Blogit

Uusi uljas Ihminen

Tukholman Pride 2013. Kuva Pelle Sten / Flickr / CC BY 2.0

Netistä löydettyä: nimimerkki “Savon satakieli”  pohtii sukupuoli-ideologioiden mielekkyyttä  Lue.fi -kirjakaupan blogisivustolla.

Kun poliitikot ja ideologiset sekoilijat ottavat ohjat itseltään Jumalalta, alkaa tapahtua.

Suomessa on meneillään ihmiskoe vailla vertaa. On päätetty kehittää uusi rotu, sukupuolineutraali ihminen. Kehitystyö on jo pitkällä ja ohjelmat käytössä aina lastentarhoista koulujen kautta yliopistoihin. Opetusviranomaisetkaan eivät enää tiedä, kuinka monta sukupuolta ihmislajilla on. Veikkailuja on esitetty aina kahdestakymmenestä pariin sataan.

Nykyohjeistuksen mukaan jokainen saa aivan itse päättää oman sukupuolensa. Myös oman uuden nimen voi oppilas keksiä koulua varten eikä tarvitse käyttää sitä, minkä vanhemmat ovat antaneet. Mitä aiemmin kasvatustyö aloitetaan, sitä parempi, sanovat kuin yhdestä suusta tämänkertaisen ihmiskokeen laatijat ja toteuttajat.

Kuvioon kuuluu, että kodeista ja vanhemmilta ei tietenkään kysytä lupaa tähän, koska heidän katsotaan olevan syypää kaikkeen pahaan ja he edustavat vanhaa nyt syrjäytettävää ihmislajia, jonka mielestä sukupuolia on ainoastaan kaksi ja niihin sitten on lisäksi useita poikkeamia. Nämä sukupuuttoon tapettavat reliikit myös kuvittelevat, että oma sukupuoli on synnynnäinen ja pysyvä ja ovat näin lähinnä uuden uljaan syntyvän Homo Indetiteticuksen esteenä.

Historiaa tarkastelemalla ihmiskoe ei suinkaan ole ensimmäinen lajiaan, vaan viimeisen sadan vuoden aikana näitä on yritetty isossa mittakaavassa pariinkin kertaan. Jo 1900-luvun alussa ensimmäisen kokeen lanseerasi Venäjän vallankumouksen isä V. I. Lenin, joka aloitti Homo Sovjeticuksen luomisen. Ensitöikseen perustettiin Tseka, jonka tehtävänä oli listiä kansaviholliset. Koska ihan kaikkia ei saatu hengiltä, urakkaa jatkoi hyvällä menestyksellä seuraaja Stalin ja johan alkoi homma pelittämään.

Samoihin aikoihin toisaalla kehitettiin kiivaasti arjalaista puhdasta rotua. Saksan Adolf Hitler joukkoineen tappoi kaikki ne, joiden katsoi likaavan mielestään puhdasta uutta rotuaan.

Samoja metodeita ovat käyttäneet tosin pienemmässä mittakaavassa muutkin maat, mutta niiden projektit ovat jääneet edellä mainittujen isojen kehityshankkeiden varjoon. Eikä niitä mielellään tuoda julki, kun maabrändiohjelmia laaditaan tai historian kasvoja pestään.

Kaikkia ihmiskokeita yhdistävä asia on sokea usko sen onnistumiseen ja erimielisten tuhoaminen tavalla tai toisella.

Meillä Suomessa on ainakin toistaiseksi käytössä pehmeämmät metodit. Ketään ei työnnetä (ainakaan vielä) uuniin eikä leireille uudelleenkoulutukseen, mutta edellisistä projekteista on toki jotakin mallia saatu. Nytkin propagandan ja aivopesun kohteena ovat lapset ja nuoret, joiden myötä saadaan aikaiseksi tuo uusi uljas kansa, kunhan varttuvat isoiksi.

Kaikki ovat sitten lopulta sukupuolettomia olioita ja elävät sovussa ja tasa-arvossa. Kukaan ei enää kiusaa toista, kun erilaisuus on kokonaan poistettu ihmisten välillä. Ketään ei enää erota toisestaan ulkoisen habituksen osalta eikä vissiin muutoinkaan. Jos joku on tyytymätön omaan sukupuoleensa, sen voi kätevästi vaihtaa ja jos sekään ei tunnu omalta, niin eikun taas kirurginpöydälle. Kätevää ja yksinkertaista.

Niin helppoa se on, kun sen osaa.

Jos homma ei pelitä tai joku alkaa kunnolla urputtamaan, varmaan kehitetään jonkinlainen isohko heterovero. Ainakin kansanvihollisen näkyvä leima tai joku vaatteisiin ommeltava merkki meitä vääräoppisia vielä odottaa.