Blogit

Juoppo läpsijä Juncker hyväksytään, Hakkaraista ei

Euroopan Unionin ykkösvirkamies Jean-Claude Juncker on pahoin alkoholisoitunut. Hänet nähdään usein juopuneena tärkeissä viranhoitoon liittyvissä tehtävissä. Viimeksi Naton huippukokouksessa, jossa mm. presidentti Sauli Niinistö joutui tukemaan Junckerin pystyssä pysymistä.

Junckerin juopottelu ja tapaamiensa henkilöiden läpsyttely hyväksytään. Sitä jopa selitetään selkävaivoilla. Niitäkin voi olla, mutta ne eivät selitä Junckerin alkoholi- ja käytösongelmia.

On ollut surkuhupaisaa seurata, kuinka valtioiden päämiehet suhtautuvat hyväntahtoisesti hymyillen EU:n tärkeimmän virkamiehen ongelmiin ja kykyyn hoitaa työtään. Mediakin on kääntänyt katseena muualle. Jutuissa puhutaan useimmiten selkäongelmista, tai vaietaan kokonaan.

Väistämättä mieleeni tulee vertailu Teuvo Hakkaraiseen, joka pikkujoulutunnelmissa suuteli vastentahtoista Veera Ruohoa. Useimmiten tällainen epäasiallinen käytös tuomitaan sanallisesti ja asianosaiset sopivat asiasta. Mutta niin ei tapahtunut Hakkaraisen osalta. Hänestä tehtiin rikosilmoitus ja mediamyllytys oli perusteellista. ”Parempien ihmisten” ylenkatseisuus oli silmiinpistävää.

Toin nämä esimerkit esille osoittaakseni kaksinaismoraalin, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Perussuomalainen rivikansanedustaja on agendamedialle ja muulle mukasuvaitsevaistolle paljon helpompi ja hyväksytympi maali kuin yksi maanosamme tärkeimmistä vaikuttajista.

…………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).