Blogit

Miksi Katalonia ei saa itsenäistyä

Kuva Martorell / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0

Koska olen vankkumaton pienten kansojen itsemääräämisoikeuden kannattaja jo siitäkin syystä että Suomi on sellainen, olen julkisesti asettunut puolustamaan katalaanien oikeutta itsenäisyyteen. Vaikka YK ratifioi tämän oikeuden jo vuosikymmeniä sitten, moni on kertonut minulle miksi Katalonia ei saa itsenäistyä. Seuraavassa Top 10 minulle esitettyä syytä.

1. Katalonia on rikas.

Ihan totta. Minulle on sanottu, ettei Katalonia saa itsenäistyä, koska se on rikas osa Espanjaa. Mielenkiintoinen peruste. Tällä argumentilla yksikään Pohjoismaa ei saisi olla itsenäinen, koska ne ovat maailman vauraimpia maita. Ja siksi toisekseen: mikä este kansakunnan vauraus on itsenäisyydelle??

2. Katalonia on etuoikeutettu.

Joidenkin mielestä Katalonia on etuoikeutettu, koska sillä on ollut autonomia. Niin on monella muullakin Espanjan alueella. Mutta niin oli myös Suomen suurruhtinaskunnallakin aikoinaan. Olisiko meidän pitänyt pysyä osana Venäjää, koska meilläkin oli ollut oma senaatti jne.? Ja aivan kuten katalaanit nyt, suomalaiset huomasivat että venäläistämistoimet rupesivat puristamaan maata ja siitä alkoi pyrkimys itsenäisyyteen. Mutta ilmeisesti se oli väärin.

3. Katalonia on liian pieni itsenäiseksi valtioksi.

Luxemburg, Vatikaani, San Marino, Monaco, Liechtenstein, Malta, Malediivit, Saint Kitts and Nevis, Marshallin saaret, Tuvalu, Nauru, Andorra, Kypros, Kosovo, Montenegro… Listaa voisi jatkaa jonkin verran. Katalonia olisi pieni valtio, mutta ei lainkaan sieltä pienimmästä päästä maa-alueensa ja taloutensa perusteella. Kenties se vain ei saa itsenäistyä, koska… Jotakin.

Jos Kataloniaa verrataan Suomeen, niin sen asukasluku on yli 7 miljoonaa ja sen pääkaupungin Barcelonan asukasluku on 1,2 miljoonaa. Me olemme siis pienempi kansakunta kuin katalaanit.

4. Katalonian itsenäistyminen horjuttaa Euroopan Unionia.

Tämä on sikäli merkillinen argumentti, että EU-komissio on useaan otteeseen ilmoittanut, että Skotlannin itsenäistyessä se on tervetullut jäseneksi. Ja näin oli siis jo ennen Brexitiä. Ja mielenkiintoiseksi tämän tekee sekin, että Katalonian itsenäisyyttä ajavat tahot ovat useaan otteeseen ilmaisseet tukensa Euroopan Unionille ja haluaisivat Katalonian olevan osa sitä.

5. Katalonian itsenäisyys on Espanjan perustuslain vastainen.

Wilhelm Oranialainen kävi erittäin rajun sodan Espanjaa vastaan vapauttaakseen Hollannin Espanjan vallasta 1600-luvulla. Suomalaisia hakkapeliittojakin oli oranialaisen joukoissa. Tämä itsenäisyyssota oli taatusti Espanjan lakien vastainen. Yhdysvallat perustettiin vastustamaan Englannin lakeja ja nimenomaan kaikkien lakien vastaisella vallankumouksellisella sodalla.

Suomi sai itsenäisyytensä bolshevikkijohtaja Leniniltä, jonka johtamat bolshevikit olivat juuri kaapanneet vallan tsaarin kukistaneelta vallankumouksellisten joukolta, jonka toiminta oli ollut tietenkin täysin Venäjän lakien vastaista. Venäjän lakien mukaan Suomi ei olisi koskaan itsenäistynyt, eivätkä tsaarin vallasta syösseet olisi koskaan sitä hyväksyneet, kuten ei valtaosa bolshevikkijohtajistakaan. Jostakin syystä Lenin veti nimensä Svinhufudin esittämään itsenäisyyspaperiin Duman käytävän ikkunalautaa vasten. Mutta se oli siis täysin Venäjän perustuslain vastainen teko.

6. Katalonian päätös oli epädemokraattinen.

Kataloniassa oli ennen viimeistä kansanäänestystä pidetty vapaat vaalit, joissa itsenäisyysmieliset saivat enemmistön alueparlamenttiin. Ennen kansanäänestystä oli jo järjestetty useita kansanäänestyksiä, joissa kaikissa itsenäisyysajatus oli voittanut. Miten asian olisi voinut hoitaa demokraattisemmin kuin näin? Kaikki toiminta on ollut avointa, kaikesta on äänestetty, kaikki ovat saaneet vapaasti äänestää… Mikä on se epädemokratia näissä proseduureissa?

7.  Katalonialaiset ovat natseja.

Tämäkin kortti on jo käytetty. Itsenäisyyttä haluavat ovat natsionalisteja ja faskisteja. Näinkin on jo sanottu espanjalaisessa mediassa ja muuallakin. Niinkö? Onko todellakin niin, että se joka haluaa aidosti parlamentaarisen demokratian mukaan toimivan itsenäisen maan on natsi ja fasisti?

8. Katalonialaiset ovat tyhmiä.

Tätäkin on esitetty perusteeksi itsenäisyyden esteeksi. On tyhmää itsenäistyä. Voi olla, en tiedä, mutta mitä tekemistä sillä on itsenäistymisoikeuden kanssa? Voi olla, ettei Katalonialle ole viisasta itsenäistyä, mutta mitä sitten? Jos katalaanit sitä haluavat, heillä on siihen jakamaton oikeus, kuten kaikilla kansoilla. Myös YKn päästösten mukaan.

9. Jos Katalonia itsenäistyy, niin Ahvenanmaa ja saamelaiset haluavat samaa.

Tuskinpa, mutta jos niin olisikin, mitä sitten? Jos enemmistö ahvenanmaalaisista tai saamelaisista haluaisi itsenäistyä, se olisi heidänkin oikeutensa. Ei se helppoa olisi ja edessä olisi pitkä tie neuvotteluineen jne., mutta se on heidän ihmisoikeutensa. Se on perusoikeus jokaiselle kansalle ja kansakunnalle.

10. Putin.

Luonnollisesti globalistisen propagandan peruspeikko, ns. länsimielisen narratiivin saatana Vladimir Putin on tietenkin vedetty esiin. On vihjailtu, että hän tukee katalaaneja tai on koko show’n taustapiru, aivan kuten saatana oli vuosisatojen ajan syypää kaikkeen mitä ei haluttu ymmärtää tai kyetty ymmärtämään. Odotan vain, koska Katalonian itsenäisyyspyrkimysten taustavaikuttajaksi kaivetaan Panama-kohun tapaan Keke Rosbergkin.

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement