaa lisää ja lisää, kunnes tilanne eskaloituu peruuttamattomaksi. Ainakin melkein.

Suuri maahanmuuttajaväestö maassa tarkoittaa yhä kasvavaa tulijoiden määrää. Kukapa ei tahtoisi olla omiensa parissa? Moni Eurooppaankin tulleista hakeutui nimenomaan Saksaan, Ranskaan tai Ruotsiin, koska heidän omiaan löytyi jo valmiiksi niistä maista sankoin joukoin. Äänioikeuden saaneiden maahanmuuttajien äänestyskäyttäytyminen on myös mielenkiintoinen asia, jota on syytä tutkia. Belgiassa muslimit äänestivät aluksi joukolla puolueita, jotka kannattivat löysempää maahanmuuttopolitiikkaa. Kun sitten muslimien määrä oli kasvanut maassa, niin he perustivat islamilaisen puolueen, jonka julkilausuttu tavoite on saada maahan sharia-laki vuoteen 2030 mennessä. Islam-puolue on vieläpä saanut yllättävästi menestystä ja vähemmän yllättäen enimmäkseen maahanmuuttajien äänillä.

Tämän pohdintani lopuksi sanon vielä sanasen kansallismielisistä liikkeistä. Aina silloin tällöin näkee maahanmuuttokriitikoidenkin nostavan jalustalle maahanmuuttajia, jos he vain sanovat taikasanat “länsimaisten arvojen puolustamisesta” ja kritisoivat islamia. Tämä jalustalle nostaminen on virheliike ja johtaa lopulta ”hyvien mamujen” käyttämiseen jonkinlaisina toteemeina. Se ei ole kenenkään etu – ei kansallismielisen liikkeen, eikä myöskään henkilön itsensä. Kaikkien isänmaallisten maahanmuuttokriitikoiden tulisi muistaa, että muukalaisten läsnäolo kansallismielisessä liikkeessä on omiaan normalisoimaan heidän läsnäoloaan myös maassa.