Blogit

Ylen agendajournalismi jo pahempaa kuin reporadion aikaan

Kuva muokattu Wikimedia Commons / public domain.

Laitavasemmiston pahin hilluntavaihe tunnetaan niin sanottuna taistolaisuutena. Silloin tarkoitus pyhitti keinot myös median puolella. Ei kuitenkaan läheskään yhtä pahasti kuin tänä päivänä, sillä edes taistolaisuuden synkimpinä aikoina media ei ollut yhtä tarkoitushakuinen. Tässä ajankohtainen esimerkki:

Helsingin Hietaniemessä isot nuorisojoukot tappelivat keskenään. Sen selvittämiseen eivät riittäneet poliisin normaalit konstit. Apuun jouduttiin hälyttämään peräti 30 poliisipartiota. Tehtävää suorittaessaan useat poliisit loukkaantuivat ja useita poliisiautoja vahingoitettiin. Mihinkään toiseen äkilliseen hälytykseen ei tällä vuosituhannella ole tarvinnut lähettää yhtä runsaasti poliiseja.

Silti tapahtuma ei yltänyt uutisena Ylen television pääuutisiin kello 20.30. Ei siitäkään huolimatta, että juhannus on muutoin tapahtumaköyhää. Uutiset oli täytetty vähemmän uutisluonteisilla tarinoilla.

Mistä tämä kertoo? Siitä, että yleläinen punavihreä agendajournalismi on viritetty äärimmilleen. Ei ole soveliasta kertoa väkivaltaisesta kahakasta, jonka yhtenä osapuolena olivat maahanmuuttajataustaiset nuoret. On soveliasta kertoa, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat myönteisiä asioita.

Agendajournalismin tarkoitushakuisuus näkyy jopa “Journalistin ohjeiden” johdannossa. Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Nyt on siis vain oikeus vastaanottaa toimittajien mieleisekseen suodattamia tietoja ja mielipiteitä, ei oikeita ja olennaisia tietoja. Elämme agendajournalismin aikaa.

Onneksi on some. Sieltä löytyy tietoa asioista, jotka perinteinen media pimittää tai vääristelee. Niin tälläkin kertaa.

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).