Blogit

Juncker kilahti, Halla-aho paikalla, Yle ei uutisoi

Tänään Euroopan parlamentissa nähtiin outo, Euroopan unionin uskottavuutta nakertava näytös.

Tapahtunut tiivistettynä: Europarlamentissa oli puhumassa EU:n puheenjohtajamaana vuoden ensimmäisen puoliskon toimineen Maltan pääministeri Joseph Muscat. Paikalla oli myös EU:n komission jäseniä mukaan lukien komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Sen sijaan europarlamentikoista paikalla oli vain Politico-verkkolehden arvion mukaan n. 30, kun meppejä on kaikkiaan 750. Siis alle 5 % oli paikalla.

Juncker hermostui meppien vähäiseen määrään, kutsui europarlamenttia naurettavaksi ja ajautui sanaharkkaan europarlamentin puhemiehen Antonio Tajanin kanssa. Tässä Iltalehden uutinen aiheesta ja Politico-verkkolehden laajempi juttu englanniksi.

Kerrankin Juncker puhui asiaa. On naurettavaa, että kovapalkkaiset europarlamentikot ovat töissään näin vähissä määrin. EU kunnioittaa liian vähän jäsenmaitaan ja kun EU:lla on käytössään jäsenmaiden kiertävä puheenjohtajuus, jonka avulla jäsenmailla on mahdollisuus vuorollaan hallita keskustelua ja nostaa itselleen tärkeitä esille, niin meppien pitäisi olla paikalla, kun jäsenmaa esitelmöi puheenjohtajakaudestaan.

Onkin todella naurettavaa, että Juncker, joka on vaaleilla valitsematon byrokraatti, joutuu saarnaamaan demokraattisesti valituille europarlamentikoille, joiden pitäisi valvoa Junckerin johtamaa komissiota, siitä että heidän pitäisi olla paikalla europarlamentissa kuuntelemassa jäsenmaiden toiveita.

Brexitin ja kansallismielisten populistien takia EU-instituutiot ovat viime aikoina korostaneet yhtenäisyyttään, mutta nyt kulissit romahtivat.

Yksi näistä noin kolmestakymmenestä paikalla olleesta mepistä oli perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, jonka Facebook-päivitys sai minut kirjoittamaan tämän blogikirjoituksen.

"Tiedossa ei ole, kuinka moni suomalaismepeistä oli paikalla, koska EU-parlamentti listaa läsnäolot vain äänestyksissä,…

Publié par Jussi Halla-aho sur mardi 4 juillet 2017

Ennen Jyväskylän puoluekokousta huolehdittiin paljon, miten Halla-aho voi samaan hoitaa europarlamentikon tehtäviä Euroopassa ja johtaa puoluetta Suomessa. No ainakin tänään Halla-aho onnistui europarlamentikon tehtävässään paremmin kuin 95 % mepeistä olemalla työpaikallaan.

Halla-ahon mukaan hän oli ainoa suomalaismeppi. Tämä on huolestuttavaa. Paljon on korostettu, että miten Suomen kaltaisen pienen maan pitää olla EU:ssa, jotta olisimme päättävissä pöydissä. Se tuskin onnistuu, jos omat edustajamme loistavat poissaolollaan, kun toinen pieni jäsenmaa puhuu omasta politiikastaan.

Vaikka Malta on minivaltio Suomeenkin verrattuna, niin Brysselistä katsoen molemmat maat ovat pikkumaita jossain kaukana Euroopan rajalla. Suomi on valitettavasti toistaiseksi EU:ssa ja unionissa päätetään paljon asioista, jotka koskevat suomalaisia. Siksi on hyvin tärkeää, että euroedustajamme ovat paikalla europarlamentissa, varsinkin silloin, kun toinen pieni jäsenmaa on äänessä. Täten luomme vastapainoa suuria jäsenmaita, kuten Merkelin Saksaa vastaan, ja voimme saada mahdollisuuden suojella Suomea niiden mielivaltaiselta politiikalta.

Kuten Halla-aho Facebook-päivityksessään mainitsi, Yle ei ole toistaiseksi uutisoinut asiasta. Omituista, sillä luulisi olevan uutisen arvoista, kun EU:n korkein virkamies haukkuu vaaleilla valittua europarlamenttia naurettavaksi, vaikka Junckerilla oli sanoilleen pätevät perusteet.

Väistämättä nousee kysymys, että Yle ei uutisoi, sillä asiassa on kaksi virallisen totuuden vastaista seikkaa. Ensinnäkin paljon ylistetty EU ei arvostakaan Suomen kaltaisia pieniä jäsenmaita, kuten poissaolo Maltan pääministerin esiintymistilaisuudessa europarlamentissa todisti. Toiseksi Jussi Halla-aho oli tänään ainoa europarlamentikko, joka oli edustamassa suomalaisia europarlamentissa, kun muilla suomalaisilla mepeillä oli jotain muuta tekemistä.

Verorahoin toimivan Ylen pitäisi olla uutisoinnissaan reilumpi ja kertoa asioista, vaikkei se tukisi toimittajien omaa arvomaailmaa.

 

Tietoa julkaisijasta

Roger Kulmala

Olen 24-vuotias helsinkiläinen. Opiskelen taloustiedettä Helsingin yliopistossa. Olen kovan linjan kansallismielinen, joka kannattaa Suomen EU-eroa ja monikultturisuuspolitiikan täydellistä lakkauttamista.