Blogit

Professori Lance deHaven-Smith: Salaliittoteorian käsite USA:ssa

Kaikki näkevä silmä. Kuva: Pixabay

Floridan valtionyliopiston politologian professori Lance deHaven-Smithin luento ja haastattelu vuodelta 2015 aiheesta ”Salaliittoteoria käsitteenä Amerikassa”:

Olen tehnyt YouTube-videoon prototyyppiteksityksen, jossa on yhdessä sekä suomenkielinen että englanninkielinen tekstitys (Kytketää pois/päälle YouTube-videon alareunan CC-napista). Otan korjausehdotuksia vastaan molempien osalta.

deHaven-Smithin mukaan jo Yhdysvaltain perustamisesta lähtien salaliittoja on pidetty aitona uhkana.
Vasta 1960-luvulta lähtien salaliittoteoreetikko -leimaa käytettiin ensimmäistä kertaa, kun presidentti Kennedyn salamurhan virallista selitystä epäileviä mustamaalattiin erityisellä kampanjalla.

Aihetta alustaa Olli Tammilehdon arvio deHaven-Smithin kirjasta ”Conspiracy Theory in America”:
http://voima.fi/blog/arkisto-voima/epaluulosta-hyvauskoisuuteen/

Tietoa julkaisijasta

Heikki Luoto

Alavudelta lähtöisin oleva "kulttuurisoturi".
Perussuomalainen.
Vuodesta 2009 lähtien kaupunginvaltuutettu Tampereella.
Toista kautta varakansanedustajana. Pirkanmaalta ehdolla eduskuntaan huhtikuun 2019 vaaleissa.