Blogit

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi monitaitoinen Arto Luukkanen

Puoluesihteerin työssä onnistuminen on puolueen menestyksen kannalta keskeistä. Parivaljakkona puheenjohtaja ja puoluesihteeri johdattavat puolueen menestykseen tai sitten ei. Siksi niiden valinta kannattaa tehdä tarkkaan harkiten.

Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on täyttänyt valintahetkellä häneen kohdistuneet odotuksen erinomaisesti. Asiapitoisella ja selkeällä esiintymisellään hän on saanut hajalle revityn puolueen vahvemmaksi ja yhtenäisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin.

Puoluesihteerinä Riikka Slunga-Poutsalo on ollut oiva puheenjohtajan ”oikea käsi”. Nyt hänet valittiin kansanedustajaksi, joten uuden puoluesihteerin valinta on edessä puoluekokouksessa kesäkuun lopulla.

Tehtävä kiinnostaa perussuomalaisten puolueaktiiveja, sillä tällä hetkellä halukkaita on jo kymmenkunta. Kun katselin nimilistaa, niin siinä on hyvin monipuolisesti edustettuna perussuomalaisten puolueaktiivit. Kukin on pätevä omalla tavallaan.

Silti jäin kaipaamaan ehdokasta, joka pystyy monipuolisesti vastaamaan puoluesihteerin arjen haasteisiin. Siksi kävin läpi ehdolle jo asettuneiden lisäksi kymmeniä muita puolueaktiiveja. Sieltä valikoitui melko nopeasti yksi henkilö, joka on mielestäni erinomainen valinta. Hän on dosentti Arto Luukkanen.

Tiedän mikä hän on miehiään, sillä tunnen Arton jo vuosien ajalta. Hänellä on selkeä käsitys siitä, millä tavoin Perussuomalaiset puolueena pystyy parhaiten puolustamaan Suomea ja suomalaisia. Hän tulee myös erinomaisesti toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta pystyy olemaan tarvittaessa myös jämäkkä. Nämä ominaisuudet ovat keskeisiä puoluesihteerin työssä.

Nykymaailma on informaatioyhteiskunta. Televisiolla, radiolla, lehdistöllä ja sosiaalisella medialla on siinä hyvin keskeinen rooli. Informaatiotulvan keskellä oman sanoman perille saaminen on vaikeaa, mutta siinä onnistuminen on välttämätöntä. Arto Luukkanen taitaa nämäkin asiat.

Luukkanen oli ehdolla eduskuntavaaleissa ja jäi Uudellamaalla ensimmäiselle varasijalle. Eu-vaaleissa hän keräsi myös runsaasti ääniä. Kun näin kävi, niin siitä on se hyvä puoli, että Luukkanen voi ottaa vastaan puoluesihteerin työn ja hoitaa sen kunnolla.

Edellä kuvatuilla perusteilla ehdotan, että sinä Arto Luukkanen asetut ehdolle puoluesihteerin tehtävään. Mieti asiaa vaikkapa ”yön yli” ja astu eturintamaan!

.…………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

 

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).