Blogit

Reservipoliisihanke on taas ajankohtainen

Kuva Shutterstock.

Kreikassa on käynnissä varsinainen Thermopylain taistelu, jossa kymmenet tuhannet, väkivaltaisesti käyttäytyvät huligaanit yrittävät murtautua väkisin raja-aitojen läpi. Osa on siinä onnistunutkin, ja osa on päässyt Kreikan saarille meren kautta, kuten kuun vaihteen turvapaikkahakemustilaistoissa oleva piikki kertoo. Pitkää rajalinjaa on vaikea valvoa ja pitää suljettuna.  

Tämän saman asian otti eilen esille sotatieteiden tohtori, Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll kirjoittaessaan, että sama saattaisi toistua Suomen itärajalla mutta vielä suuremmassa mittakaavassa. Limnéll haluaa nostaa avauksellaan keskusteluun kyseisen skenaarion poliittista varautumista, mutta myös konkreettista kykyä rajan kiinni pitämiseen tulisi miettiä. Mikäli maahan pyrkijöitä on satoja tuhansia tuhannen kilometrin rajalla, ei poliisin ja rajavartiolaitoksen kyky estää aitojen läpi murtautumisia ole realistinen. Lisäksi laajamittainen virka-apu Puolustusvoimilta ei tulisi kyseeseen, sillä maahan tunkeutumisen estäminen edellyttää voimankäyttöä. Varusmiehiä siihen ei voida käyttää, sillä varusmiesten virka-apu kelpaa lähinnä kadonneiden etsimiseen metsästä tai tulijoiden laukkujen kantamiseen, kuten Torniossa 2015. 

Juuri tämä oli yksi skenaario, kun Suomessa viime hallituskaudella pohdittiin ns. reservipoliisijärjestelmän luomista. Poliisikunta suhtautui hankkeeseen kielteisesti, koska pelkäsi sillä korvattavan muutoinkin resurssipulasta kärsivän poliisin rahoitusta. Huoli on kuitenkin turva: reservipoliisia käytettäisiin vain poikkeuksellisissa tilanteissa valtionjohdon päätöksellä, joten sillä ei olisi vaikutusta normaaleiden poliisivirkojen määrään. Valitettavasti nykyinen hallitus on haudannut hankkeen täysin, joten sen eteneminen ei liene odotettavaa tällä hallituskaudella. Joka tapauksessa se olisi toimiva vaihtoehto estämään massiivisia rajanylityksiä. Tässä mielessä reservipoliisista voisi tulla eräänlainen uusi “suojeluskunta”, johon hakeutuvat olisivat erityisen motivoituneita suojelemaan maamme rajoja.  

  • 152
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Avatar

M. A. Meretvuo

M.A. Meretvuo on tamperelainen kirjailija, esseisti ja kulttuurivaikuttaja. Bloggaajana hän kirjoittaa erityisesti turvallisuus- ja geopolitiikkaan liittyvistä aiheista. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmassa.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement