Blogit

Suvaitsevaiset sulkevat silmänsä reaalimaailmalta

Kuva Pxhere.

Pari viikkoa sitten Strasbourgissa koettiin jälleen konkreettisesti, kuinka niinsanottu suvaitsevaisuus ja avoimet rajat tuhoavat Eurooppaa.

Viime viikolla uutisoitiin Marokossa tapahtuneista kahden länsimaalaisen naisen mestauksista. Tietämättömille tiedoksi, että naisten mestaaminen ei ole ennenkuulumatonta tai edes harvinaista patriarkaattisissa kulttuureissa, joita rauhanuskonto ”jota-ei-saa-sanoa” säestää.

Tämän kaltaista porukkaa halutaan Suomeen keksityn työvoimapulan paikkaajiksi, humanitaarisin perustein tai ihan millä vaan verukkeella.

Meillä Suomessa uutiskynnyksen ylittivät turvapaikanhakijoiden / pakolaistaustaisten maahanmuuttajien suorittamat vartijan puukotus Tikkurilassa, Oulun alaikäisten raiskaukset ja yksi täysi-ikäisen raiskaus, Helsingin raiskaukset, kaksi bussinsuistajaa, kerrostalon poltto ja murhapolton yritys … Unohdinko jonkin yhden viikon uutisista?

Tämän jälkeen on ainakin Tikkurilassa puukotettu naista maahanmuuttajataustaisen miehen toimesta ja jouluna tapahtunut pienen pojan murha edelleen ulkomaalaistaustaisen miehen toimesta. Valtamedia pimittää edelleen tätä kirjoitettaessa molempien tapahtumien tekijöiden etnistä alkuperää.

He, jotka auttavat tätä avoimien ovien politiikkaa, ovat vastuussa näistä tapahtumista. Vain hyväuskoinen ja naiivi ihminen voi kuvitella, että väkivaltaisessa ympäristössä väkivaltaisia tekoja tehnyt muuttuisi hyväksi veronmaksajaksi, Suomen rajan ylitettyään. Tulijoiden integroituminen eli kotouttaminen yhteiskuntaamme maksaa paljon ja suuren osan kohdalla se ei onnistu koskaan.

Haittamaahanmuuton puolesta puhujien perustelut ovat muuttuneet tilanteiden vaihtuessa: Piti tulla naisia ja lapsia -> tulikin nuoria miehiä, piti tietää kaikkien taustat -> Suomessa on tuhansia paperittomia joiden taustoja ei tiedetä, tulijoiden piti paikata työvoimapulaa -> luotiin sosiaalisektorille töitä veronmaksajien kustannuksella, piti saada eläkkeittemme maksajia -> saimme ikuisia eläkeläisiä entisten lisäksi, piti poistaa maasta kaikki jotka eivät tarvitse suojelua -> saatiin ilmainen terveydenhuolto paperittomille ja niin edelleen.

On huolestuttavaa huomata, kuinka somepalvelu Facebookin sensurointi iskee nyt haittamaahanmuuttoa tai muuta uskontoa kuin kristillisyyttä kritisoitaessa. Totuudenpuhujia vainotaan.

Minä mukaan lukien, monien muidenkin perussuomalaisten EK-vaaliehdokkaiden saamien Facebook- bannien lisäksi kansanedustaja Laura Huhtasaari sai kirjoituskiellon Uusi Suomi -verkkolehden blogipalveluun. Alkoiko sisäministeri Mykkäsen allekirjoittaman GCM-sopimuksen mukainen sensuuri nyt sitten toden teolla toimimaan?

Tämä jos mikä on ulkopuolista vaikuttamista vaaleihin. Eliitin suurin pelko ilmeisesti on, että kansa äänestäisi ”väärin”.

Maa ei täytä demokraattisen valtion tunnusmerkkejä, jos kansalaisia mielipiteidensä vuoksi leimataan rasistiksi tms. pelkästään siksi, että he puolustavat isänmaataan laittomalta ja hallitsemattomalta maahanmuutolta ja sellaisen eurooppalaisen liittovaltion muodostamiselta, jonka päämääränä on tuhota itsenäiset kansallisvaltiot, myös Suomen.

Vaalit lähestyvät, ehdokkaita bannataan ja ehdokkaiden kirjoituksia poistetaan somesta. Mutta kuka suojelee meitä tältä mieli- ja väkivallalta?

Jenni Lastuvuori, Pornaisten kunnanvaltuutettu (ps.) ja eduskuntavaaliehdokas 2019 vaaleissa Uudellamaalla. https://jennilastuvuori.wordpress.com/

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement