Blogit

Me too -kampanja ja Tynkkysen poliisitutkinta

Maailmalla ja Suomessa on viime päivinä levinnyt somessa Me too -kampanja, jossa naiset kertovat kokemuksistaan seksuaalisesta ahdistelusta. Seksuaalinen ahdistelu on aina väärin ja on hyvä jos kampanja onnistuu sitä vähentämään. Me too -kampanja sai kimmokkeen amerikkalaista elokuvamoguli Harvey Weinsteinia vastaan esitetyistä ahdistelusyytöksistä. Erityisesti tiedostavat vihervasemmistolaiset piirit ovat innostuneet kampanjasta.

Myös perussuomalaisten oululaisvaltuutettu ja mediapersoona Sebastian Tynkkynen toi omassa kuntavaalikampanjassaan esiin naisten kokemuksia ahdistelusta. Koska ahdistelukokemuksista on vaikea puhua, Tynkkynen antoi naisille mahdollisuuden lähettää hänelle kertomuksiaan niin, että ne päätyisivät julkisuuteen nimettömästi.

Miten Tynkkysen kampanjaan sitten suhtauduttiin? Tarkoitus lienee sekä Me too -kampanjassa ja Tynkkysellä vähentää naisten ja myös miesten kokemaa ahdistelua. Joten varmaan se otettiin punavihreiden keskuudessa ilolla vastaan.

Ei tietenkään, sillä Tynkkysen kampanjan aiheena oli maahanmuuttajien tekemä ahdistelu. Viime vuosina vastuuttoman ja löysän maahanmuuttopoltiiikan takia Suomeen on tullut paljon huonosti sopeutuvaa nuorta miespuolista maista Euroopan ulkopuolelta ja tämä on lisännyt ahdistelua, huutelua ja raiskauksia, minkä monet suomalaiset naiset ovat kokeneet heikentävän turvallisuuden tunnetta yleisillä paikoilla.

Maahanmuuttopolitiikassa vahvasti profiloituva Tynkkynen halusi vaalikampanjassaan antaa näin kokeville naisille tuoda omat kokemuksensa julkisuuteen, sillä maahanmuuton kielteisistä vaikutuksista puhujia pyritään hiljentämään ja leimaamaan pahoiksi rasisteiksi. Eliitin ja punavihreiden ajaman virallisen totuuden mukaan Suomeen on saapunut vain hätää kärsiviä pakolaisia, kun todellisuudessa joukossa on hyvin merkittävästi valhetelevia elintasosiirtolaisia, jotka pyrkivät kaikin keinoin käyttämään hyväkseen suomalaista hyvinvointijärjestelmää. Eiväthän nämä sotalapset voi olla ahdistelijoita.

Kun Tynkkynen ryhtyi taistelemaan virallista totuutta ja monikulttuurisuus-ideologiaa vastaan, niin häntä vastaan iskettiin ennenkuulumattomalla tavalla. Yhdenvertaisuusvaltuutettu, joka stasimaiseen tapaan on virkamiehenä kytännyt vapaissa vaaleissa, siis kevään kuntavaaleissa, olleiden ehdokkaiden kampanjointia ja katsonut sopivaksi tehdä tutkintapyynnön Tynkkysen kuntavaalikampanjasta.

Minkälaisen viestin tämä antaakaan? Jos on nainen ja kokee seksuaalista ahdistelua maahanmuuttajataustaisen henkilön taholta, ei voi avautua anonyymisti, sillä kertomuksesi välittäjä joutuu tutkintaan. Toisaalta uskaltaako tällaisesta kokemuksesta kertoa omallakaan nimellä, jos riskinä on, että julkisuudessa leimataan rasistiksi?

Tässä asetelmassa yhdenvertaisuusvaltuutettu on maahanmuuttajataustaisten ahdistelijoiden yhteistyöhenkilö, joka pyrkii hiljentämään ahdistelijoiden uhrit. Jos tiedostavat punavihreät oikeasti vastustavat kaikkea seksuaalista ahdistelua, heidän olisi syytä kritisoida yhdenvertaisuusvaltuutetun tolkutonta toimintaa. Mutta voi olla niin, että nykyfeminismin kieroutuneessa uhrihierarkiassa suomalaiset naiset ovat maahanmuuttajien yläpuolella niin, että he joutuvat etuoikeuksiensa tähden sietäämään maahanmuttajien ahdistelua ja vaikenemaan siitä. Tämä saisi näyttämään Me too -kampanjan tekopyhältä ja valkoisiin miehiin kohdistuvalta ajojahdilta.

Linkkejä Tynkkysen tapaukseen:

Kun Orwellin tarinat eivät ole enää satua

Sebastian Tynkkynen: kansalaisten turvallisuushuolien kuunteleminen on virkamiehen mielestä rikollista

 

 

 

Tietoa julkaisijasta

Roger Kulmala

Olen 24-vuotias helsinkiläinen. Opiskelen taloustiedettä Helsingin yliopistossa. Olen kovan linjan kansallismielinen, joka kannattaa Suomen EU-eroa ja monikultturisuuspolitiikan täydellistä lakkauttamista.