Kristofer Kolumbusta kunnioitettiin laajalti hänen kuolemansa jälkeisinä vuosisatoina, mutta käsitys on hiipunut viime vuosikymmeninä, kun tutkijat ovat kiinnittäneet enemmän huomiota hänen aiheuttamaansa vahinkoon. Erityisesti esille ovat nousseet karibialaisen Taíno-väestön orjuuttaminen sekä kansan lähes täydellinen katoaminen, mikä johtui julmuuksista ja eurooppalaisten tuomista sairauksista. Jo Kolumbuksen toimiessa siirtomaakuvernöörinä aikalaiset syyttivät häntä julmuuksista, minkä vuoksi hänet erotettiin pian virasta. Hilkka Axelsenin kirja-analyysi tuo esille toisenlaisen näkökulman löytöretkeilijän saavutuksiin.
Kristofer Kolumbuksen viisisataavuotisjuhlan yhteydessä v. 1992 alkoi jo näkyä selvästi, kuinka Amerikan löytäjän sankarimaine hiipui ja läntisen sivilisaation arvostelu kiihtyi. Kolme vuosikymmentä myöhemmin tilanne on vain pahentunut niinpä Robert Royal uudisti juhlavuodeksi Kolumbuksesta kirjoittamansa teoksen nimellä Columbus and the Crisis of the West. Mitä on tapahtunut kun perinteistä eurosentristä kulttuuria oli alettu vastustaa niin rajusti, että 12. lokakuuta Kolumbukselle omistettu päivä korvattiin Berkeleyn yliopistolla Alkuperäisen väestön päivällä. Kritiikki menneisyyden eurooppalaista kolonisaatiota ja ymmärrys intiaanien kärsimystä kohtaan vääristyi kulttuurisodaksi. Katsottiin, että luonnon kanssa harmoniassa eläneet intiaaniheimot olivat joutuneet kohtaamaan läntisen rasismiin, orjuuteen, imperialismiin, luonnon tuhoon liitetyn sivilisaation.
Kuva Kolumbuksesta ahneena vain kultaa tavoittelevana merenkävijänä ei antanut historiallisesti pätevää monipuolista tietoa uhkarohkeasta, uskonnollisesta ja taitavasta purjehtijasta. Ei Espanjan kuningaspari Isabella ja Ferninand olisi kustantanut Kolumbuksen matkaa odottamatta siltä myös taloudellista voittoa. Yhdysvaltain koululaisille ja yliopisto-opiskelijoille annetaan tänä päivänä vääristeltyä tietoa Amerikan löytämisestä ja kansakunnan rakentamisesta, kunniaa halutaan jakaa eri ryhmille diversiteetin nimissä, ja korostetaan kahden niin erillään olevan kulttuurin yhteentörmäystä ja siitä seurannutta riistoa, ja sivuutetaan tosiasia, että Eurooppa oli tärkein, vapauden perintö tuli Euroopasta.
Ympäristöaate tempasi länsimaisen nuorison pauloihinsa vuosikymmeniä sitten. 1980-luvulla eturivin vihreä feministi alkuperäiskansan edustaja Winona LaDuke toi ekologisen agendan yliopistoihin, monikulttuurisin ja etnisin teemoin ohitettiin todellisuus. Kolumbuksen matka alettiin nähdä ympäristön ja luonnon tuhon edistäjänä. Jopa kansanmurha-syytös laskettiin valkoisen miehen päälle, vaikka mitään suunniteltua ja harkittua intiaanien tuhoamista ei missään vaiheessa tapahtunut, eristyksissä oleminen ja immuniteetin puuttuminen johti kuolleisuuden nousuun. Intiaanien elämään vaikuttaneet positiiviset kehityskulut jätettiin huomiotta. Lähetystyön vaikutuksesta intiaanit luopuivat vähitellen julmista tavoistaan, kannibalismista, orjuuttamisesta ja vankien kiduttamisesta. Moni lähetyssaarnaaja pääsi hengestään, ranskalainen jesuiitta Paul Le Jeune kirjoitti, kuinka äärimmäisen julmaa oli vangiksi otettujen kristittyjen ja toisheimoisten kidutus verrattuna keskiajan eurooppalaisiin vastaaviin toimiin.
Pohjois-Amerikan alueella on edelleen yli 30 intiaaniheimoa. Vuoden 2020 kuohunnassa alkoivat vähemmistöryhmät vaatia, että neljän Yhdysvaltain entisen presidentin veistettyjen kasvokuvien Mount Rushmore -alue tulee luovuttaa takaisin alkuperäisväestölle, mutta täsmälleen sen, minkä USA:n armeija oli tehnyt vallatessaan alueen, oli aiemmin tehnyt Lakota Sioux -heimo pyyhkäisessään alueelta sen aiemman omistajan Cheyennet, jotka taas olivat ottaneet sen Kiowa-heimolta.
Vaikutusvaltaisimpia Kolumbuksen muiston tahraajia on ollut New Yorkin vihreän puolueen perustaja ja ympäristötietoinen aktivisti Kirkpatrick Sale elämäkertateoksella Christopher Columbus and the Conquest of Paradise. Sale ei ole historioitsija, hänen ideologinen teoksensa teki suuren vaikutuksen opettajiin, journalisteihin ja suureen yleisöön. Sale yhdisti Kolumbukseen eurooppalaisen kulttuurin kaiken pahan ja uudisti vanhaa myyttiä uljaasta villistä. Kolumbus oli mies, joka toi mukanaan kulttuurin, jonka keskiössä oli sen oma ylemmyys. Sale näkee Euroopan muiden sivilisaatioiden vaurautta ja yltäkylläisyyttä ryöstävänä, muut sivilisaatiot paikallaan pysyvinä.
Valloitettu paratiisi, johon Kolumbus rantautui , ja jota monikultturistit ovat pitäneet jopa äiti maata palvovana, luonnollisena feminisminä, on tutkimuksissa osoittautunut intiaaniheimojen patriarkaateiksi. Kolumbus tuli hyvin toimeen tainojen kanssa, mutta tainojen vihollisheimo karibit olivat ihmissyöjiä, he sieppasivat naisia arawak-heimosta jalkavaimoiksi, naiset erotettiin miehistä niin jyrkästi, että kaksi sukupuolta puhui eri kieltä, vain miehet käyttivät karibien kieltä. Pohjoisamerikkalaisten heimojenkin keskuudessa naisilla oli tarkoin määritellyt sukupuoliroolit. Postmodernit tutkimukset ovat kyllä esittäneet, ettei intiaaneilla ollut sukupuolten kaksijakoisuutta, ovat tunnistaneet jopa kuusi sosiaalista sukupuolta. On myös täysin väärin esitetty joidenkin heimojen matrilineaarinen sosiaalinen järjestelmä matriarkaattina. Siellä missä moniavioisuus ja erot olivat vallalla, oli tärkeää pitää selvillä syntyperä.
Opetussuunnitelmia hallinnoivat tänään marginaaliryhmät. Eurooppalaisen perinnön vaalimisen ovat syrjäyttäneet afroamerikkalaisten, alkuperäisväestön, seksuaalisten vähemmistöjen, feministien ja ympäristötietoisten teemat, joissa ”valkoista ylivaltaa” voivat moraalisesti puhtaat oikeaoppiset solvata mielin määrin. Siteeratuimpia teoksia on ollut Robin d’Angelon White Fragility (valkoinen haavoittuvaisuus), missä pyritään herättelemään valkoisia tiedostamattomastaan rasismista. Valkoisuudesta ja valkoisesta etuoikeudesta on tullut käänteisestä rasismistaan huolimatta hyväksytty moraalinen käsite.
Akateemiset piirit, journalistit, nykytutkijat, papit ja aktivistit, ja myös tavallinen kansa ei enää kyseenalaista vieraiden kulttuurien alistaviakaan piirteitä, vaan ”kunnioittaa”, mielistelee ja holhoaa ”vierautta”, ja vaikka toiseus on todellisuutta, ei ole sopivaa lausua eroa meidän ja muiden välillä. Kolme armotonta i-kirjainta, identiteettipolitiikka, intersektionaalisuus ja ilmastoaktivismi huutaa iskulauseita, ja kesällä 2020 kaadettiin jo vihattuja historian valkoisia miehiä kuvaavia patsaita Amerikassa ja Britanniassa, joukossa tietenkin myös Kolumbus. Asialla oli huonosti historiaa tunteva sukupolvi, lähinnä nuoret naiset.
Historiaa myös kirjoitetaan ideologisen tarkoitushakuisesti uudestaan. Ollaan ikäänkuin avaamassa eurosentrisen historian vaihtoehtoista näkökulmaa, kun yksipuolisesti lähteitä käyttäen tuomitaan koko länsimainen sivilisaatio. Toimitaan kuin Thomas More, joka loi Utopian, mistä käsin voi arvostella omaa kulttuuria ikäänkuin ei jokaisessa kulttuurissa olisi sekä hyviä että huonoja piirteitä. Eurooppalaisia syytetään siitä, että ovat kirjoittaneet alkuperäiskansojen historiaa. Suunnaton määrä alkuperäiskulttuuria olisi menetetty, elleivät eurooppalaiset olisi olleet siitä kiinnostuneita ja säilyttäneet sitä. Vain mayjoilla oli todellinen kirjoitusjärjestelmä, mitä on pystytty jonkin verran jo tulkitsemaan.
Intiaanien suhdetta luontoon on romantisoitu, ei haluta tunnustaa, että heillä olisi siihen hyötysuhde. Irokeesien oli muutettava pari kertaa sukupolvessa, koska metsästivät alueensa hirvet ja majavat loppuun ja katkoivat puut, resurssien tuhlaus metsäseuduilla oli yleistä. Käsitykset intiaaneista ammennetaan nykyään viihteestä, fiktiosta, jonka totuusarvo on yleensä vähäinen. Jalon villin myytti on jo pitkään hallinnut stereotypiana populaarikulttuuria, aiemmin sitä hallitsi päinvastainen stereotypia, valkoinen siirtolainen raivasi itselleen loppumatonta erämaata taistellen ankaraa luontoa ja karkeita villejä vastaan.
Yleisten ihmisoikeuksien käsitteen alkuperää ei enää tunnisteta. Eurooppalaisten läsnäolo muutti intiaanien elämää alueittain, eurooppalaisilta puuttui yhteisöllinen sitovuus, joten politiikka alkuasukkaita kohtaan vaihteli. Arvostelu on nykyään niin arvotonta, että väitetään valkoisten miesten organisoidun salaliiton puolustaneen vain omia intressejään. Historialliset dokumentit eivät myöskään tue yleistä väitettä, että uskonnollinen imperialismi tapahtui yhdenmukaisesti sotilaallisen imperialismin kanssa. Sellaiset historiaan jäävät nimet kuin dominikaanit Bartolomé de las Casas ja Francisco de Vitoria, yksi kansainvälisen lain perustajista, toimivat lainmukaisten intiaanien yleisten ihmisoikeuksien ja inhimillisen kohtelun puolesta. Vitoria nousi jopa paavia vastaan yrittäen estää kruunua ottamasta alkuasukkaiden maita haltuunsa. Amerikka oli löydetty 1492 ja jo puoli vuosisataa myöhemmin Espanjan laki kielsi orjuuden. Karibialle tuotu sokeriruoko vaati olosuhteita kestävää työvoimaa, ja afrikkalaisten orjien vapauttaminen uuden taistelun.
Royal ymmärtää, että länsimaista kulttuuria vastaan nouseminen kumpuaa omasta sivilisaatiostamme. Kapina omaa kulttuuria vastaan on lännen omaa perintöä, mutta länsimaalaisia vapauksia kumoamaan lähteneet eivät käsitä, kuinka paljon he menettävät, jos onnistuvat. Sivilisaatiomme ei ole salaliitto ”valkoisesta ylemmyydestä” ja on kestämätöntä, mikäli monikultturismin valheellisuus saa jatkuvasti lisää jalansijaa. Eurooppalaisen pluralismin – yhden omanlaisensa yhtenäisyyden sisällä olevasta runsaudesta on taisteltu yhteiset ja yhtäläiset oikeudet ja niiden kirjoittaminen lakiin, siksi monikultturistien yritykset tuhota kristinuskoon, juutalaisuuteen, kreikkalaisiin filosofeihin ja Rooman saavutuksiin perustunut eurooppalainen ajattelu – demokratia, sananvapaus, ihmisoikeudet – on tuomittu epäonnistumaan. On palattava oppimaan omaa kulttuuriperintöämme, materiaalisesta menestyksestämme huolimatta, länsi on heikentymässä, kulttuurin tasapaino järkkyy, henkisyyden ja sitä kautta syntyvän ihmisen arvokkuuden merkitys kulttuurissa kaventuu.
Perulainen kirjailija Mario Vargas Llosa osaa arvostaa länsimaista kulttuuriperintöä, Hän kirjoittaa, että eurooppalaiset kristityt taistelivat omien maittensa politiikkaa vastaan moraalin nimissä, mikä oli heille korkeampi kuin kansakunnan tai valtion periaate. Itsemääräämisoikeus ei olisi ollut mahdollista inkojen eikä minkään muunkaan latinalaisamerikkalaisen kulttuurin piirissä. Vain lännessä yksilö saattoi moraalisesti kyseenalaistaa sosiaalista järjestelmää, jonka jäsen hän oli, valtion käsky voitiin erottaa moraalista. Länsi oli ensimmäinen kulttuuri rikkomaan massat yksilöllisiksi olennoiksi, joilla oli oikeus ajatella ja toimia itsenäisesti. Saimme vapauden maailman voimakkaimman sivilisaation ansiosta. Länsi ei juuri osoita kiitollisuutta ensimmäisille lähetyssaarnaajille, jotka tarmokkaasti kävivät ongelmien kimppuun, monia näistä ongelmista ei ole uudessa maailmassa vieläkään ratkaistu.
Royal, Robert, Columbus and the Crisis of the West. Manchester, NH: Sophia Institute Press, 2020. Laaj. p. 1992 julk. ”1492 and All That: political manipulations of history”.
Kirjoittaja Hilkka Axelsen on toiminut Oulun yliopiston informaatikkona. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.
