Blogit

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

Alma-tutkimus kertoo, että suomalaisten mielestä Suomen suurin uhka on nyt kansakunnan jakautuminen kahtia. Se syrjäyttää perinteiset uhkat, kuten esim. työttömyyden, terrorismin ja ilmastonmuutoksen.

En ihmettele tulosta, sillä myös omien havaintojeni mukaan mukasuvaitsevaisuus ja siitä johtuva vastakkainasettelu ovat lisääntyneet.

Perinteisesti kärjistyneitä ja ihmisiä jakavia mielipiteitä ovat esittäneet ääriryhmät vasemmalla ja oikealla. Nyt myös itseään suvaitsevina pitävät punaviherliberaalit syyllistyvät samaan. Eli jos olet eri mieltä, joudut välittömästi kaikenlaisen vainon kohteeksi. Siinä ei auta edes sekään, että mielipide on esitetty kauan sitten. Porin jatsien esimerkki on sitä hyvin kuvaava. Punaviherliberaaleista näkemyksistä poikkeaminen johtaa helposti kenttäoikeuteen, jossa syytetyllä ei ole puheenvuoroa.

Kansakunta jakaantuu pääasiassa kahteen ryhmään: omassa kuplassaan meuhkaavaan ja arjen tosiasiat kieltävään punaviherliberaaliin parempaan väkeen ja sen ulkopuolella nykyistä maailmanmenoa ihmettelevään tavalliseen rahvaaseen.

Some on mahdollistanut sanomien vapauden myös niille, joilta se on aiemmin pääosin estetty. Tämä jurppii agendajournalisteja ja heidän hengenheimolaisiaan, ja he hyökkäävät aina vain kiivaammin somessa toimivia kohtaan. Agendajournalistit ovat nyreissään ja käyvät kuin sopulilauma eri tavalla ajattelevien kimppuun, sillä heidän yksinoikeutensa olla oikeassa on mennyttä. Perinteinen agendamedia on siten pitkälti osallinen tilanteen kärjistymiseen.

Agendamedialla on keskeinen vaikutus kansakunnan kahtiajakoon. Tulevaisuus näyttä jopa nykyistä pimeämmältä, sillä Tampereen yliopistossa toimittajiksi opiskelevista puolet ilmoittaa puoluekannakseen vihreät. Vasemmistoliittoa kannattaa neljännes.

……

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).