Blogit

Poliitikkojen puheet ja teot ristiriitaisia

Vuosien varrella olemme nähteet Vihreät puolueena, jonka kannattajat arvostelevat toisten moraalia ja korostavat omaa erinomaisuutta. Usein on syyllistytty myös ylimieliseen asenteeseen ja varsinkin persuja kohtaan.

Valtaan päästyään vihreät poliitikot ovat olleet vähintään yhtä raadollisia kuin muutkin, ja Pekka Haaviston tapaus on siitä ikävä esimerkki. Hän kieltäytyy eroamasta, vaikka perustuslain mukaan ”ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja”. Perustuslakivaliokunta totesi Haaviston syyllistyneen lainvastaiseen toimintaan, ja että ”moitittavuutta ei voida pitää kokonaisuutena arvioiden vähäisenä”.

Näillä tosiasioilla vihreille ja ministeri Haavistolle ei ole mitään merkitystä. Todella moraalitonta ja edesvastuutonta.

Demarit eivät ole vihreitä parempia. Muistamme kuuluisan vappusatasen, joka oli voimassa vain vaalipäivään saakka. Sitäkin merkittävämpi on yhteisvastuullisuus eteläisten EU-maiden veloista eli ”elpymisväline”. Tämän vuoden toukokuussa eurooppaministeri, toveri Tytti Tuppurainen vakuutti eduskunnan edessä, että ”emme ota toisten velkoja, se ei käy!”

Ei ehtinyt kulua kuin pari kuunkiertoa, kun Tuppurainen oli täysin toista mieltä. Tuppurainen ja Keskustan tukema punavihreä hallitus hyväksyi EU:n valtavan lainanoton ja sille yhteisvastuullisuuden. Todella moraalitonta ja edesvastuutonta tämäkin.

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).