Blogit

Pew Internationalin 2013 suurtutkimus muslimien mielenmaisemasta – Johdanto

Muslimeita Milanossa Italiassa 2016. Kuva Tinxi / Shutterstock.

Islamin modernisaatio on välttämätön edellytys rauhanomaiselle kehitykselle suomalaisessa yhteiskunnassa ja laajemmin Euroopassa – myös Suomessa, mutta tästä modernisaatiosta ei juuri ole merkkejä. Valitettavasti suomalaiset eivät tiedä juurikaan mitään, mitä täällä olevissa moskeijoissa saarnataan.

Eilen Saksan yleisradioyhtiön ZDF:n julkaisemassa TV-dokumentissa näytettiin tyrmistyneelle katsojakunnalle, kuinka Berliinin Weddingissä toimivan As-Sahaba-moskeijan saarnaaja Abul Baraa toivoo salaa kuvatussa pätkässä Allahin nitistävän kaikki kristityt, juutalaiset ja kaikki ei muslimit.

”He ovat jalkojemme alla, nämä saastaiset, koska he ovat islamin vihaajia”, hän saarnaa.

Hän ei kehota suoraan tappamaan vääräuskoisia, koska se olisi rangaistava teko vaan kehottaa kuulijoita vain noudattamaan Allahin tahtoa, sanoo Focus-lehdessä haastateltu islam-asiantuntija.

Saksan kotimaantiedustelu tarkkailee tätä kuin muitakin radikaalimoskeijoita, mutta sillä ei ole keinoja estää vihanlietsontaa.

Pew International (tekninen tuki Princetonin yliopiston sosiaalitieteilijöiltä) teki valtavan maailmankuva- ja asenneselvityksen maailman 1,6 miljardin muslimin keskuudessa vuosina 2012 ja 2013. Tutkimusta varten haastateltiin 80 eri kielellä 38 000 muslimia eri puolilla maailmaa lukuunottamatta Syyriaa, Intiaa, Kiinaa ja Irania.

Olen kääntänyt tämän tutkimuksen eri osat ja julkaisen ne uudelleen nyt GCM-sopimuksen allekirjoittamisen kynnyksellä.

GCM-sopimuksen teksti ei ole – toisin kuin ulkoministeri Timo Soini hallituksen kyselytunnilla ja YK:n virallinen saitti väittävät – neuvoteltu maiden välillä, vaan se on YK:n sihteeristön luomus ilman jäsenmaiden poliittista valvontaa. Pidän allekirjoittamista poliittisena virheenä, koska GCM-teksti on niin vahvaa, että se vääjäämättä kaventaa kansallista suvereniteettia ja sananvapautta maahanmuutosta käytävässä keskustelussa.

Tämän tutkimuksen yleiskatsauksen jälkeen julkaisen kaikkien VII-alakappaleen sisällön. Kävin nopeasti myös uudempaa Pew-kirjallisuutta läpi ja huomaan asenteiden muslimimaissa edelleen jyrkentyneen erityisesti Sharia-lain suhteen. Yhä useampi muslimi haluaa, että Sharia syrjäyttää sekulaarit lait. Shariasta löytyy mm. ohjeet vaimon oikeanlaisista fyysisistä rankaisukeinoista.

Suomalainen julkinen sana olisi – niin halutessaan – voinut avata tämän selvityksen monelta osin hyvin hätkähdyttävää sisältöä suomalaisille jo vuosien ajan. Ei liene sattumaa, että tätä perustietämystä muslimimaista tulevien ihmisten asenteista ja uskomuksista ei ole haluttu suomalaisille raportoida.  Se on ollut ns. ”pahaa” tietoa, jolta meitä suomalaisia on suojeltava.

Yhtenäistä muslimeille on usko Muhamediin ja Jumalaan sekä lähes poikkeuksetta (entiset Neuvostoliiton tasavallat jonkinlainen poikkeus) uskonnolla on hyvin suuri merkitys elämälle – toisin kuin on asiain laita meillä täällä maallistuneessa pohjolassa. Usko enkeleihin ja kohtaloon on lähes universaalia erityisesti Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa. Samoin usko kadotukseen tai autuuteen elämän aikaisten tekojen palkkana on universaalia. Koraania pidetään myös kirjaimellisesti totuutena laajalti. Erilaisin yhteisöllisin rituaalein (mm. juhlat) ylläpidetään islamin uskoa.

Suomalaisille jo aika lailla tutuksi tullut islamin uskoisten sunni- ja shiajaottelu pohjautuu viime kädessä siihen, ketä Muhammedin lähisukulaista on alunperin lähdetty seuramaan uskonnollisena auktoriteettina.

Kolmas vähiten tunnettu islamilaisuuden muoto, suuffilainen mystisimi, on yleisintä Afrikassa (yleisin suuntaus erityisesti Länsi-Afrikassa on Tijaniyya), mutta tätä – ehkäpä lempeintä lahkolaisuutta – esiintyy kaikkialla muslimimaailmassa. Suuffi voi olla myös joko sunni tai shia tai vain muslimi.

Tärkeää on huomata, että ilmeisesti jopa suurin osa maailman muslimeista ei kuitenkaan identifioidu sen enempää sunneihin kuin shioihinkaan ja pitävät itseään vain muslimeina. Sunnien ja shiojen välinen vihanpito on kuitenkin tosiasia erityisesti niissä maissa (esim. Irak, Syyria, Libanon, Bahrain), joissa yhteiskunnallista ilmapiiriä leimaa Saudi-Arabian (sunni) ja Iranin (pääosin shia) välinen poliittinen kamppailu alueellisesta hegemoniasta.

Saimme suomalaisina tuntumaa tästä vastakkainasettelun ja vihanpidon vastuuttomasta edistämisestä Helsinkiin kaavaillun suurmoskeijan muodossa.

Suurmoskeijan edistäminen oli erityisen vaarallista sen vuoksi, että erityisesti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idän sunnienemmistöisissä valtioissa lähes puolet sunniväestöstä ei pidä shioja muslimeina, vaan jopa pettureina. Suomeen oli 2015 saapunut vajaa 20 000 shiaa aiemman täällä olleen pääosin sunnilaisen muslimin keskuuteen. Tästä 2015 tapahtuneesta turvallisuusympäristöämme radikaalisti muuttaneesta tapahtumasta ei ole julkaistu analyysejä.

Petturuus ja siten myös islamin uskosta luopuminen on hyvin vakava – ehkä jopa vakavin – rikos. Aivan valtaosa muslimeista on sitä mieltä, että islamin uskosta luopuvan henkilö tulee tappaa. Tätä kommentoin tarkemmin jatko-osissa.

Muslimeiksi synnytään ja käännynnäisyys on harvinaista erityisesti Lähi-Idässä tai Aasiassa. Se on yleisempää Afrikassa ja Keski-Aasiassa. Myöskään kääntyminen sunnista shiaksi tai päinvastoin on hyvin harvinaista. Käännynnäisyys pois islamista on siis hyvin harvinaista ja käytännössä kielletty kaikkialla islaminuskoisessa maailmassa ja se on myös tabu.

PEW Internationalin tuottama tutkimustieto tänne muslimimaista tulevien asenteista on karua, kun sitä verrataan kantasuomalaisten maailmankuvaan ja arvoihin.

Integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan jää nykyisillä eväillä haaveeksi.

Erityisesti vasemmistopuolueissa ei ymmärretä, että uusien maahanmuuttajajäsenten arvomaailma poikkeaa radikaalisti  niiden edistämästä perinteisestä tasa-arvoajattelusta.

Laitan seuraavaksi siis seitsemässä eri blogissa suomennoksen tästä valtavasta tutkimuksesta, joka syväluotaa tänne saapuvien muslimien mielenmaisemaa.

Mikko Paunio

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement