Blogit

Salakuljettaahan suomalainenkin

Joku saattaa nyt ajatella, että minä vihjailen huumeongelman pahenemisen ja maahanmuuton liittyvän toisiinsa. En vihjaile, vaan tuon olemassa olevat tiedot ja faktat tähän, jotta jokainen voi itse päätellä liittyvätkö ne toisiinsa vai ei.

Tampereella käydään tulevien viikkojen aikana laajaa ja ehkä kaikkien aikojen kalleinta huumeoikeudenkäyntiä Suomessa. Syytettynä on 24 henkilöä ja käsittelyyn on varattu alustavasti 23 istuntopäivää. Asia käsitellään kolmen tuomarin kokoonpanossa ja syytettyjen kuulemisessa tarvitaan 11 tulkkia. Pirkanmaan katukauppaa varten on salakuljetettu yhteensä 50 kiloa amfetamiinia sekä pienempiä määriä kokaiinia ja ekstaasitabletteja. Esitutkinnan aikana poliisi arvioi huumeiden katukauppa-arvoksi noin 2,8 miljoonaa euroa.

Pian istutaan huumekäräjiä myös Turussa, kun kuuden miehen epäillään kuljettaneen Suomeen yhteensä 74 kiloa marihuanaa. Tullin mukaan huumeet on kuljetettu Ruotsin kautta Torniosta rajan yli autolla ja Helsingistä Ruotsin-laivalla jalkaisin viime marraskuun ja helmikuun välisenä aikana. Kaksi kuudesta epäillystä on Suomen kansalaisia. Marihuana oli tarkoitus välittää myytäväksi Turun seudulle, Tullin arvio sen arvosta oli 1,4 miljoonaa euroa.

Helmikuun alussa Oulun käräjäoikeus antoi tuomionsa laajassa huumejutussa jonka käsittely kesti noin kuukauden ajan. Poliisi takavarikoi jutun esitutkinnan aikana 29 kiloa amfetamiinia, 8 kiloa hasista ja kilon marihuanaa. Huumeita oli ehditty myös levittää suuria määriä. Oulun keskustassa sijaitseva etninen ruokakauppa on toiminut huumekaupan kulissina, sen varjolla saatiin pestyä huumekaupasta saadut rahavarat. Useiden vuosien vankeustuomioita saivat Ahmed Ibrahim Alloh, Sherif Omary, Ibrahim Abdallah Alloh, Ahmed Al Khatib, Ali Haidar Mohamad, Khalig Haidari, Muath Suliman Mohamed Allouh, Stefan Miichael Andersson ja Muhanad Ghazi Ahmed.

Huumausainerikoksia kirjattiin viime vuonna yhteensä 23 965, joka on yli kahdeksan prosenttia edellisvuotta enemmän. Huumausainerikosten kokonaismäärä jatkaa kasvuaan neljättä vuotta peräkkäin. (Poliisin tilasto)

Kasvun lisäksi huumekaupassa on tapahtunut muutamassa vuodessa isoja muutoksia. Huumekauppa on entistä ammattimaisempaa, organisoidumpaa ja kovempaa bisnestä. Aineita on entistä helpompi ostaa, niitä voi kaupitella kuka tahansa. Uutta on myös netissä tapahtuva huumekauppa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteuttaa joka toinen vuosi valtakunnallisen kouluterveyskyselyn, joka tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta, osallisuudesta sekä avun saamisesta ja palvelujen tarpeisiin vastaavuudesta. Kouluterveyskyselyyn vastaavat perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaiset, toisen asteen koulutuksen osalta 1. ja 2. vuoden opiskelijat lukioissa sekä ammatillisessa koulutuksessa. Keväällä 2017 toteutettua kyselyä laajennettiin siten, että myös perusopetuksen 4. ja 5. luokkalaiset sekä heidän huoltajansa vastasivat kyselyyn.

Viimeisimmästä tutkimustuloksesta uutisoitiin miten hienoa on, että nuorten alkoholinkäyttö vähenee. Nuoret myös tupakoivat vähemmän. Suurimmat huolenaiheet olivat ylipainon lisääntyminen ja liikkumisen vähentyminen iän myötä. Ei puolta sanaa siitä, että yhä nuoremmat ovat käyttäneet huumeita.

Vastausten mukaan keskimäärin noin puolet nuorista kokee huumeiden saatavuuden helpoksi. Perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisista on joka kymmenes käyttänyt marihuanaa tai kannabista, ammattikoululaisista jopa lähes neljännes ilmoitti kokeilleensa ainakin kerran marihuanaa tai kannabista.

 

Poliisin kenttävalvonta teki Tampereella viime vuonna 11 huumeisiin liittyvää lastensuojeluilmoitusta, niistä 9:ssä alaikäinen oli itse käyttänyt huumeita. Poliisin mukaan nuoret huumeidenkäyttäjät alkavat näkyä poliisille vasta yli 20-vuotiaina. Kukaan ei edes tiedä, kuinka moni nuori nykyään käyttää huumeita Suomessa, eikä siitä olla ainakaan julkisesti kovin huolissaankaan. Ongelma tulee yhteiskunnalle valtavan kalliiksi.

Vuoden 2017 kouluterveyskyselystä ei ole saatavilla uusinta tietoa syntyperän mukaisista eroista, mutta vuosien 2013 ja 2015 aineistoista tuotettujen tulosten perusteella huumekokeilut ovat yleisempiä ulkomaalaistaustaisilla kuin suomalaistaustaisilla nuorilla, etenkin pojilla. Kyselyn viimeisten vastausten (kevät 2015) jälkeen ulkomaalaistaustaisten ”alaikäisten” määrä on kouluissamme saattanut paljonkin muuttua ja vaikuttaa osaltaan uusimpiin tutkimustuloksiin. Kävihän Turun terrori-iskun tekijä Abderrahman Bouananekin kokonaisen lukuvuoden opetuksessa Puropellon yläkoulussa, ja käytti marihuanaa säännöllisesti. Huumeita säilytettiin ja kaupiteltiin Pansion vastaanottokeskuksen tiloissa.

Joku saattaa nyt ajatella, että minä vihjailen huumeongelman pahenemisen ja maahanmuuton liittyvän toisiinsa. En vihjaile, vaan tuon olemassa olevat tiedot ja faktat tähän, jotta jokainen voi itse päätellä liittyvätkö ne toisiinsa vai ei.

Jotta kukaan ei nyt ajattelisi että minä yleistän tai väitän kaikkien turvapaikanhakijoiden, pakolaisten, maahanmuuttajien tai ihan vaan ulkomaalaisten olevan salakuljettajia, huumekauppiaita tai käyttäjiä, niin en yleistä enkä väitä. Salakuljettihan Sillanpääkin (gramman).