Täällä Suomessa me olemme juhlineet satavuotista itsenäisyyttämme nyt koko vuoden. Tätä teemaa on yhdistetty monenlaiseen tavaraan ja tapahtumaan ja sillä on myyty kaikenlaista roinaakin.
Mutta kuinka paljon olemme miettineet, mitä itsenäisyys ihan oikeasti merkitsee? Mitä iloa on siitä, että meillä on oma kansallisvaltio? Tämä kysymys kuullaan ehkä taas linnanjuhlien yhteydessä, mutta nationalismia tai kansallisvaltiota tuskin mainitaan, vaikka ne liittyvät itsenäisyyteen hyvin kiinteästi. Niistähän on tullut suorastaan kirosanoja ”edistyksellisissä” piireissä. ”Suomi 100” on brändi, joka on irrotettu alkuperäisestä merkityksestään.
Itsenäisyyttä tai itsenäisyyspäivää ei kuitenkaan olisi ilman kansallismielisyyttä ja tervehenkistä separatismia. Ei pidä unohtaa, että itsenäinen valtio on se mikä takaa kansalle itsehallinnon: mahdollisuuden säätää omat lakinsa ja sitä kautta säilyttää omat tapansa sekä pitää verotulonsa itsellään. On tietysti kyseenalaista, kuinka hyvin nämä kriteerit enää Suomenakaan kohdalla toteutuvat, mutta ainakin me saamme järjestää kansanäänestyksiä milloin tahdomme, eikä meidän tarvitse kysyä siihen lupaa ruotsalaisilta tai venäläisiltä.
Kaikilla maailman kansoilla ei ole yhtä hyvää asemaa kuin meillä, kaikilla ei ole omaa valtiota tai omia lakeja. Tästä esimerkkinä ovat katalaanit, jotka viime aikoina ovat olleet esillä medioissa havittelemansa itsenäisyyden vuoksi. He eivät tietenkään ole ainut valtioton kansa, mutta toisin kuin monia alkuperäiskansoja, heitä on kuitenkin yli 7 miljoonaa ja varallisuuttakin oman valtion ylläpitoon olisi. Siten heidän tavoitteensa (omasta valtiosta) on realistinen, minkä lisäksi heidän toimintatapansa ovat olleet tähän asti aivan rauhanomaisia.
Espanjan hallitus ei tällaista hyväksy. Se vastustaa Katalonian itsenäisyysäänestystä, kai pelkää menettävänsä verotuloja Katalonian mukana. Siinä mielessä sen toiminta on jollakin tavalla loogista, mutta demokratian puolustamiseksi sitä ei voi kutsua muuten kuin hyvin neuvostohenkisessä mielessä.
Mutta entäpä Euroopan unioni? Se on pitänyt matalaa profiilia, mutta tukee kuitenkin Espanjan keskushallintoa. Unioni kuitenkin yleensä esiintyy ”eurooppalaisten arvojen” puolustajana. Niitä ovat vapaus, demokratia ja ihmisoikeudet. Ainakin näistä EU-myönteiset tahot aina jaksavat paasata. Mutta eikö rauhanomainen kansanäänestys olisi paras esimerkki eurooppalaisten arvojen toteutumisesta? Mikä muu sitä voisi olla? Marssiminen EU:n tai Espanjan hallituksen puolesta, kuka ties? On käynyt selväksi, ettei EU tue katalaanien vapautta valita. Eipä se ole viime aikoina kansanäänestyksiä kannattanut muutenkaan, sillä kansojen pelätään olevan väärässä. Näiden päivien uutiskuvat Kataloniasta tuovat mieleen jonkin kehitysmaan. En ,olisi uskonut, että Euroopassa estetään ihmisiä äänestämästä, takavarikoidaan vaaliuurnia tai vangitaan aktivisteja vaalien järjestämisen takia. Tämä meininki tuntuu kuitenkin sopivan Euroopan johtajille.
Itsenäisyyden kannattajia ja vastustajia on Kataloniassa suurin piirtein yhtä paljon. Kuinka moni nyt päätyy äänestämään, on toinen kysymys. Miten tahansa kävisi, seurauksista ei kukaan taida olla täysin perillä. Minä olen silti eräästä asiasta varma: Espanjan hallituksen toimet eivät ainakaan lisää katalaanien myönteisyyttä keskusvaltaa kohtaan. Myöskin EU on jälleen osoittanut olevansa jotain muuta kuin demokratian puolustaja. Asia ei jää tähän. Katalonian itsenäisyyden kannattajat jatkavat toimintaansa, onhan Kataloniassa taisteltu ennenkin. Ja saattaa olla, että sielläkin eräänä päivänä juhlitaan satavuotiasta, itsenäistä, valtiota.
Kirjoittaja: jeja
