Suomi ei ole poliisivaltio, vaikka liberaali uusvasemmisto usein yrittääkin antaa poliisista raflaavan tylyn kuvan. Laittoman maahanmuuton sekä monikulturismi-ideologian myötä valtiolliset instituutiot, kuten poliisi ja puolustusvoimat, ovat osoittaneet kyvyttömyytensä toimia niille asetettuja velvoitteita kohtaan. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä Jyväskylässä tapahtunut selkkaus, jossa kourallinen ’turvapaikanhakijoita’ häpäisi Suomen poliisin. Lyhyesti, poliisin oli tarkoitus palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut perhe, mutta tilanne eskaloitui dialogipoliisin kohdalla siihen, että poliisi joutui itse perääntymään useiksi tunneiksi ja soittamaan mellakkapoliisin apuun.
Suomen poliisilla on lukuisia esimerkkejä tilanteista, jossa se joutuu selvittämään erinäisiä vastaanottokeskuksissa tapahtuvia sattumuksia. Ei ole lainkaan epätavallista, että paikalle mennään useiden partioiden voimin, kuten myös tässä Jyväskylän tapauksessa. Myös useat muut seikat ovat sen verran epätavallisia, että ne vaativat hieman tarkempaa tarkastelua ja pohdintaa erityisesti poliisin sairastumiseen liittyen.
Tilan haltuuotto ja poliisin yleinen käyttäytyminen
Jyväskylän tapaukseen liittyvistä videoista näkee, että poliisi ei ole millään tavalla organisoitunut tai kykenevä osoittamaan auktoriteettia tai johtamista. Miksi näin on? Vasta viikon sisällä Tukholmassa tapahtui rikos, jossa ulkomaalainen ’turvapaikanhakija’ puukotti poliisia niskaan. Myös lukuisia muita hyökkäyksiä poliisia kohtaan on tehty laittomien kansainvaeltajien johdosta. Poliisi päästää ’turvapaikanhakijat’ fyysisesti aivan iholle, mikä sekin on hyvin outoa. Poliisi ei edes pyri käskyttämään ulkomaalaisia tilanteessa, jossa se olisi vähintä mitä tarvitaan palautuksen suorittamiseen liittyen. Olemme enemmissä määrin Ruotsin polulla, tilanteessa jossa naispartio joutuu pakenemaan ja ottaa osumaa ’turvapaikanhakijoilta’.
Poliisin imago – muutama ’keissi’
Vähä-älyisempikin ihminen ymmärtää, millaisen kuvan poliisi antaa sekä suomalaisille että ulkomaalaisille, jos se kaveeraa laittomasti maassa olevien kansainvaeltajien kanssa. Tästä esimerkkejä ovat mm. Helsingin Rautatieasemalla järjestetty palautuksia vastustava mielenosoitus, jossa poliisi hymyssä suin lotkottaa kahvia laittomasti maassa olevien kanssa sekä antaa ulkomaalaisten käskyttää poliisia. Toinen esimerkki on poliisin instagrammissa oleva kuva, jossa naispoliisi poseeraa iloisena näyttäen ’jengisymbolia’ usean mustan ulkomaalaisen miehen kanssa. Poliisin intenetsivulla sekä muissa mainoksissa on käytetty kuvaa entisajan poliisista ja nykyajan poliisista. Entisajan poliisi on mies ja nykypoliisi nainen. Tämä on tietoista viestintää, joka liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen ilmiöön instituutioiden feminisoitumisesta. Erityisesti Jyväskylän tapauksessa kannattaa tarkastella poliisin ilmeitä ja eleitä. Rivipoliisi näyttää aivan koiralta, jolla ei ole hampaita. Päät hapuilevat usein alaspäin eikä poliisilla ole edes tarkoitus toimia muuta kuin vastaanottavana osapuolena. Niin Suomessa kuin ulkomaillakin tällaiselle ilmiölle nauretaan ja poliisin katu-uskottavuus vähenee entisestään.
Miksi poliisi suvaitsee?
Poliisi on 2017 Anno Domini luonteeltaan enemmän liberaalieliitin työkalu kuin kansalaisen puolella oleva turva. Usein kuulee sanottavan, että niin sanottu rivipoliisi on kansallismielinen ja ’meidän’ puolella. Tämä ei pidä paikkaansa. Poliisiksi haluavat henkilöt ovat pääasiallisesti oikeudenmukaisia ja hyviä ihmisiä. Mikäli yli 90% poliisista olisi kansallismielisiä ja vahvoja miehiä, he pistäisivät stopin sekä ulkomaalaisten että suomalaisten perseilylle ja johdossa lymyilevien konttorirottien uskomattomille vaatimuksille suvaitsemisesta ja rauhanomaisesta keskustelusta. Ulospäin poliisi näyttää vielä toistaiseksi maskuliiniselta, mutta kaikki merkit ja käyttäytyminen viittaa aivan muuhun. Rauhan aikana tämänkaltainen olemus ja käyttäytyminen kenties toimisi, mutta kulttuurien välisessä yhteentörmäyksessä, jossa maskuliininen massa törmää feminiiniseen, tarvitaan ehdotonta hierarkiaa, valtaa, auktoriteettia, voimaa, kunniaa sekä muita maskuliinisia arvoja. Mikään dialogipoliisi tai konfliktin totaalinen välttäminen ei johda mihinkään toivottuun ja positiiviseen ratkaisuun. Toisin sanoen poliisin tulisi olla enemmän roisto voidakseen vastustaa ja voittaa nykyinen diskurssi ja käytäntö. Koska 2015 Suomeen kohdistuneen kansainvaelluskriisin myötä armeija valjastettiin kantamaan ’turvapaikkahakijoiden’ laukkuja vastaanottokeskukseen, kenties armeija voitaisiin valjastaa myös poliisin tueksi maasta poistamiseen sekä yleisiin ulkomaalaisten aiheuttamiin häiriötilanteisiin, siltä varalta ettei poliisi tahtotilasta johtuen halua hoitaa sille osoitettuja tehtäviä.
Lopuksi
Poliisin kastroiminen on yksi esimerkki ja osa suurempaa systeemitason kriisiä, jossa perinteet, maskuliiniisuus, valta, hierarkia sekä muunlainen kollektiivinen toiminta mädätettään rappiolle ja pyritään ottamaan hallintaan. Poliisin ’laittomalle’ toiminnalle esteenä eivät ole mekanismit, artiklat tai globaali vastuullisuus, vaan toiminnan esteenä on suvaitsevainen tahtotila. Tavallisen kansalaisen on entistä vaikeampi luottaa poliisin aikaansaavana ja kansalisen puolella olevana toimijana, eikä suomalainen hyvästä syystä enää tiedä kenen puolella poliisi on, tai ketä se enää ylipäätään palvelee. Yhteiskunta polarisoituu entisestään ja poliisilla on kaikessa tässä ensiarvoisen merkityksellinen rooli.
