Käsittääkseni Euroopassa, kuten myös muualla maailmassa, eletään eräänlaisen uuden ulkopoliittisen orientaation vaihetta.
Itäblokin maille oli katkeraa oivaltaa Neuvostoliiton romahdettua, että Länsi pettää. Se auttoi entisen itäblokin maiden kommunisteja ja näiden jälkeläisiä ryöstämään jo ennalta näivettyneitä maita tyhjäksi sekä myymään näiden maiden jäljelle jäänyttä omaisuutta – ja nykyään samat tahot ovat auttamassa kaikin tavoin näitä samoja kommunisteja pääsemään uudestaan valtaan.
Tämä Lännen lyhytnäköinen politiikka johti siihen, että ns. Visegrád-maat – Puola, Tšekin tasavalta, Slovakia, Unkari – olemassaolostaan Lännen ja Idän suurvaltojen välillä taistelevat maat, heräsivät uudestaan unestaan. Ne eivät enää suostu ikeen alle alamaiksi ja ryöstetyiksi eivätkä halua luopua oikeuksistaan. Sen sijaan ne vaativat itsenäisyyttä, riippumattomuutta ja etsivät turvaa – kuten aikaisemminkin vuosisatojen aikana – toisistaan.
Näin EU:n länsi- ja itäosat taas kerran ovat selkeästi etääntyneet toisistaan. Näitä kahta blokkia erottavat jo nykyään niiden omat erityispiirteet. Näistä ehkä tärkein on se, että itäinen osa sai tarpeekseen Neuvostoliitosta. Siltä saamiensa veristen opetusten jälkeen ja sen valheet kokeneena itäisen osan maat haluavat säilyä omana itsenään ja elää omassa maassa omalla tavallaan, itsenäisinä.
Suomi on nyt ratkaisujen edessä. Mihin halutaan kuulua? Kummalla blokilla on tulevaisuutta?
Media ainakin tekee parhaansa, että me emme tällaisia miettisi. Suomalaiset eivät saa tietää Visegrád-maista lähestulkoon mitään. Näin paljastuu taas kerran valtamedian puolueellisuus, joka estää aiheen puimista ylipäätään.
György Kadar (FT), Vaasa
