Blogit

Mentiinkö sittenkään metsään?

Tuhansien avohakkuiden maa. Kuva: Satu Kauramäki

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta hyväksyi tiistaina 11. heinäkuuta lakiesityksen jonka mukaan EU-alueen maankäytön ja metsien ilmastopäästöt olisivat osa EU:n päästövähennystavoitteita.
Mikäli esitys hyväksytään myös parlamentin täysistunnossa ja jäsenmaiden neuvostossa, EU-maiden metsien käyttöä verrataan jatkossa vuosien 2000–2012 tasoon.
Kasvava metsäpinta-ala lasketaan hiilinieluksi ja sitä kautta päästövähennykseksi. Mikäli metsiä hakataan ja metsäpinta-ala pienenee, on kyseessä lisäpäästö, joka on hyvitettävä muilla päästövähennyksillä.

Tästäkös nousi Suomessa kova haloo ja huuto pitkin poikin nettejä.
Ihmiset ovat aivan raivoissaan ja huutavat näppikset sauhuten haluavansa eroon EUsta.
Keskustelussa menevät iloisesti sekaisin hiilinielut, hiili-imurit, hiilivarastot ja
erilaiset tilastokäppyrät numeroineen päivineen. Keskitytään olemaan loukkaantuneita
ja hylättyjä kun pitäisi pysähtyä ja kyetä näkemään kokonaisuus.

Minä keksin sen miljoona syytä joiden vuoksi olen tahtonut eroa EUsta jo vuosikausia,
mutta tämä lakiesitys ei kyllä suinkaan kuulu niihin. Miksi ei?

”Suomen metsien hoito on maailman huippuluokkaa”-mantrat kaltaisineen ovat vain Metsäteollisuutemme luoma harha ja myrkkyä jota meille juotetaan jo äidinmaidossa.
Todellisuudessa meidän ihka oma hallituksemme tahtoo raiskata kaikki metsämme sileäksi
ja myydä ne pahvina Aasian markkinoille kärkihankkeensa biotalouden nimissä, joten on vain ja ainoastaan hyvä asia että joku pistää vähän kapuloita metsäkoneen rattaisiin.

Kiistaton tosiasia on, että kaunis planeettamme moninaisine elämänmuotoineen kärsii
suunnattomasti lajimme ymmärtämättömästä ja ylimielisestä olemassaolosta.
Käsillämme on 6. sukupuuttoaalto ja kaikkinaisen monimuotoisuuden katoaminen joten
minua ainakin hävettää seurata meneillään olevaa keskustelua ja vaatimuksia oikeuteen
hakata metsämme sileäksi.

Suomen metsistä vain alle 5% on aarniometsiä. Se on aivan liian vähän.
Hiilidioksidihössötyksen keskellä olisi hyvä muistaa että metsillä on lukuisia muitakin
vaikutuksia elämäämme kuin hiilidioksidiin liittyvät mutta hiilidioksidin suhteen nimenomaan niiden vähäisten aarniometsien tärkeyttä ei voi liikaa korostaa.

Saksalainen metsäntutkija Peter Wohlleben (jatkossa P.W.) kirjoittaa kirjassaan ”Puiden salattu elämä” paljon mielenkiintoista tietoa metsistä ja puista. Suosittelen jokaista tähän aiheeseen osallistuvaa keskustelijaa lukemaan kyseisen kirjan.

Hiilidioksidista P.W kirjoittaa seuraavaa:

…”Tosiasiassa se (metsä) on valtava imuri, joka suodattaa jatkuvasti ilman hiilidioksidia ja
varastoi sen puuainekseen. Puun kuoleman jälkeen hiili vapautuu osittain takaisin ilmakehään, mutta valtaosa siitä sitoutuu pysyvästi ekosysteemiin. Eri hajottajaeliöt pilkkovat rungon vähitellen pienemmiksi osasiksi ja työstävät sen senttimetri kerrallaan yhä syvemmälle maahan. Lopun hoitaa sade, joka huuhtoo eloperäisen jätteen maaperään. Syvyyden kasvaessa ympäristön lämpötila laskee ja maaperän eliöiden toiminta hidastuu, kunnes se lopulta laantuu lähes kokonaan. Hiilidioksidi on nyt saavuttanut viimeisen lepopaikan humukseen sitoutuneena, ja vähitellen sitä kertyy maahan yhä enemmän. Aikojen kuluessa se ehkä muuttuu rusko-tai kivihiileksi.”

…”Hiilen sitoutumista ei nykypäivänä juuri tapahdu, koska metsistä korjataan jatkuvasti puuta. Auringon lämmittävä säteily pääsee tunkeutumaan maanpintaan saakka ja auttaa maaperän eliöitä pääsemään kunnolla vauhtiin. Siitä seuraa, että ne käyttävät syvempienkin
maakerrosten humusvarastot loppuun ja päästävät ne kaasumaisessa muodossa ilmakehään. Haihtuvien kasvihuonekaasujen kokonaismäärä vastaa osapuilleen puutavaran käytössä vapautuvia kaasuja. Metsämaasta vapautuu siten jokaista tuvan uunissa poltettavaa halkoa kohti toistamiseen sama annos hiilidioksidia. Puiden alla muodostuva hiilivarasto tyhjennetään siis meidän leveysasteillamme jo syntyessään.”

…”Puut näyttävät jostakin kumman syystä siirtävän suuren osan ravinnostaan pysyvästi varastoon. Samalla tavalla toimii koko kasvikunta, myös valtamerten levät. Ne sitovat hiilidioksidia, joka kasvin kuoltua varastoituu pohjaliejuun hiiliyhdisteiden muodossa. Kun mukaan luetaan eläinten jäännökset, kuten korallikalkki, joka muodostaa yhden kaikkien aikojen suurimmista hiilidioksidivarastoista, ilmakehästä on satojen miljoonien vuosien kuluessa poistunut valtavia määriä hiiltä.”.

Metsät ja etenkin suot toimivat erittäin tärkeässä roolissa veden kierrossa planeetallamme.
Suomi on ja etenkin oli aikanaan soinen maa, jonka rooli tässä veden kierrossa on tärkeä maailman mittakaavassakin. Metsät hillitsevät ja säätelevät tuulia.
Monokulttuuriset talousrisukkomme heikkolaatuisine puineen avohakkuiden laidalla eivät kestä edes tavan tuulia, myskyistä puhumattakaan. Mitä enemmän avohakkuita, sitä enemmän tuulia, myrskyjä ja eroosiota kautta maailman.

Nykyisin julkaistaan paljon tieteellisiä tutkimuksia metsien olemassaolon ja metsässä olemisen terveysvaikutuksista ihmisille. Yhä useammin tutkimuksissa huomataan että lukuisat terveysvaikutukset korostuvat nimenomaan luonnontilaisissa tai vanhoissa aarniometsissä.
Miksi metsäpolitiikkamme menee kuitenkin aivan eri suuntaan näidenkin tutkimusten, kokemusten ja tiedon suhteen?

 

Jakoa

Kommentit

Tietoa julkaisijasta

Satu Kauramäki