Kirkko ja kristinusko ovat monella tavoin yhteiskuntamme kulmakiviä, niin on ollut vuosisatoja ja niin tulisi olla jatkossakin. Kirkko liitetään vahvasti myös suomalaiseen kulttuuriimme sekä vuoden kulkuun ja loma-aikoihin juhlapyhineen. Kristillinen moraalikasvatus tulee meille jo äidinmaidossa.
Kirkko ja kristinusko ovat olleet elämäni tukipilareita, kriiseissä ne ovat auttaneet minua ja päivinä, jolloin en välttämättä ole tiennyt mihin suunnata, on kirkko näyttänyt minulle tietä. Ajatukset kuulostaa varmasti monesta nuoresta vanhanaikaisilta ja epämuodikkailta, niin sen ei pitäisi olla.
Eräs päivä havahduin kuitenkin siihen, että harkitsin ihan vakavasti kirkosta eroamista. Säikähdin ajatusta, koska kuten aiemmin kerroin, kirkko on ollut minulle aina tärkeä. Olen kuitenkin seurannut huolestuneena kirkon kehitystä viime vuosina.
Kirkko siirtyy kuukausi kuukaudelta liberaalimpaan suuntaan ja liberaalit ottavat valtaa kirkon päättävissä elimissä. Kirkko keskittyy asioihin, jotka eivät istu konservatiiviseen näkemykseeni oikeastaan millään tavalla. Kirkko keskittyy hoitamaan laittomasti maassaolevia (laiton=rikollinen) sen sijaan, että lisäisi resursseja köyhien avunantoon, esimerkiksi ruokajakeluun. Sen sijaan, että kirkko keskittyisi raamatun sisällön opetukseen, käyttää kirkko raamattua poliittisiin tarkoituksiin ja papit ohjeistavat seurakuntia käyttämään aikansa Pride-marsseilla.
Tämä ei voi jatkua näin. Konservatiivinen suomalainen kansa hiljaisesti hyväksyy tämän jääden pian jalkoihin, eikä kulttuurimme kulmakivi enää siinä vaiheessa ole ennallaan. Me emme voi hyväksyä tätä traagista muutosta. Meidän tulee ottaa valta takaisin kirkossamme, jotta emme menetä vuosisatoja maassamme ollutta lohtua ja apua.
Kirkon johto ei edusta kirkon perinteistä oppia enää, valitettavasti. En kuitenkaan ole valmis luovuttamaan asian suhteen, en vielä. En kuitenkaan aio enää hiljaisesti hyväksyä tätä muutosta, joka pahimmillaan johtaa koko yhteiskunnan arvomaailman rappeumaan. Kirkon ja uskon puolesta täytyy taistella ja toivon, että me konservatiivit puolustamme sitä, mikä meille on tärkeää.
Eli siis kotia, uskontoa ja isänmaata.
