Blogit

Bergbomin tykitys eduskunnassa

Viisas pääsee vähemmällä. Siksi tällainen kirjoitus tällä kertaa. Käväisin ennen Mittumaaria isolla kirkolla. Kun lehdistö mainosti että nyt on räväkkää menoa eduskunnassa, niin päätin piipahtaa vanhalla työpaikallani. Ja todellakin, kerrankin oli niin että media ei valehdellut, meno oli räväkkää. Lehterillä oli tilaa, kuten myös istuntosalissa kuten facebookiin laittamistani kuvista näkyy, mutta se ei menoa haitannut.

Istuntosalin järjestys oli muuttunut vaalien jälkeen, luonnollisesti. Sebastian Tynkkynen oli, vaikka on toisen kauden kansanedustaja siirtynyt salissa taakse, ei eteenpäin, kuten yleensä on tapana. Takarivissä istuivat Vigelius, Bergbom ja Tynkkynen. Kolmikkoa yhdistää se että he eivät rahojaan juuri vaalikamppikseen laittaneet. Myös ministeriaitiossa oli väki vaihtunut. Aitiossa oli perussuomalaisia ministereitä. Sekös on aiheuttanut lehdistössä Marinin jälkeistä marinaa asiasta jos toisesta.

Eipä montaa minuuttia tarvinnut istua kun Miko lähti esittämään puheenvuoroa. Ja millaisen. Totesin että noin tiukkaa ja asiallista tekstiä en untuvikolta ole kuullut koskaan, ja konkaripoliitikoiltakin liian harvoin. Olen tyytyväinen että olin paikalla. Livenä asiat kokee voimakkaammin. Puheenvuoro huomioitiin laajalti sosiaalisessa mediassa ja viimein jopa Ylen uutisissa.

Ja nyt, kuten otsikko antaa ymmärtää, vuorossa Mikon tykitys poimittuna eduskunnan pöytäkirjoista.

Arvoisa rouva puhemies! Kun hallitusneuvottelut alkoivat, tilannekuva, jonka hallituspuolueiden edustajat neuvotteluissa saivat, oli järkyttävä. Se oli täysin järkyttävä. Valtiovarainministeriön virkamiehet kertoivat, että viime kaudella on rahaa laitettu palamaan, että mistään ei ole kannettu vastuuta eikä huolta huomisesta, tulevien sukupolvien piikkiin 40 miljardia euroa velkaa. Ja tämä on se hallitus, jonka tehtävänä on ratkaista tämä kestävyysvaje, jonka poliittisilla päätöksillä Marinin hallitus on tähän maahan luonut: 40 miljardia euroa velkaa, joka vuosi yli kymmenen miljardia euroa velkaa. Jos mitään ei tehdä, hyvinvointivaltion tulevaisuus on vuosikymmenen loppuun mennessä ohi, Kreikan tiellä ollaan. [Timo Harakan välihuuto]

Te ette olleet valmiina kantamaan vastuuta, koska te tiedätte, että vastuun kantaminen on vaikeampaa kuin elää velaksi, jotta saa helpommin ääniä seuraavissa vaaleissa. [Välihuutoja vasemmalta] Tämä oli teidän valintanne. — Ja te voitte kuunnella nyt.

Hallitus joutui vaikeiden päätösten eteen, mutta niitä on pakko tehdä, jotta hyvinvointivaltion tulevaisuus voidaan turvata. Siellä on tehty kovia toimia, ja niitä ei pidä kiistää, mutta niiden toimien ainoa tarkoitus on se, että tässä maassa peruspalveluista pidetään huolta. Suomalaiset saavat apua silloin, kun sitä tarvitsevat, ja työtä tekeviä arvostetaan. 100 000 uutta työpaikkaa on tämän hallituksen linja — 100 000 uutta työpaikkaa. Tästä ei ole ihan hirveän paljon kiitosta tullut, päinvastoin pelkkää valitusta. 100 000 uutta ihmistä nousee köyhyysrajalta töihin ja pystyy omalla elannollaan nauttimaan omasta elämästään, elämään ihmisarvoista elämää.

Sen lisäksi sinisilmäisyyden aika on vihdoin ohi.

Arvoisa puhemies! Suomalainen maahanmuuttopolitiikka siirtyy yleispohjoismaalaiselle, sosiaalidemokraattiselle linjalle, jossa humanitäärinen maahanmuutto ei ole itseisarvo, ja ongelmilta silmien sulkeminen loppuu nyt. Tässä maassa eivät katujengit tule tämän hallituksen ohjelman toteuttamisen jälkeen juhlimaan, vaan se on semmoinen homma, että jos maahan tullaan, maan sääntöjä tullaan jatkossa myöskin arvostamaan. Ja mikäli se ei tule onnistumaan, sitten lähdetään ulos maasta. Näin yksinkertaista se on.

Humanitäärinen maahanmuutto ei ole mikään itseisarvo. Meidän ei tule pyrkiä siihen, että tähän maahan otetaan ihmisiä lisää ja lisää elämään tulonsiirroilla samaan aikaan, kun me ei pystytä huolehtimaan meidän omasta maastamme.

Ilmastopolitiikassa, myös siinä, sinisilmäisyyden aika on ohi. Nyt varmistetaan se, että tässä maassa ympäri Suomea, myös kaupunkiseutujen ulkopuolella, ihmiset pystyvät liikkumaan — kiitos siitä. Tämä tarkoittaa sitä, että demarihallituksen, jossa keskusta oli mukana allekirjoittamassa, jakeluvelvoitteen tulevat historialliset korotukset on peruttu. Vuoden 2024 alusta demarihallituksen päätöksillä jakeluvelvoitteen noston hintavaikutus olisi ollut 20 senttiä ja yli 40 senttiä jakeluvelvoitteen uralla, minkä te valitsitte. Se on peruttu — se on peruttu. Tässä hallitusohjelmassa lukee, että ilmastopäätöksillä polttoaineen hinta ei tule nousemaan. Eivät suomalaiset liikaa vaadi. Poliittisilla päätöksillä ei pumppuhinta tule nousemaan, poliittisilla päätöksillä, toisin kuin demareiden ja keskustan linjassa, jossa se olisi noussut jopa 40 senttiä. Tästä suomalaiset kiittävät.

Historiallinen infrapaketti: kolme miljardia euroa tieverkon ja junaverkon kehittämiseen, merkittäviä määriä. Suomalaiset ovat tyytyväisiä siihen, että nyt kerrankin homma muuttuu. Rahaa ei paljon ole, mutta niitä, mitä vielä jäljellä on, käytetään oikeisiin kohtiin, sellaisiin kohteisiin, joita Suomi ja suomalaiset ansaitsevat. [Ritva Elomaa: Oikein!] Tämä on oikea linja.

Ja sen lisäksi meillä on tämmöinen aivan periaatteellinen filosofinen ero siinä, miten me ajatellaan, että hyvinvointivaltion tulee toimia. Teidän näkemyksenne mukaan sen tulee perustua velkaan ja siihen, että mahdollisimman moni ihminen elää tulonsiirtojen varassa. Meidän näkemyksemme mukaan sen pitää perustua siihen, että suomalaiset tulevat työllä toimeen ja me pystytään auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat. Pieni- ja keskituloisten verotusta tullaan tämän hallituksen päätöksellä alentamaan, ja se on aivan oikea linja — aivan oikea linja. Suomalaiset ovat ansainneet sen, että palkasta yhä suurempi osa jää käteen. Tämä on hyvä alku, tästä on hyvä jatkaa korjaamaan Suomen ongelmia, joita teidän hallituksenne loi. — Kiitos. [Ritva Elomaa: Loistava puhe! — Timo Harakka pyytää vastauspuheenvuoroa]

Hyvä etten taputtanut. Toisaalta taputtamalla olisin mahdollisesti päässyt otsikoihin: Persu häiriköi eduskunnassa. En jäänyt kuuntelemaan Harakan vastauspuheenvuoroa, koska omakohtaisten kokemusten perusteella tiesin että sieltä ei olisi tullut mitään järkevää.

 

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kuuno

Tällä kaverilla on hyvä, etten sanoisi loistava tulevaisuus perussuomalaisissa, jos jatkaa samalla linjalla. Uusi-Suomi ja Iltalehti ilakoivat, suorastaan riekkuivat jonkun Kouvolan Sanomissa kirjoittaneen persun mielipidettä, jossa kirjoittaja oli kovin pettynyt perussuomalaisten hallitusohjelmaan suostumisesta. Sitä olivat kovasti jakaneet mm. entinen työministeri Jari Lindström ja ilmeisesti muutkin seteliselkärankaiset. Minusta kirjoitus oli kuin suoraan kommunistien vaaliohjelmasta, kannattaisi kirjoittajan liittyä Li Anderssonin joukkoihin. Mutta tämä Bergholmin puhe oli loistava. Toivotaan samanlaista jatkoa.

Aika Paha

Kyllä se on niin rasistista että ei saisi tulla asumaan ilmaiseksi suomeen. Aivan kauheeta että paperittomat turistit eivät saisi ilmaisia terveyspalveluja sekä asumista. Joku demari taitaa tosiaan tienata tällaisella pohjasakan pakkoasuttamisella ja ihmistuonnilla.
Onks suomi liian valkoinen että se pitää asuttaa paskalla jotta värinä olisi hieman paskaisempi ruskea?

Taakat jakoon

Mitähän mieltä on Euroopan ns arvoyhteisö jos Suomen hallitus tekee jotain omien kansalaisten hyvinvoinnin eteen. Ettei vaan pakotepakettia pukkaisi kuten muillekkin jotka katselee oman maansa etua