Blogit

Euroopan unioni

Koska niin monella on edelleen täysin väärä käsitys siitä mikä Euroopan Unioni on ja miten se toimii, ja mikä Suomen asema siinä juridisesti on, kerrataan asia vielä nyt kansantajuisesti.

Euroopan Unioni on liittovaltio, tai kuten orwellilaiset sananselittäjät asian ilmaisevat: valtioliitto. Se ei ole itsenäisten kansakuntien yhteinen hanke, se ei ole kansallisvaltioiden yhteinen projekti, eikä se ole kansakuntien omaisuutta.

Euroopan Unioni on oman perustuslakinsa mukaan ainoa juridinen vallankäyttäjä alueellaan. Jäsenvaltiot eivät EU:n oman perustuslain mukaan päättä mistään asiasta EU:ssa. Euroopan Unioni on siis ylikansallinen valtiorakenne, joka katsoo olevansa kansallisvaltioiden eli jäsenmaittensa yläpuolinen juridinen valtarakenne, jolla on yksinoikeus päätösvaltaan yli jokaisen jäsenmaan.

Mikään ministerikokous tai jäsenmaiden päämiesten kokous ei voi tehdä mitään päätöksiä Euroopan Unionissa tai sen puolesta. Ministerikokoukset voivat vain esittää asioita Euroopan Unionin komissiolle, eli Euroopan Unionin hallitukselle, MUTTA mikään jäsenmaiden ministerien tai valtionpäämiesten kokous ei voi tehdä mitään päätöksiä Euroopan Unionissa.

Euroopan Unionin komissio on se elin, joka tekee päätökset Euroopan Unionin perustuslain mukaan. Esimerkiksi Suomella ei ole mitään vaikutusvaltaa tai päätösvaltaa yli komission päätösten, ilman että Suomi rikkoo Euroopan Unionin ylivaltaa. Puolan ja muutaman muun jäsenmaan päätös olla ottamatta vastaan komission määräämiä pakolaiskiintiöitä on rikos Euroopan Unionin perustuslain mukaan. Jäsenmailla ei ole juridista oikeutta tehdä komission päätösten vastaisia päätöksiä, eli maahanmuuttokiistassa ei ole kyse maahanmuuttajista, vaan siitä, kuka valtaa käyttää.

Euroopan Unionin parlamentti ei edusta Suomea, eikä mitään jäsenmaata. Yksikään suomalainen euroedustaja ei ole parlamentissa edustamassa suomalaisia puolueita tai Suomea, tai suomalaisia äänestäjiä. He kuuluvat europarlamentin ryhmiin, joista suurin osa suomalaisista ei tiedä yhtään mitään ja noudattavat noiden ryhmien politiikkaa. Yksikään suomalainen komissaari ei edusta Suomea, eikä ole koskaan edustanutkaan. Jyrki Katainen ei ole Suomen edustaja komissiossa, vaan suomalaissyntyinen komissaari, joka edustaa vain ja ainoastaan Euroopan Unionin hallitusta, eli komissiota.

Yksikään jäsenvaltio ei voi tehdä lakialoitteita Euroopan Unionissa. Europarlamentti ei voi tehdä lakialoitteita Euroopan Unionissa. Vain Euroopan Unionin komissiolla on juridinen oikeus tehdä lakialoitteita, joista osa vaatii europarlamentin hyväksynnän. Kaikkiin komission päätöksiin ei edelleenkään tarvita edes EU-parlamentin hyväksyntää.

Mikään jäsenmaiden ministerien kokous tai valtionpäämiesten kokous ei voi tehdä lakialoitteita Euroopan Unionille tai Unionissa. Jäsenvaltioiden ministereillä ei ole mitään juridista oikeutta tehdä komission ja europarlamentin vastaisia lakeja tai päätöksiä. EU-lainsäädäntö ajaa aina kansallisten lakien ja kansallisparlamenttien päätösten yli. Europarlamentti päätti joulukuussa 2016, että se on ensisijainen parlamentti koko Euroopan Unionissa ja että jäsenvaltioiden parlamentit ovat toissijaisia. Tämä on siis laki Euroopan Unionissa.

Kun se luotettava valtamedia puhuu Suomen europarlamenttiedustajista, se valehtelee joko tahallisesti tai tietämättään. Yksikään europarlamentaarikko ei edusta Suomea. Kun valtamedia puhuu Suomen EU-komissaarista, valtamedia valehtelee samalla tavoin. Yksikään komissaari ei edusta yhtään jäsenvaltiota. Kun valtamedia puhuu EU-jäsenmaiden ministerikokousten päätöksistä, se jättää kertomatta ettei noilla päätöksillä ole mitään Euroopan Unionia sitovaa juridista merkitystä. Ne ovat vain ehdotuksia tai suosituksia. Eivät Euroopan Unionia sitovia päätöksiä, tai Euroopan Unionin päätöksiä.

Nämä ihmiset päättävät kaikesta Euroopan Unionissa, myös sinun elämästäsi. Kuinka monta tunnet? Kuinka montaa olet äänestänyt? Aivan, et yhtään. Se johtuu siitä, ettei komissaareja valita vaaleilla, eikä sinulla ole mitään sanomista valintoihin.

Kun saat äänestää EU-vaaleissa, et tosiasiassa äänestä Keskustan, Kokoomuksen tai demarien ehdokasta. Et edes tiedä minkä europuolueen edustajaa äänestät, koska mepit jakautuvat EU-parlamentissa ryhmiin, joista sinulla ei ole mitään tietoa. Et tiedä millaista politiikkaa ne ajavat, et tunne niiden johtajia, eikä sinun äänelläsi ole sinulle mitään merkitystä. Esität vain roolia teatterissa, jotta Euroopan Unionia voitaisiin kehua demokraattiseksi liittovaltioksi.

Tässä ovat EU-parlamentin puolueet ja niiden johtajat. Tiedätkö keitä he ovat ja mitä he ajavat? Et tietenkään tiedä. Tiedätkö mitä nuo europarlamentin puolueet ajavat? Et tietenkään tiedä. Valtamedia kutsuu näitä EU-puolueita ryhmiksi, jotta et ymmärtäisi äänestäväsi jotakin aivan muuta kuin sitä suomalaista puoluetta, jota luulet EU-vaaleissa äänestäväsi.

Koska haluan lukijoiden hieman aktivoituvan, en laita tähän yhtään linkkiä. Menkää ja ottakaa selvää itse, niin näette varsin nopeasti mistä Euroopan Unionissa on kyse ja miksei Suomi ole pariinkymmeneen vuoteen ollut itsenäinen suvereeni valtio tai vallankäyttäjä edes omalla alueellaan.

Kirjoitus on uudelleenjulkaistu Sande Parkkosen luvalla

Euroopan unioni

Sande Parkkosen blogi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement