Blogit

Nord Stream 2 -hankkeen geopoliittiset vaikutukset

Nord Stream 2 -kaasuputkihanke on vaikutuksiinsa nähden kohtuullisen huonosti tunnettu aihe. Silloin, kun siitä on kirjoitettu Suomessa, on se tapahtunut lähinnä aiheeseen liittyvien ulkomaalaisten lausuntojen innoittamana. Erityisen vähän on keskusteltu niistä geopoliittisista vaikutuksista, joita asiaan liittyy. Lyhyesti sanottuna hankkeessa on kyse venäläisen Nord Stream AG -yhtiön yli 1200 km pitkästä kaasuputkesta, joka johtaa Venäjän Laukaansuusta Saksan Greifswaldiin. Tämän vuoden lopulla valmistuvaksi suunnitellun hankkeen tarkoitus on kasvattaa Venäjän kaasunvientiä Itämeren alta nykyisestä 55:stä 110 miljardiin kuutioon. Hanketta vetävän yhtiön osake-enemmistö on venäläisellä energiajätti Gazpromilla, joka puolestaan on Venäjän valtion enimmäisomistuksessa. Yhtiön sanotaan olevan presidentinhallinnon erityissuojelussa, ja sillä on mm. omat turvallisuusjoukot, lentoyhtiö ja tietoliikennesatelliitteja. Hanketta onkin laajasti epäilty osaksi Venäjän geopoliittisia pyrkimyksiä, sillä energiapolitiikka on ollut jo pitkään osa maan suurvaltapyrkimysten keinovalikoimaa. Nord Stream 2:n on sanottu lisäävän sotilaallisia jännitteitä kahdella eri alueella: Itämerellä sen vuoksi, että alueen merkitys kaasutoimitusten pääreittinä kasvaa, Itä-Euroopassa taas sen vuoksi, että Ukrainan merkitys kaasun kauttakulkumaana häviää. Tämä nimittäin saattaa vähentää länsimaiden intressiä puuttua Venäjän sotilaallisiin aggressioihin alueella.

Sekä Saksan liittokansleri Angela Merkel että Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat kiistäneet väitteet hankkeen geopoliittisista vaikutuksista, ja vakuuttaneet sen olevan puhtaasti taloudellinen. Merkelin mukaan se ei lisää Euroopan energiariippuvuutta Venäjästä, aiheuta uhkaa Ukrainalle tai kasvata sotilaallisia jännitteitä Itämeren alueella. Samaa ovat sanoneet monet suomalaiset. Pääministeri Antti Rinne (sd.) otti jopa hallitusneuvotteluihin mukaan hanketta lobbaavan viestintäyhtiö Rud Pedersenin osakkaita. Helmikuussa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiisti, että hanke olisi Venäjän poliittisen vaikuttamisen väline. Asiantuntijana lehdistön suuntaan on aiheessa toiminut muun muassa Tampereen yliopiston geopolitiikkaan ja Venäjään erikoistunut professori Pami Aalto. Ylelle hankkeen suunnitteluvaiheessa vuonna 2017 antamassaan haastattelussa Aalto totesi yksiselitteisesti, että hanke ei lisää Euroopan kaasuriippuvuutta Venäjästä, että Ukrainan tulisi muutoinkin pyrkiä eroon asemastaan kaasun kauttakulkumaana, ja että vaikutukset Itämerellä liittyvät vain ympäristökysymyksiin eikä Venäjä tule lisäämään sotilaallista valmiuttaan Itämerellä sen vuoksi. Nord Stream 2 oli tuolloin tulossa eduskunnan käsittelyyn seuraavan kevään aikana.

Lausunnot ovat erikoisia, varsinkin kun otetaan huomioon maamme poliittisen johdon, lehdistön ja akateemisen kentän yleinen pyrkimys edustaa eurooppalaisiin ja länsimaisiin arvoihin pohjautuvaa linjaa. Suomi on kysymyksessä nimittäin lähestulkoon päinvastaisella linjalla koko muun maailman kanssa, tietenkin Venäjää ja Saksaa lukuun ottamatta. Erityisen suuri vastustus hanketta kohtaan on Baltian maissa, jotka katsovat sen lisäävän Venäjän sotilaallista läsnäoloa Itämerellä ja vaarantavan siten koko alueen turvallisuuden. Ensimmäistä putkea suunniteltaessa vuonna 2005 virolaiset vaativat Suomelta jopa aluevesirajan siirtämistä. Siten maiden välinen, Suomenlahden keskellä sijaitseva kansainvälinen merialue olisi saatu kokonaan Suomen ja Viron haltuun, ja kaasuputkihanke siten estettyä. Tanska on yrittänyt jarruttaa hankkeen etenemistä viimeiseen asti kieltäytymällä myöntämästä rakennuslupaa aluevesilleen. Myös Yhdysvallat on presidentti Trumpin johdolla vaatinut hanketta keskeytettäväksi uusien talouspakotteiden uhalla, viimeksi toukokuussa. Yhdysvalloissa hanketta vastustavat niin demokraatit kuin republikaanitkin, ja varapresidentti Mike Pence vetosi alkuvuodesta järjestetyssä Münchenin turvallisuuskonferenssissa EU-maihin hankkeen pysäyttämiseksi. Viesti oli selvä: energiaturvallisuus on aina osa kansallista turvallisuutta.

Presidentti Trumpin mukaan Saksasta on hankkeen myötä tulossa ”Venäjän vanki”, mikä vaikuttaa koko EU-alueen politiikkaan. Olisikin ollut mielenkiintoista nähdä maamme lehdistön ja poliittisen johdon reaktio siihen, että Yhdysvallat olisi julistanut talouspakotteet kaikille hankkeeseen osallisena oleville yrityksille, mukaan lukien muutama tuhat ihmistä Suomessa työllistäneelle Wasco Coatings Finlandille. Venäjää vastaan kohdistettujen pakotteiden kritisoimista on julkisuudessa pidetty varmana merkkinä ”Putinin trollina” toimimisesta, mutta olisiko 3000 työpaikkaa ollut syy, joka olisi kääntänyt asian päälaelleen? Joka tapauksessa Kotkassa putkia pinnoittanut yhtiö sai urakkansa jo huhtikuussa valmiiksi, ja toivoi haastattelussa työnsä menettäneiden ”löytävän mieleistä tekemistä”. Yhdysvallat päättänee nyt elokuussa uusista pakotteista, jotka saattavat osua edelleen myös Suomeen, ja aloite pakotteiden asettamiseksi eteni senaatin ulkoasiainkomiteassa 31.7.2019 äänin 20 puolesta ja kaksi vastaan. Energiayhtiö Fortum on nimittäin mukana hankkeessa saksalaisyhtiö Uniperin kautta sen suurimpana yksittäisenä omistajana. Uniperilla on lisäksi Venäjällä toimiva tytäryhtiö Unipro. Kesäkuussa Fortum aloitti suorat neuvottelut Gazpromin kanssa tulevaa yhteistyötä koskien.

Onko Venäjän sotilaallinen läsnäolo Itämerellä kasvanut Nord Stream 2:n myötä? Toisin kuin professori Aalto väitti, näin on todella tapahtunut. Maaliskuussa uutisoitiin Venäjän siirtävän lisää huipputehokkaita S-400 ilmatorjuntaohjuksia Kaliningradiin. Jo 2016 samalle alueelle sijoitettiin järeitä Uragan-rakentiheittimiä sekä Iskander-ohjuksia, jotka voidaan tarvittaessa varustaa ydinkärjillä. Myös aiemmin kiellettyjä keskipitkänmatkan SSC-8 -ydinohjuksia on arveltu sijoittavan juuri Kaliningradiin. Ydinkärkien läsnäolo alueella on voitu päätellä satelliittikuvista, joissa näkyy vahvasti vartioituja, betonirakenteisia ammusbunkkereita. Lisäksi sinne on sijoitettu maan parasta suorituskykyä edustavaa lentokalustoa, mikä on näkynyt hälytyksinä ja tunnistuslentoina myös Suomen lähialueilla, viimeksi heinäkuun puolivälissä. Alkuvuodesta uutisoitiin, kuinka Itämeren yllä tapahtuvat signaalitiedusteluun liittyvät lennot ovat saavuttaneet saman laajuuden kuin kylmän sodan aikana. Sotilaallinen aktiivisuus alueella on siis lisääntynyt viimeisen kahden vuoden aikana, mihin on toki muitakin syitä kuin kaasuputkihanke. Mutta kuten Puolan ulkoministeri Jacek Czaputowicz on sanonut, Nord Stream 2 on antanut Venäjälle jälleen yhden motiivin lisätä toimiaan alueella. Koko Kaliningradia voidaan pitää nyt ”hampaisiin asti aseistautuneena”. Yhdysvaltojen sotilaskomentajana Euroopassa toiminut Ben Hodges on arvioinut, että joukkojen määrä alueella tulee nousemaan ensi vuoteen mennessä lähelle viittätoista tuhatta. Oheisessa kuvassa on merkittynä Googlen satelliittikuviin alueen sotilastukikohdat, joiden kehittymistä kuka tahansa voi seurata vertaamalla kuvia aikaisempina vuosina otettuihin (kuva on kirjoittajan tekemä). Alueen mittavista, sotilasinfrastruktuuriin liittyvistä rakennustöistä uutisoi mm. CNN lokakuussa 2018. Venäjä aloitti torstaina 1.8.2019 mittavan sotaharjoituksen Itämerellä, perustellen sitä mm. ”kansallisten etujen turvaamisella”.

Erityisen vähän on keskusteltu siitä taloudellisesta epäarvoistumisesta, jota putkihanke aiheuttaa Euroopan maiden välille. Siinä missä Saksa hyötyy, voivat muut maat joutua maksamaan entistä kovempaa hintaa tuontikaasusta, sillä hanke muuttaa jo olemassa olevan, Puolan läpi kulkevan ns. Jamal-putken sekä suunnitteilla olevan, Norjasta Tanskaan ja Puolaan johtavan putken painoarvoa. Investointihalukkuus muihin kaasureitteihin pienenee, minkä seurauksena talousalueelle syntyy kahdet eri energiamarkkinat. Kysymyksessä on usein vedottu Euroopan yhteisiin kaasusisämarkkinoihin ja väitetty, että niiden ansiosta hinta määräytyisi puhtaasti vapailla markkinoilla. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä markkinat ovat käytännössä vasta muodostumisvaiheessa uudistettujen kaasumarkkinasäädösten jälkeen. Tilanne antaa kaasua toimittavalle Gazpromille  ”kaikki valtit käteen” hyödyntää markkina-asemaansa Euroopassa. Jatkossa onkin olemassa riski tilanteesta, jossa Saksa ja Venäjä tekevät bilateraalisesti koko Euroopan energiatalouteen vaikuttavia päätöksiä. Sekä Tanska että Ruotsi ovat tuoneet aiheesta huolensa esille. Lisäksi ne ovat kiinnittäneet huomiota putkihankkeen potentiaalisiin ympäristöriskeihin, kuten räjäytystöiden seurauksena leviäviin merenpohjan dioksiineihin. Gazpromin toimiminen Venäjän hallinnon kädenjatkeena ei ole pelkkää spekulaatiota: kun Keski-Euroopan maat yrittivät tukea Ukrainaa vuonna 2014 myymällä sille kaasua ns. takaisinvirtaamana, vähensi Gazprom kaasun toimituksia Eurooppaan estääkseen tämän. Vastaavan tilanteen toistuessa Saksa saattaisi kyllä saada kaasunsa edullisesti, mutta muun Euroopan osalta hintalappu voisi olla toinen. Hankkeen laskennallisia talousvaikutuksia on tutkittu kattavasti Unkarin Tiedeakatemian talousinstituutin tutkimuksessa The geopolitical impact of Nord Stream 2.

Ukrainalle hankkeen vaikutukset ovat tuhoisia, mikä ei Suomessa hanketta lobbaavia tunnu haittaavan. Ukraina nimittäin menettää putken valmistumisen myötä valtavia summia kaasun kauttakulusta perittäviä maksuja. Ukrainalaiset ovat arvioineet menetyksen vastaavan jopa neljää prosenttia maan bruttokansantuotteesta, kun lisäksi huomioidaan sen omaan käyttöön tulevan kaasun hinnannousu. Näiden taloudellisten menetysten lisäksi hankkeella on geopoliittisia seurauksia myös Itä-Euroopan alueella. Institute of World Politicsissa toimiva historian professori Marek Jan Chodakiewicz arvioi, että Ukrainan turvallisuuspoliittinen asema tulee heikentymään voimakkaasti kaasuputken valmistuttua, sillä sen jälkeen länsimaiden intressi puuttua Venäjän aggressiiviseen voimapolitiikkaan alueella tulee vähentymään. Tällä hetkellä Euroopan käyttämästä kaasusta noin 30 prosenttia tulee Venäjältä, josta lähes puolet toimitetaan Ukrainan kautta kulkevaa putkea pitkin. Nord Stream 2 -hankkeen valmistuttua maan rooli kaasun kauttakulkumaana häviää lähes kokonaan, ja halukkuutta vanhentuneen putken kunnostamiseen tuskin enää löytyy. Chodakiewiczin mukaan Saksalla näyttää olevan kiinnostusta lähentää välejään Venäjän kanssa USA-johtoisen Nato-yhteistyön sijaan, ja maan halukkuus panostaa Natoon on ollut vähänemässä vuosi vuodelta. Myös USA on osoittanut viime vuosina signaaleja vähenevästä kiinnostuksesta Naton selkärankana toimimiseen. Samaan aikaan Natoon kuuluvat ja kuulumattomat Itä-Eurooopan maat suunnittelevat oman puolustusliiton perustamista, ja kaasuputkihanke on vauhdittanut tätä kehitystä ainakin Ukrainan ja Puolan osalta. Näistä syistä johtuen USA saattaa tulevina vuosina vaihtaa tukensa Naton sijaan Itä-Euroopan maiden Intermarium-puolustushankkeelle. Alueen voimapoliittinen tasapaino on järkkymässä, ja professori Aallon kommentti ukrainalaisten tarpeesta ”muutoinkin uusia energiataloutensa” tuntuu siitä syystä vähintäänkin oudolta.

Jo vuosia sitten ajatushautomo Atlantic Councilin tutkija, Ryersonin yliopiston professori Diane Francis varoitti länsimaita Nord Stream 2 –hankkeesta. Hänen mukaansa kyse oli ”jäätävästä siirrosta Vladimir Putinin shakkilaudalla” ja että koko hanke on ”energia-ase”. Samoilla linjoilla on edelleen tänä vuonna mm. Harvardin yliopiston Political Review -julkaisuun kirjoittava Pawel Rybacki. Hänen mukaansa hanke saattaa muuttaa täysin asetelmia Euroopan geopoliittisella kentällä. Tammikuussa kirjoittamassaan artikkelissa hän tuo lisäksi esille asian, josta Suomessa ei paljoa ole kirjoitettu: nimittäin hanketta lobbaavien poliitikkojen palkitsemisen hallituspaikoilla venäläisissä energiayhtiöissä. Asiasta vaikeneminen lienee ymmärrettävää, sillä median agendana on ollut luoda mielikuvia lähinnä ”populistipuolueiden” ajautumisesta Venäjän takataskuun. Tätä mielikuvaa ei varmasti vahvistaisi tieto siitä, että hanketta Saksassa voimakkaasti tukenut, entinen liittokansleri Gerhard Schröder (sd.) palkittiin hallintoneuvostopaikalla ja 1,5 miljoonan euron vuosituloilla Kremlin omistamassa energiajätti Rosneftissa. Tämä siis huolimatta siitä, että Rosneft on mukana venäläisten yhtiöiden pakotelistalla. Schröder oli aiemmin toiminut Nord Stream -hankkeessa yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana. Suomesta entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) on toiminut yhtiön konsulttina jo ensimmäisestä putkihankkeesta, vuodesta 2010 alkaen. Euroopassa Schröderiä on syytetty toimimisesta Venäjän etujen hyväksi ja vaadittu rangaistavaksi. Suomessa Lipposta kohtaan ei tiettävästi vastaavia vaatimuksia ole esitetty. Yhdysvalloissa häntä sen sijaan nimitettiin viime vuonna pidetyssä seminaarissa ”Putinin rikostoveriksi”. Haastattelussa Lipponen vastasi väitteisiin syyttämällä suomalaisia ”asenteellisesta Venäjä-vastaisuudesta”.

Nord Stream 2 -hankkeella tulee olemaan – ja on jo nyt – perustavanlaatuisia vaikutuksia Euroopan geopoliittiseen tilanteeseen. Monien Euroopan maiden, mukaan lukien Suomen, turvallisuustilanne muuttuu hankeen myötä merkittävästi. Hanke kasvattaa Venäjän sotilaallista läsnäoloa Itämerellä ja Baltian lähialueilla sekä heikentää samanaikaisesti Ukrainan asemaa pienentäessään alueen merkitystä kaasun kauttakulkumaana. Vaikka Euroopan kaasuriippuvuus Venäjästä ei kokonaisuutena kasva merkittävästi, sementoi se nykyisen tason, kun tarve olisi ollut vähentää riippuvuutta. Poliittisen tilanteen kiristyessä konfliktiksi on Venäjän helppo uhata Eurooppaa energiakriisillä sulkemalla kaasuhanat Itämereltä tai harjoittaa hybridisotaa nostamalla kaasun hintaa. Samalla kaasun toimitusvarmuus Eurooppaan heikkenee, kun nykyisen kolmen reitin sijaan käytetään jatkossa vain kahta reittiä, ja kun suurin osa kaasusta, peräti 70 prosenttia, kulkee Nord Stream -väylän vanhoja ja uusia putkia pitkin. Käytännössä putkisto tulee jatkossa muodostumaan neljästä putkesta, jotka kulkevat meren pohjassa noin kaksi kilometriä leveää väylää myöten. Huomioiden Itämeren matalat, paikoin jopa alle 50 metriä syvät vedet sekä alueen vilkas liikenne, muodostuu kaasun toimitusvarmuudelle riski jo pelkästään onnettomuuksien kautta. Esimerkki tästä saatiin joulukuussa 2017, kun Baumgartenissa tapahtunut räjähdys esti vuorokauden ajaksi kaasun virtaamisen putkistoon. Kaasun markkinahinta nousi pilviin, ja Italiassa jouduttiin onnettomuuden takia julistamaan kansallinen hätätila. Kaiken lisäksi Nord Stream -väylä kulkee kahden alueen läpi, joissa on upotettuna Toisen maailmansodan aikaisia räjähteitä. Tohtori Alan Riley onkin Atlantic Councilille kirjoittamassaan tutkimuksessa Nord Stream 2: Understanding the Potential Consequences nimittänyt Itämerta Euroopan uudeksi ”Hormuzinsalmeksi”. Siinä missä ensimmäinen putkihanke 2000-luvun alussa lisäsi kaasun toimitusreittejä, tulee nykyinen hanke vähentämään niitä. Lisäksi Venäjän tilanne oli tuolloin aivan jotakin muuta kuin tänä päivänä, Riley muistuttaa.

Saksalle houkutus edullisesta energiasta on kuitenkin riittävä kaikkien näiden seikkojen huomiotta jättämiseksi. Taloudellisten etujen lisäksi venäläinen kaasu on osa maan pyrkimyksiä kohti hiilineutraalia energiapolitiikkaa, mitä moni sikäläinen poliitikko onkin käyttänyt oman uransa vauhdittajana. Hankkeella ei Saksan ja Venäjän lisäksi muita voittajia olekaan, ja Euroopan unionin näkökulmasta hanke ei ole järkevä sen paremmin taloudellisesta kuin strategisestikaan. Se lyö kiilaa läntisen ja Itä-Euroopan maiden välille, mikä tietenkin on osa Venäjän geostrategiaa. Kaiken lisäksi se kaivaa maata Venäjän vastaisen pakotepolitiikan jalkojen alta. Europarlamentti onkin hyväksynyt päätöslauselman, jonka mukaan hanke on Euroopan edun vastainen. Ajatushautomo DGAP:n Stefan Meisterin mukaan saksalaiset itsekin häviävät lopulta enemmän kuin voittavat, sillä hanke vahingoittaa maan uskottavuutta ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Merkelin puheet Ukrainan tilanteen vakauttamisesta ja rauhan saamisesta Donbasin alueelle näyttävät nyt kyseenalaisilta, minkä lisäksi Saksan toiminta heikentää EU:n energiaunionia.

Kaikesta huolimatta Nord Stream 2 on onnistuttu Suomessa lobbamaan läpi pelkkänä taloudellisena hankkeena. Hanketta on perusteltu loogisesti ristiriitaisilla väittämillä. Toisaalta on sanottu, että se ei lisää Euroopan energiariippuvuutta Venäjästä, sillä se ei lisää kaasuntuonnin kokonaismäärää. Toisaalta kuitenkin hanketta on pidetty välttämättömänä korvaamaan EU-alueen oman energiantuotannon vähenemistä! Kansainvälinen kohu hankkeen ympärillä on onnistuttu piilottamaan valtionjohdon lausunnoilla ja myös akateemikoiden puolelta on saatu asiantuntija vahvistamaan medialle, että syytä huoleen ei ole. Onko tähän syynä se, että Fortum ja sitä kautta valtio on mukana lähes kymmenen miljardia euroa maksavassa, Suomelle ja koko Euroopalle vahingollisessa hankkeessa? Olisiko suhtautuminen Nord Stream 2:a kohtaan maassamme erilainen, mikäli Fortum ei omistaisi lähes puolta saksalaisesta Uniperista? Joka tapauksessa Venäjä pehmensi Suomen valtionjohdon suhtautumista hankkeeseen jo vuonna 2009 uhkailemalla puutullien korotuksilla oman metsäteollisuutensa tukemiseksi. Valtioneuvosto hyväksyi Nord Stream 2 -putken rakentamisen Suomen talousvesivyöhykkeelle 374 km matkalta työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä huhtikuussa 2018. Ennen päätöstä hankkeesta teetettiin ainoastaan ympäristövaikutusten arviointi. Pääministeri Juha Sipilän esittämä vastaus kansanedustaja Elina Lepomäen (Kok.) esittämään kirjalliseen kysymykseen hankkeen vaikutuksista vuonna 2016 on luettavissa tästä linkistä:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_426+2016.pdf

Tietoa julkaisijasta

Avatar

M. A. Meretvuo

M.A. Meretvuo on tamperelainen kirjailija, esseisti ja kulttuurivaikuttaja. Bloggaajana hän kirjoittaa erityisesti turvallisuus- ja geopolitiikkaan liittyvistä aiheista. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmassa.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa