Demokratian heikkouksia on sen ennustettavuus. Neljän vuoden aikana ei ehditä tehdä tarpeellisia muutoksia yhteiskunnassa. Vaalit neljän vuoden välein eivät luo pitkäjänteistä vakautta maan politiikkaan. Tästä näemme hyvän esimerkin viimekertaisissa Amerikan presidentin vaaleissa, joissa tehtyjä päätöksiä myllätään ylösalaisin jo toista kertaa.
Maiden poliittisten johtajien vaihtuessa, kaikki on mahdollista vaihtua taas kerran demokraattisessa maassa. Meillä Suomessakin on tätä samaa havaittavissa hallitusten vaihtuessa. Työttömyysturvan aktiivisuusmalli on surkuhupaisa esimerkki tästä. Lex Lindström jää historiaan varoittavana esimerkkinä tästä kokeilusta.
Demokratian toinen suuri heikkous on se, että kyseessä on aina harvain demokratia eikä kansandemokratia, vaikka meille niin uskotellaan. Olemme vietävissä kuin entisajan talollisen laskiämpäri talon taakse tunkiolle. Poliittiset puolueet päättävät, ketkä pääsevät ehdokkaiksi, ja valtiollisissa vaaleissa puoluekoneistot tukevat taloudellisesti ja organisaation avulla niitä, joita ne ovat päättäneet nostaa edustajikseen.
Edustuksellisen demokratian tavoite on lähinnä edustaa vain itseään. Virkamieskunta tekee todelliset päätökset ja demokraattisesti valitut edustajat kantavat niistä lähinnä vain poliittisen vastuun.
Demokraattiset maanosat ovat luisunut huolettomaan hölmöyteen uskoessaan demokratian onnelaan. Äänestäjää ajattelen: ”Tyhmänä on helppo olla väärässäkin, mutta todella raskasta on olla oikeassa näissä demokraattisissa, kasvua tavoittelevissa yhteiskuntajärjestelmissä.”
Harri Lindell
Entinen kasvun tavoittelija ja helsinkiläinen poliitikko.
Nykyisin stressitön maalla viihtyvä porkkanoiden kasvattaja.