Eliitti ja rahvas näyttäisi olevan samaa mieltä siitä, että kansalaisilla on tapana äänestää väärin, ja se on ongelma demokratialle. Mutta. Sitten tulee ero kuin tasa-arvolla ja feminismillä, kun lähdetään määrittelemään, mitä väärin äänestäminen tarkoittaa.
Hesarin ”toimittajat” ovat Trumpin vaalivoiton jälkeen tasaisin väliajoin purkahtaneet selittämättömään hysteeriseen itkuun, kuten kaikki muutkin vasemmistolaiset ympäri maailman. Nämä kyyneleet kun saisi kerättyä talteen, niin saataisiin Syyrian kuivuusongelmat kerrallla ratkaistua.
Yksi näistä ”toimittajista” nyt sitten vuodatti blogillisen tätä Mikael Jungnerilta kopioitua meemiä, että demokratia ei toimi, koska ihmiset on tyhmiä.
Jungner myöhemmin pyörsi puheensa ja on tätä nykyä puhunut paljon suoran demokratian puolesta. Joko hän on kehittynyt ihmisenä parempaan suuntaan, tai sitten hän on taitava politiikko, joka osaa puhua kansalle ihmisläheisesti, vaikkei tarkoita yhtään mitään, mitä sanoo.
Hesarin ”toimittaja” kuitenkin näyttäisi olevan tämän vanhan Jungnerin kanssa samaa mieltä, sillä hän kirjoittaa muun muassa, ”demokratian heikoin lenkki on ihminen. Hän ei ole useinkaan niin valistunut, järkevä ja vastuullinen kuin demokratia vaatisi.”
Toimittaja erikseen nostaa esille Trumpin valinnan Yhdysvaltojen presidentiksi. Niin ikään esimerkkinä siitä, että kansalaiset eivät osaa äänestää itselleen sellaista johtajaa, jollaisen tarvitsevat. Tästä voi olla montaa mieltä. Trump on saanut luotua työpaikkoja, sekä saanut yrityksiä palaamaan takaisin Yhdysvaltioihin, joten työttömyys on vähentynyt. Tämän lisäksi Trumpin neuvottelut Pohjois-korean diktaattorin kanssa saattaa hyvinkin johtaa siihen, että heidän ydinaseohjelma lentää viimeinkin roskiin. Yhtenä hyvänä voittona voisi vielä mainita sen, että Trump poisti kouluista rotusyrjinnän. (Ennen siis oli kiintiöt tummaihoisille, valkoisille ja aasialaisille.) En yhtään ihmettele sitä, että Trumpin kannatus on pysynyt Yhdysvalloissa vakaana, ja hän nykyisten ennusteiden mukaan jatkaa vielä toisellekin kaudelle. Keskeisintä hänen kannatuksen pysymisessään ei välttämättä ole olleet itse päätökset, vaan se, että ne päätökset ovat olleet linjassa hänen vaalilupaustensa kanssa. Jos nyt vertaa vaikka Obamaan joka esiintyi vaalikampanjassa rauhan lähettelijäänä ja sitten valtaan päästyään pommitti puolta lähi-itää. Ihmiset alkavat olla kurkkua myöten täynnä politiikkojen valehteluun.
Suomessa poliisit kirjoittivat vuonna 2015 demokratian kriisistä, ja silloin he tarkoittivat sillä sitä, että usea äänestäjä oli laittanut luottamuksensa Perussuomalaisiin, mutta Perussuomalaiset eivät onnistuneet yhtä ainutta relevanttia vaalilupaustaan pitämään, vaan kansalaiset saivat lähinnä vain kokoomuslaista politiikkaa. Monissa vasemmistolaisissa piireissä tätä ihmeteltiin suuresti, että onko poliisit sikoja, kun heille demokratia on sitä, että ajetaan Perussuomalaisten politiikkaa. Ei ole. Vasemmistolaiset ymmärsivät väärin. Pointti oli se, että kun on tarpeeksi isoa väestön osa, jonka mielipiteet ei näy politiikassa vaikka kuinka aktiivisesti äänestäisivät, niin tämä on kriisi, sillä se johtaa kahden asian lisääntymiseen; nukkumiseen vaalipäivinä, koska luottoa ei ole, ja toiseksi ei-demokraattiseen vaikuttamiseen kuten radikaaliin kansalaisaktivismiin.
Tässä tuleekin se iso ero eliitin ja rahvaan näkökannoista demokratian kriisiin.
Eliitille ongelma on se, että kansalaiset äänestävät itselleen mieleisiä ehdokkaita, jotka toteuttavat politiikkaansa vaalilupausten mukaisesti. Tämä siis on ongelma, kun ehdokkaat eivät ole eliitin kanssa asioista samaa mieltä.
Rahvaalle ongelma on se, että politiikot kääntävät vaalien jälkeen takkeja asioista ja/tai toteuttavat paljon sellaisia asioita, joista ei ollut vaalikampanjan aikana mitään puhetta. Monestihan näitä takinkääntöjä ja muita selitellään ”kompromisseilla.” Turhan harvoin jaksaa kukaan kysyä, että ”mitä sitten sait vastineeksi?” Kun joku politiikko on vaihtanut mielipidettään 180 astetta. Harvoin vastaus nimittäin on mikään muu kuin, ”no tämän ministeripestin sain. 😀 Haista vittu!”
Lisäksi politiikasta voisi oikeastaan poistaa koko sanan ”kompromissi” , kun se menetti täysin merkityksensä sen jälkeen, kun Timo Soini, Petteri Orpo ja Juha Sipilä ensin lupasivat ettei koulutuksesta leikata, ja sitten neuvotteluissa päättivät leikata koulutuksesta, koska ”täytyyhän sitä vähän tehdä kompromisseja.” Kuulostaa tasan yhtä järkevältä, kuin se, että kolme vegaania päättää yhdessä kokata ruokaa, ja päätyvät tekemään tuplapihvipekonikananmunahampurilaisia, koska ”kompromissi.”
Kun vähän kelailee vuosia taaksepäin eri hallituksia, niin on vaikea kuvitella, että mitään niistä olisi saatu muodostettua, jos äänestäjillä olisi ollut tiedossa millaisia päätöksiä aikovat tehdä. Meillä etenkin Suomessa on todella iso ero sen väliltä, että mitä ajattelee asioista keskiverto politiikko ja mitä ajattelee keskiverto kansalainen. Otetaan vaikka tuo yritysrekisteri, jonka avulla suuryritykset voivat piilottaa omaisuutensa verottajalta tai vaikka Guggenheim. Meillä syntyy heti mielikuva politiikon mielipiteestä noihin asioihin ja samoin mielipide tavalliselta kansalaiselta. Ja kysy tätä itseltäsi: Kuinka usein olet nähnyt politiikoilta jonkin sellaisen päätöksen, että olet ollut riemuissasi?
Itse jos muistelen, niin viime kerta taisi olla se, kun kauppojen aukioloaikoja pidennettiin. Mutta aika harvassa nämä hetket on. Yleensä kun uutinen alkaa sanoin, ”eduskunnassa päätettiin…” niin olen samantien paniikissa, että taivas varjele mitä sieltä taas tulee.
Suomalainen demokratia on sitä, että lehtien palstoilla kohistaan kuinka on kansallinen häpeä, kuinka huonosti täällä kohdellaan vanhuksia. Sitten tulee vaalien alla Juha Sipilä televisio-haastatteluun ja hokee kaikkiin kysymyksiin, ”en kommentoi, en kommentoi, en kommentoi,” koska Sipilä tietää, että ehdokkaiten huonot puolet painavat enemmän kuin hyvät. Tästä syystä ei kannata kertoa juuri mitään. Esimerkiksi presidenttivaalien vaalikoneissa valtaosa sai Laura Huhtasaaren, mutta moni jätti äänestämättä, koska kreationismi. Eli yksi miinus riittää kaatamaan usean plussan. Kansalaiset äänestää ennemmin sian säkissä, Kuin rehellistä politiikkoa hyvineen ja huonoineen puolineen.
Juha ”en kommentoi” Sipilästä tuli sitten pääministeri, ja heti ensitöikseen hän vähensi lähihoitajia vanhainkodeista.
Koettakaa miettiä ketä tahansa tavallista ihmistä. Kuka hitto toimii noin? Valmiiksi huonoissa oloissa olevia vanhuksia kurittaa, vaikka lähihoitajien minipalkat on vaan pisara valtion budjetista. Vain politiikko voi olla noin julma.
Rahvaalle demokratian kriisi on siis sitä, että kukaan meistä ei olisi ikinä valmis riistämään vanhuksilta, mutta politiikot ovat. Meistä hyvin harva kannattaa pakkoruotsia, mutta politiikot kannattavat sitä. Ja on monia monituisia asioita, joissa kansalaisten räikeä enemmistö on täysin eri mieltä kuin politiikot. Se, ettei poliittiset päätökset juuri ikinä ole kansansa näköisiä, on oikeasti se demokratian kriisi. Näin siis meidän rahvaiden mielestä.
Ratkaisu rahvaan ongelmaan: Enemmän suoria kansanäänestyksiä, sekä kansalaisille mahdollisuus tehdä vetoomuksia yksittäisten kansanedustajien erottamisen puolesta vedoten kansanedustajan epärehellisyyteen. Jos äänestyksessä erottamista puolletaan, kansanedustaja potkitaan eduskunnasta pois, eikä mikään ”sori siitä” riitä.
Ratkaisu eliitin ongelmaan: Rajoitetaan kansalaisten äänioikeutta tai muutetaan koko järjestelmä sellaiseksi, että eliitti saa päättää vallanpitäjät. Eli tämmöinen Platonin malli.
Eliitin ratkaisussa siis kansalta viedään entisestään enemmän valtaa päättää asioistaan, ja rahvaan mallissa taas kansanvaltaa lisätään.
Itselläni herää tässä vaiheessa kysymys, että onko oikeastaan elitismi uhka demokratialle?
Ylipäänsä pitäisi alkaa heräämään siihen, että on oikeastaan aika pelottavaa, kuinka yleistä siitä on tullut, että lehtien palstoilla joko toimittajat tai haastateltavat hekumoi epädemokraattisen järjestelmän puolesta, että ”tyhmät ihmiset saataisiin ruotuun.”
