Blogit

Agendajournalismi kiillottaa kilpeään tosiasioita vääristelemällä

”Kun yhtäkään ääntä ei vaienneta, voi valita, mitä niistä kuuntelee. Sananvapaus takaa, että jokaisella on mahdollisuus muodostaa itse oma maailmankuvansa. Olla samaa tai eri mieltä. Me suojelemme sananvapautta ja sananvapaus suojelee meitä.”

Näin ylväästi omaa sädekehäänsä kiillottaen julistavat Sanomalehtien Liiton jäsenlehdet, koska 3.5. on ”sananvapauden päivä”.

Julistus on valheellinen ja omahyväinen. Arjen todellisuudessa media on vajonnut punavihreään agendajournalismiin.

Otettakoon esimerkiksi toimittajien ohjekirja ”Journalistin ohjeet”. Siellä punavihreä tarkoitushakuisuus näkyy nyt jo ohjeiden johdannossa.

Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Toistan vielä: oikeus vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Enää ei siis ole oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla voidaan muodostaa totuudenmukainen kuva maailmasta ja yhteiskunnasta. Punavihreä suodatin muokkaa kansalaisten maailmankuvan mieleisekseen.

Olen miettinyt mikä sana sopisi kuvaamaan perinteisen median nykyistä alennustilaa. Se sana on agendajournalismi.

……………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).