Viime päivinä valtamedia on kertonut meille suurta uutista: ensimmäistä kertaa Suomessa MIES on raskaana! Taantumuksellisempi saattaisi hieman ihmetellä asiaa, mutta edistykselliselle tällainen on kai aivan luonnollista, eletäänhän jo vuotta 2017. Niin no joo, onhan ihmeraskauksia joskus aikoinaan sattunut neitsyillekin. Hassua vain on, että nyt samaiset ihmiset, jotka kyseenalaistavat Jumalan olemassa olon ja kieltävät neitseellisen sikiämisen, vannovat tosissaan, että miehelle raskaus on mahdollinen.
Raskaaksi tulemiseen tarvitaan kohtu ja munasarjat, joita miehillä ei ole. Naisilla taas on. Tässäkin uutisoidussa tapauksessa kyse oli siis henkilöstä, jolla oli mainitut naisen ruumiiseen kuuluvat ominaisuuden, mikä viittaisi siihen että kyseessä on nainen. Miehen hänestä teki se, että hän koki itsensä mieheksi ja aikoi niin sanotusti korjata sukupuoltaan.
Sehän se onkin, mikä meitä määrittää: oma kokemuksemme, oma tunteemme. Mies saa olla nainen, nainen olla mies. Tytöt voivat olla poikia ja toisin päin. Varmasti iänkin saa kohta valita itse, sehän on vain numero ja sosiaalinen konstruktio ihan niin kuin sukupuolikin. Ja miksi olisimme näin rajoittuneita, että näkisimme valinnaisina vain sukupuolen ja iän? Eihän kokemuksille tai identiteeteille ole mitään rajoja! Miksemme voisi valita myös lajia itsellemme? Jospa minä nyt tuntisin itseni vaikka hevoseksi tai sateenkaarenväriseksi yksisarviseksi. Ja sitten hankkiutuisin raskaaksi. Media voisi uutisoida raskaana olevasta yksisarvisesta ja joka synnyttää terveen ihmislapsen. Se vasta olisi ihmeiden ihme!
Vakavasti puhuen on käsittämätöntä, kuinka itseään luotettavana pitävä media ja järkevät, tieteeseen, uskovat ihmiset voivat vakavissaan puhua sukupuolten vaihtamisista tai raskaana olevista miehistä. Käsittämätöntä on sekin, että ne jotka ennen puolustivat sananvapautta, haluavat nyt rajoittaa paitsi mielipiteen ilmaisua myös faktojen levittämistä. Facebookin avulla arabimaailmassa käynnistyi arabikevät, mutta länsimaissa, samaisessa palvelussa, voi saada bannin biologisten tosiasioiden esiintuomisesta.
Kuten kaikessa vasemmistolaisfeministisessä queer-touhussa, tässä sukupuolileikissäkin koomista on sen sisältämät ristiriidat. Sukupuolilla ei saisi olla väliä tai ne ovat vain konstruktioita, ja kuitenkin sukupuolikysymysten ympärille perustetaan kokonaisia järjestöjä ja puolueita. Puhutaan lasten oikeuksista olla lapsia, ja silti heille halutaan tyrkyttää ties mitä propagandaa, jonka vaikutuksia ei tunneta. Puhutaan ihmisten oikeuksista sukupuolileikkauksiin, mutta katsotaan että niiden kustantaminen on yhteiskunnan tehtävä. Sterilointi tai diagnosointi ei tietenkään käy, mutta rahoitus voidaan ottaa vastaan. Unohdetaan että maksajalla on tapana asettaa ehdot ja että oikeus valita tuo mukanaan myös vastuun valintojen seurauksista.
Ja sitten voidaankin todeta, että sukupuoli on yksityisasia ja ettei se muille kuulu. Mutta kyllä se vain kuuluu ja näkyy kaikille joille sitä mediassa esitellään. Ja mikäli sukupuolileikkejä ja niihin liittyviä ihmeitä tuotetaan julkisin varoin, on asia jokaisen joka julkisia palveluita ylläpitää.
Mitähän seuraavaksi? Joku keksii olevansa ikuisesti nelivuotias, joka on vapaa kaikista aikuisen velvollisuuksista, mutta jolla kuitenkin on kaikki aikuisen oikeudet. Tai joku huomaa olevansa sielultaan hevonen ja tahtoo siirtohännän ja kaviot Kela-korvauksilla. Vain mielikuvitus on rajana.
Ja lopulta tulee se yksisarvinen.
Jeja
