Helsingin Sanomat on viime päivinä niin sanotusti tykitellyt tuttua agendaansa julkaistessaan juttuja siitä, kuinka ”suomalaisiksi ei hyväksytä ketä tahansa” ja kuinka suomalaisuus pitäisi määritellä uudelleen. Sittemmin nämä uutiset herättivät suomalaisuuteen liittyvää väittelyä somessa ja varsinkin Twitterissä. Eikä tässä ole mitään uutta. Suomalaisuutta on pyritty uudelleenmäärittelemään ja kyseenalaistamaan aiemminkin, muun muassa itsenäisyyspäivän kunniaksi. Joka kerta nämä puheet ja artikkelit ovat myös synnyttäneet voimakkaan vastareaktion.
Kuka on suomalainen? Mitä pitää tehdä ollakseen suomalainen? Voiko suomalaiseksi muuttua? On olemassa kaksi leiriä, jotka kiistelevät keskenään suomalaisuudesta. Ongelmana on se, että he ymmärtävät suomalaisuudella kaksi eri asiaa. Niin kutsutut liberaalit näkevät suomalaisuuden ikään kuin kerhona, johon pääsee elämällä Suomessa ihmisiksi. Konservatiiviset kansallismieliset, joihin itse lukeudun, taas ymmärtävät suomalaiset etnisenä ryhmänä, jolla on omat synnynnäiset erityispiirteensä ja johon liitytään vain siihen syntymällä.
Ehkä tarvittaisiin kaksi erillistä sanaa. Vaikkapa ”suomalainen” meille etnisille suomalaisille ja ”Suomen kansalainen” niille muille Suomen asukkaille. Mutta nämä sanathan ovat jo käytössä. Siitä huolimatta niitä halutaan tieten tahtoen sotkea, nimenomaan ei-kansallismielisten toimesta.
Tällainen kyseenalaistaminen ja suomalaisuuden alas ajaminen taitaakin olla tiettyjen tahojen itse tarkoitus. Miksi näin on, sitä olen joskus ihmetellyt. Miten voi olla, että samat ihmiset jotka hyväksyvät esimerkiksi saamelaisuuden rajaamisen syntyperäisiin saamelaisiin, pitävät suomalaisten etnonationalismia niin hirvittävänä asiana? Ja vaikka suomalaisuus ja sen olemassaolo esitetään kyseenlaisena, liberaalikin tunnistaa etnisen suomalaisen silloin kun tarvitsee esimerkin jostakin kielteisestä ilmiöstä, kuten alkoholismista.
Tämä suomalaisuuden kyseenalaistaminen ja halventaminen ovat kuitenkin osa sitä laajempaa ilmiötä, johon kuuluu kaiken perinteisen länsimaisen, kuten klassisten kauneuskäsityksen, kristinuskon ja jopa luonnollisten ihanteiden alasajo. Usein samat ihmiset, jotka hyökkäävät länsimaiden kantaväestöjä ja heidän kulttuurejaan vastaan, ovat samoja, jotka pyrkivät häivyttämään muun muassa sukupuolirooleja tai jopa kyseenlaistamaan sukupuolten olemassa oloa. Sukupuolet ja niiden roolit eivät hiuksia värjäämällä ja pride-kulkueessa marssimalla kuitenkaan katoa. Yhtä vähän suomalaisuus muuttuu sillä, että joku maahanmuuttaja pukee päälleen suomalaisten suosiman lätkäpaidan. Uuden maailmanjärjestyksen ja arvojen kääntäminen ylösalaisin ei ole helppoa. Ei, vaikka on jo nykyinen vuosi 2018.
On toki totta, ettei suomalaisuus tai ylipäänsä minkään etnisen ryhmän määritelmä oli yksiselitteinen tai tarkkarajainen. Siitä huolimatta tässä maailmassa etnisiä ryhmiä ja kansoja vaikuttaa olevan. Etninen ryhmä on ryhmä, jota yhdistää ensinnäkin geneettiset ja ulkonäölliset piirteet, sen myötä tietyt opitut tavat kuten kieli ja hyvin usein myös asuinpaikka. Näiden perusteella muodostuu identiteetti. Vaikka suomalaisuus on syntynyt vuosisatojen kulussa useidenkin heimojen risteytyessä, nykyiset suomalaiset muodostavat yhden etnisen ryhmän koska meitä voi ulkonäön, kielen ja kulttuurin perusteella pitää riittävän samankaltaisina, ainakin verrattuna ulkopuolisiin. On selvää, etteivät minkään kansan jäsenet ole toistensa klooneja, mutta merkittävä seikka on se, että heidän välillään on jotakin, mitä heihin kuulumattomilla ei ole. Niinpä siis, se että suomalaiset joutuvat kohtaamaan itsestään poikkeavia ihmisiä yhä enemmän, ei suinkaan tule laajentamaan suomalaisuuden käsitettä vaan nimenomaan kirkastamaan etnisten suomalaisten keskinäisiä ominaispiirteitä näihin muihin ryhmiin nähden.
Silloin tällöin olen kuullut kansoja tai etnisiä ryhmiä verrattavan väreihin. On selvää, että vaikkapa sinisellä on useita eri sävyjä ja joissakin tapauksissa kaikista niistä ei voi selkeästi sanoa, ovatko ne lähempänä vihertävää vai violettia. Rajatapauksia on aina. Kukaan ei silti tämän perusteella väitä, etteikö sinistä väriä olisi olemassa. Varsinkin kun se saa rinnalleen vastavärinsä oranssin, sinisyyttä on vaikea kyseenalaistaa. Kyllä se on oma värinsä. Ja kaikki nämä värit, niin sininen kuin oranssi muiden muassa, ovat kauniita monimuotoisuudessaan. Sen sijaan niiden sekoittaminen yhteen saa aikaan rusehtavan harmaata massaa, jota ei kauniiksi voi kutsua. (Mutta se onkin sitten oma aiheensa…)
Sitten takaisin ihmisiin. Oleellisinta etnisessä ryhmässä on syntyperä ja se ettei etnisyyttä vaihdeta tai valita. Minä olen suomalainen, koska vanhempani ja heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat olleet suomalaisia. Siksi minä olisin suomalainen siinäkin tapauksessa, etten tahtoisi olla. Voisin minä varmasti muuttaa vaikkapa Kiinaan, opetella paikallisen kielen ja tulla hyväksytyksi siellä, mutta en minä silti kiinalaiseksi muuttuisi. Minussa säilyisivät aina ne piirteet, jotka olen perinyt ja oppinut omalta suvulta, omalta kansaltani ja ne erottaisivat minut paikallisista. Vastaavasti en voisi päästä osaksi sitä tuhatvuotista geneettistä ja kulttuurista jatkumoa, jotka kiinalaiset ovat keskenään. Eikä siinä olisi mitään väärää tai rasistista, niin se nyt vain olisi.
En tiedä kuinka Kiinan kansalaisuus ansaitaan tai onko se mahdollista ylipäänsä. Ei se minua kiinnosta. Elän ja asun mieluiten täällä Suomessa, sukuni mailla, itseni kaltaisten ihmisten joukossa. On täällä toki muitakin kansoja meidän lisäksemme. On ollut vuosisatoja. Silti eräät sellaisetkin kansat ovat säilyttäneet oman erillisyytensä ja ilmeisesti ihan omasta halustaan. Hyvä esimerkki ovat saamelaiset, jotka ovat asuneet Suomessa vähintään yhtä kauan kuin etniset suomalaisetkin. He osaavat suomea ja noudattavat lakejamme, mutta eivät he suomalaisia ole. Eivät ilmeisesti edes tahtoisi olla. Niinpä niin, Suomen kansalaisuuden voi saada muukin kuin suomalainen. Yhteiskuntamme jäseneksi voi tulla opettelemalla kielen ja maksamalla veroja. Nämä seikat eivät kuitenkaan muuta niitä kaikkein syvimmällä olevia piirteitä, sopeutumia ja rakenteita, jotka vuosisatojen aikana ovat kehittyneet. Nämä piirteet eivät ole viranomaispäätöksiä saati valintoja.
Mikä siis olisi se paras määritelmä etniselle suomalaisuudelle? Kaiketi se, että henkilö on suomalainen silloin kun hän ei voi tulla luetuksi mihinkään muuhun etniseen ryhmään. Emme ole ruotsalaisia, emmekä venäläisiksi tulleet. Emme ole sen enempää kiinalaisia tai japanilaisia, emme myöskään somaleja, romaneja tai saamelaisia. Ja kun emme selvästikään kuulu eskimoihin tai intiaaneihin, olkaamme vain ylpeästi suomalaisia.
– Jeja
