Nuoruudessani olin ja myös nyt olen talousajattelussa sosiaaliliberaali, mutta muutoin lähinnä konservatiivi. Aikoinaan oli myös liberaalinen kansanpuolue, mutta siihen en liittynyt. Maaseudulla kasvaneena ja sitä arvostavana valitsin keskustan. Puolue puolusti maaseutua ja kehäkolmosen ulkopuolista Suomea aikana, jolloin demareilla oli iskulause ”tapa talonpoika päivässä”. Olin silloin ja olen nytkin sitä mieltä, että maata on kehitettävä tasapuolisesti, Suomea ja suomalaisuutta arvostaen, mutta samalla kansainvälistä yhteistyötä tehden.
Keskusta erkani noista arvoista vuonna 1994, kun se Jyväskylän puoluekokouksessa Esko Ahon ja muun puolue-eliitin painostuksen jälkeen hyväksyi EU-jäsenyyden. Keskusta lähti joukon jatkeeksi Brysseliin, minä en. Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että EU-maat ovat keskenään liian erilaisia. Sellaisten maiden on parempi pysyä erillään, mutta tehdä silti yhteistyötä aina kun se on järkevää. Sen sijaan YK:lle pitäisi antaa runsaasti uutta valtaa, koska maailma on nyt ”kuin yksi kylä”.
Olin oikeassa, sillä maiden erilaisuudesta johtuen EU on nyt vakavassa kriisissä. Sen seurauksena olemme joutuneet maksumieheksi tavalla, josta myös tulevat sukupolvet kärsivät. Pohja EU:n alla on nyt niin upottava, että se ei siitä todennäköisesti selviä. Liittovaltiojuna on tipahtanut raiteiltaan.
Myös keskustan juna on tipahtanut raiteiltaan, ja siksi olen kuunnellut tarkalla korvalla keskustalaisten arvioita puolueen nykytilasta. Niistä keskusteluista en ole havainnut keinoja junan nostamiseksi takaisin raiteille. Veturi on pahoin ruostunut, ja raiteita kannattavat pölkyt ovat lahonneet.
Tulee mieleen entinen alokas, jota alikersantti kehotti korjaamaan asentoa. Alokas taisi olla Savosta, sillä hän vastasi: ”Samantien voin tehdä kokonaan uuden asennon.”
Keskustan tilanne on sama. Vanhasta ei saa korjaamalla käyttökelpoista. Ei edes Matti Vanhanen! Nyt Keskusta ensin Katri Kulmunin ja nyt Annika Saarikon johdolla on kuitenkin valinnut tien, joka ei vie eteenpäin. Päinvastoin. Uuteen nousuun tarvittaisiin uudelleen rakennettu keskusta. Puolue, joka arvostaisi Suomea, suomalaisuutta ja kansallista päätöksentekoa. Siis puolue, joka olisi puolueen peruskannattajien enemmistön toiveiden mukainen.
Keskustan kannattajista monet ovat huomanneet, että tällainen puolue on jo olemassa. Se näkyy gallupeissa, sillä Perussuomalaisten kannatus maaseutumaisissa kunnissa on nyt noin 25 % eli kolminkertainen edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna. Ensi kevään kunnallisvaaleissa keskusta menettää monissa kunnissa vuosikymmeniä kestäneen mahtiasemansa.
Aaro Hellaakoski runoili aikoinaan, että ”tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”. Sitä sietäisi pohtia myös keskustan tupailloissa.
