Blogit

Peitto heiluu ja kansa vaihtuu

Afrikan populaation on ennustettu kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä, kertoo uusi raportti.

migrants-wait-aboard-a-wooden-boat-during-a-rescue-operation-in-partnership-with-doctors-without-borders-medecins-sans-frontieres-msf-off-the-coast-of-sicily-in-the-mediterranean-sea


PRB:n (Population Reference Bureau) ennusteen mukaan, Afrikan väkiluku nousee 2.5 miljardiin vuonna 2050. Tämä on suurin kasvu millään maanosalla. Verraten Eurooppaan, Euroopan väkiluku tulee pienenemään n. 12 miljoonalla ilman käynnissä olevaa jatkuvaa väestönsiirtoa.

Kaikenkaikkiaan maapallon väestömäärä tulee kasvamaan ennusteen mukaan yli 10 miljardin nykyisestä 7.4 miljardista vuoteen 2053 mennessä.

Valtavia paikallisia eroja on myös olemassa. Esimerkiksi Euroopan erittäin alhaiset syntyvyyslukemat tarkoittavat väestökatoa kun verrataan Afrikan tuplaantuvaan väestömäärään.

Erityisen huomattavaa on se, että vähiten kehittyneissä maissa väestö kasvaa kaksinkertaiseksi 1.9 miljardiin. Suurin osa näistä 48:sta maasta on Afrikassa. 29 maassa väestö kasvaa jopa enemmän, kuin ainoastaan kaksinkertaistuu, suurin osa näistäkin on Afrikassa. Nigeriassa, jossa on jo valmiiksi maailman suurin syntyvyys, ennustetaan väestön jopa kolminkertaistuvan.

Kymmenestä maasta, jotka omaavat korkeimman syntyvyyden, on jokainen Afrikassa, jossa lähes kaikkissa syntyvyys on keskimäärin yli 6 lasta per nainen. Euroopassa sama keskiarvo on ainoastaan 1.6 lasta.

Vähiten kehittyvissä maissa 41% väestöstä on alle 15-vuotiaita, verrattuna 25% määrään maailmanlaajuisesti, sekä 16% määrään kehittyneissä maissa.

Afrikan väestöluku kasvaa eniten seuraavissa maissa. Etiopiassa 101 miljoonasta 168 miljoonaan, Nigeriassa 186 miljoonasta 387 miljoonaan, Kongossa 79 miljoonasta 213 miljoonaan, sekä Tansaniassa 54 miljoonasta 134 miljoonaan.

Euroopassa esimerkiksi Saksan ja Espanjan väestömäärä tulee laskemaan ennusteen mukaan.

Tutkimus

Posts not found