Blogit

Ajatuksia nykyisistä kehityskaarista – Pandemonium

John Martin: Pandemonium, 1825. Wikimedia Commons / public domain.

Nyt kukkaansa puhjenneet some-maailman ilmiöt olivat kaikki iduillaan jo 1990-luvulla, jolloin internetin käyttöni aloitin. Protosuvakkius eli ja voi hyvin jo tuolloin. Suvakkius onkin vakavimmillaan kuin tietynlainen psyykkinen häiriötila, jossa näköjään empatiakyky tuppaa katoamaan miltei kokonaan tai siitä tulee äärimmäisen selektiivistä. Seurauksena on mm. kansan oikeustajun vastainen pahantekijäin ylenpalttinen ymmärtäminen ja oikeuksien puolustaminen, mutta uhrit eivät saa sympatiaa, empatiaa eivätkä oikein oikeuttakaan saatikka ääntään kuuluviin. Koko termi ”suvaitsevaisuus” on muutenkin jotenkin alkeellinen ja vanhahtava. Tilalla pitäisi olla vaikkapa hyväksyntä. Siis minä hyväksyn sinut ihmisenä. Kaikkia toisen tapoja ja kulttuurisia käytänteitä ei silti ole pakko hyväksyä. On tervettä omata hieman kulttuurikriitikon elkeitä. Oma kulttuuripiirimme ei ole täydellinen, mutta eivätpä ole kyllä muutkaan! Kuvitteleeko jokin hallinto todellakin voivansa pakottaa kansalaisensa suhtautumaan kaikkeen vieraaseen hyväksymällä ihan kaiken? Miksi niin edes pitäisi olla?

Tosin tilanne saattaa ehkä Suomessa vielä elpyä, Ruotsissa tilanne on kinkkisempi. Rakas länsinaapurimme onkin saattanut itsensä yltiöhövelillä maahanmuuttopolitiikallaan aikamoiseen kiipeliin. Olen itsekin ollut suomalaisena maahanmuuttajana Ruotsissa lapsena. Perheenä emme odottaneet tai saaneet mitään erityiskohtelua, ja vanhempani menivät kiltisti tienaamaan elantoaan paikalliseen terästehtaaseen meidän muksujen mentyä ruotsalaiseen kouluun. Eksoottisia ihmisiä oli siellä silloinkin, mutta ei hallitsemattomuuksiin asti. Rehellisesti sanoen ei ole mitään järkeä siinä, että oma maamme nyt hemmottelee valtavilla yksikkökustannuksilla vastikkeetta koko maailman pakolaismäärään nähden sinänsä pikkuruisen – mutta Suomen kaltaiselle, kylmälle, harvaanasutulle, byrokraattiselle, jälkiteolliselle maalle, jossa kaikki on tuhottoman kallista ja toimii hitaasti ja kankeasti – suuren määrän nykyisenkaltaista tulijaväkeä, kun omia köyhiä, työttömiä ja leipäjonolaisia piisaa tyrmistyttävän paljon.

Jokainen voi itse tarkistaa, millaisia linjauksia pääkaupunkimme Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on tehnyt (esim. Suomen Uutiset 21.9.2017) maahanmuuttajien, myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden, osalta. Kuitenkaan Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto ja terveysasema, mihin seikkaan herättäneen vasta pahan kerran jälkijättöisesti, kuten moneen muuhunkin näihin asioihin liittyvään tapahtumaan tässä hyväuskoisessa, näköjään liian helposti höynäytettävässä maassa.

On äärimmäisen naiivia kuvitella tai edes edellyttää sellaista, että kun omastamme huomattavasti poikkeavasta kulttuurista tuleva ylittää valtionrajamme, hän on kuin kuka tahansa meistä, jotka olemme syntyneet ja sosiaalistettu tänne päivähoidosta ja peruskoulusta lähtien. Joku voi kysyä, että tarvitseekokaan olla? Kyllä tarvitsee, ei täällä muuten pärjää, sopeudu ja voi elää tasapainoista elämää kaikkine vapauksineen, mutta myös lukuisine velvollisuuksineen. Voi olla jopa niin, että on monia tulijoitakin kohtaan kohtuutonta vaatia heitä sopeutumaan ympäristöön, joka ei ehkä lainkaan olekaan sellainen onnela kuin toiveissa kenties siinsi. Ketään ihmistä ei pitäisi houkutella sellaiseen, mihin hän ei oikeasti ole valmis. Emme halua tänne kuljeskelevia, juurettomia, ulkopuolisia miesporukoita; me pelkäämme ja hermoilemme aivan aiheesta. Ja miten kymmenellä voitetaankaan tuhat? Yksi kerrallaan.

Kukin suvereeni maa ottaa vastaan muukalaisia perimmältään hyvää hyvyyttään pyrkien antamaan elämisen edellytykset uudessa kotimaassa. Siksi voisi totta totisesti, ei vain toivoa, vaan suorastaan vaatia, että maassa käyttäydytään kunnolla, eikä muodosteta mitään uhkaa sen kantaväestölle. Rikostilastoja silmäilemällä havaitsee, että tämä periaate toteutuu osin vaillinaisesti. Terroriakin on ilmennyt. Ei todellakaan ole älykästä verrata terrori-iskuissa menehtyneitä ja vammautuneita esim. liikenteen aiheuttamiin tuhoihin. Inhimillinen toiminta vaatii ikävä kyllä usein uhrinsa, mutta on ihan eri asia, kun joku haluaa makaaberin ideologiansa inspiroimana tarkoituksella vahingoittaa sinua tai minua.

Valtamediamme äityi kertomaan 22.9.2017 koko laajalla kirjollaan, kuinka tyttöpoloisia viedään ulkomaille asti sukupuolielinsilvottaviksi kulttuurisista syistä. Jopa Yle tarttui aiheeseen, ja sen klo 12 lähetyksessä oli äänessä mm. lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila. Niin, kyllä, varmaan kouluterveydenhuollon pitäisi puuttua tällaisiin riskeihin, mutta epäilenpä, ettei pieni Suomi, jossa moisia ongelmia ei ole aiemmin ilmennyt, voisi muuttaa maailmaa tältä(kään) osin, niin hirvittävästä, brutaalista ja epäinhimillisestä asiasta kuin onkin kyse, jossa naispuolinen ihmisolento vammautetaan lopuksi ikäänsä julmalla tavalla. Mutta yhtäkkiä kolmannen maailman ongelmat ovat tulleet Suomenkin ongelmiksi sen omalla maaperällä.

Esimerkiksi tarunhohtoisesta, imagoltaan varsin länsimaalaisystävällisestä matkailumaasta Egyptistä todetaan: ”homoseksuaalisesta kanssakäymisestä voidaan Egyptissä tuomita vankeusrangaistukseen”. Mikähän taho tämän lauseen on muodostanut? Joku paranoidinen ksenofoobikkoko? Eipä, vaan maininta löytyy Suomen ulkoasiainministeriön virallisesta matkustustiedotteesta: http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=340038&contentlan=1&culture=sv-FI

Mikähän tilanne mahtaa olla länsimaalaisille turisteille Egyptiä vähemmän ystävällisissä maissa, joista tänne tullaan sankoin joukoin nyt uutta elämää hakemaan? Liekö turhan optimistista kuvitella, ettei mitään näistä kulttuurisista ajattelumalleista tartu ja kulkeudu ainakin osan tulijoista mukana tänne saakka? Ilman mitään sarvia ja hampaita voi sanoa jokaiselle maailmanhalaajaidealistille, että kaikkialla eivät vallitse samat arvot ja normit kuin mitä vaikkapa Suomeen on omaksuttu ja sallittu. Monet meidän arvostuksistamme ja tavoistamme suorastaan loukkaavat muualta tulleita ja ovat pahennukseksi. Siksi asioista täytyy voida keskustella ja punnita niitä realistisesti yhteisten pelisääntöjen löytämiseksi tahi senkin toteamiseksi, ettei niitä ehkä löydykään.

Joidenkin pohdiskelijoiden mukaan länsimaailmassa vallitsee nyt materialismi ja arvotyhjiö, minkä tilanteen tulijoiden kulttuurit ja uskonnot tulevat muuttamaan luultavasti peruuttamattomasti. Nykykansalaisten, joukossaan suvakkien ja kulttuurirelativistien jälkeläiset, tulevat jokin kaunis päivä kysymään vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, että mikä teihin silloin Suomen satavuotistaipaleen lähestyessä meni? Mihin se teidän Suomenne katosi? Miksi te teitte tämän meille? Jospa uhraisitte joskus tälle ajatukselle edes ohikiitävän hetkisen, te moninaiset valtapoliitikot ja mielipideaktivistitoimittelijat, joilla nyt on sanansäilän ilmaherruus ja ns. aparaatti hallussanne!

Suomessakin myönnetään vihdoin laajalti Ruotsin no go –alueiden olemassa olo. Pakko myöntää, kun länsinaapurimme viranomaiset itse niin sanovat! Lähteitä löytyy viljalti. Pandemonium on valloillaan monin paikoin. Käsi sydämelle: ellei Ruotsin kaltainen, maahanmuuttajille erittäin avokätinen ja hellämielinen yhteiskunta onnistu kotouttamisessaan ja sen huolenpito ei riitä, niin miten Suomessa onnistuttaisiin paremmin? En minä ainakaan tiedä. Ruotsi vain on pidemmällä kuin me. Toivon tietysti parasta, ja olisin mielelläni väärässä aivan joka ainoassa negatiiviseksi tulkittavassa asiassa tässä kirjoituksentapaisessani.

Jopa Helsingin Sanomat kirjoittaa 14.10.2017 seuraavasti: ”Rikollisuuden ongelmat ja integraation haasteet ovat nyt kaikkien poliittisten puolueiden ja medioiden asialistoilla tavalla, joka vielä pari vuotta sitten olisi tuntunut vieraalta.  Esimerkiksi pääministeripuolue sosiaalidemokraatit ratsastaa näkyvästi oikeiston perinteisillä laki ja järjestys -teemoilla: poliisien määrän lisäämisellä, kovilla rangaistuksilla ja jengisotien suitsimisella maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä.” Milloin Suomessa aletaan mennä asiat edellä ilman sananvainoa ja rasisteerauksen pelkoa?

Ruotsin tilanne valkeni merkittävästi, kun näin eräästä Tukholman maahanmuuttolähiöstä autenttista siviilin ottamaa videokuvaa, jossa rivi autoja paloi iloisella liekillä, ja sankka savu nousi satojen metrien korkeuteen keskellä päivää. Varmasti näkyi koko miljoonakaupungin alueella. Maahanmuuttajataustaisia pällistelijöitä parveili tapahtumapaikalla kosolti. Palokuntaa tai poliisia ei kuitenkaan ilmaantunut tilanteeseen hämmästyttävän pitkään aikaan, varmaan 15 – 20 minuuttiin, vaikka niiden täytyi olla lähellä. Tähän ei takuulla ole mitään hyvää, toisin sanoen asiantilan normalisoivaa selitystä, vaan sammutusviranomaiset antoivat koslien palaa rauhassa oman turvallisuutensa vuoksi.

As drop in the ocean

Kirjoitus on toinen viisiosaisesta sarjasta.

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.